HYY:n omaisuus taivaantuuliin, näin se käy

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan talous meni kuralle muutamassa vuodessa.

Minä tiedän, miten se tapahtuu. Seurasin 1990-luvulla opiskelijoiden päätöksentekoa läheltä ja osaan arvioida tapahtumien kulkua myöhemmissä vaiheissa, sillä mitään käytäntöjä ei ole muutettu.

Paljastavaa tapauksessa on ollut, että Lyyra hanke on ollut ensin suunnitteilla. Kun sitten yllättäen on tullut toinen kohde myytäväksi, eli Seurahuoneen talo, joka on HYY:n omistamien keskustakiinteistöjen naapurissa, on tilaisuuteen haluttu tarttua ahnaasti. Tässä vaiheessa kukaan ei ole tehnyt uutta riskianalyysia, vaan on menty sillä perusteella, että tuottuja on ylioppilaskunnalle saatava lisää.

Näin on päädytty suunniitelmaan ja toteuttamaan näitä hankkeita yksi kerrallaan, ilman kenenkään kiinnittämistä huomiota kokonaisuuteen. Se on hyvin tyypillistä tällaisissä "byrokraattisissa organisaatioissa". Lyyra hanketta on pohdittu aikanaan ja hyvältä sen talousluvut ovat näyttäneet, ja kun uusi hanke on tullut sen rinnalle, sitäkin on pohdittu yhtenä hankkeena. Siinäkään ei ole ollut moittimista sinänsä yksittäisenä talousasiana.

Kuvaavaa on ollut myös HYY:n hallituksen yksimielisyys asiassa, eli kukaan ei ole kyseenalaistanut menoa. Käytetyille "asiantuntijoille" se ei edes kuulu, vaan he ovat vain teknisesti katsomassa päältä, että asiat sujuvat kuten yleensä liike-elämässä kuuluu.

Ei voi sanoa kuin huhu huh, samalta homma näytti jo 1990-luvulla, kun itse tutkiskelin talouden mneoa HYY:ssä.
0116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan talous meni kuralle muutamassa vuodessa.

Minä tiedän, miten se tapahtuu. Seurasin 1990-luvulla opiskelijoiden päätöksentekoa läheltä ja osaan arvioida tapahtumien kulkua myöhemmissä vaiheissa, sillä mitään käytäntöjä ei ole muutettu.

Paljastavaa tapauksessa on ollut, että Lyyra hanke on ollut ensin suunnitteilla. Kun sitten yllättäen on tullut toinen kohde myytäväksi, eli Seurahuoneen talo, joka on HYY:n omistamien keskustakiinteistöjen naapurissa, on tilaisuuteen haluttu tarttua ahnaasti. Tässä vaiheessa kukaan ei ole tehnyt uutta riskianalyysia, vaan on menty sillä perusteella, että tuottuja on ylioppilaskunnalle saatava lisää.

Näin on päädytty suunniitelmaan ja toteuttamaan näitä hankkeita yksi kerrallaan, ilman kenenkään kiinnittämistä huomiota kokonaisuuteen. Se on hyvin tyypillistä tällaisissä "byrokraattisissa organisaatioissa". Lyyra hanketta on pohdittu aikanaan ja hyvältä sen talousluvut ovat näyttäneet, ja kun uusi hanke on tullut sen rinnalle, sitäkin on pohdittu yhtenä hankkeena. Siinäkään ei ole ollut moittimista sinänsä yksittäisenä talousasiana.

Kuvaavaa on ollut myös HYY:n hallituksen yksimielisyys asiassa, eli kukaan ei ole kyseenalaistanut menoa. Käytetyille "asiantuntijoille" se ei edes kuulu, vaan he ovat vain teknisesti katsomassa päältä, että asiat sujuvat kuten yleensä liike-elämässä kuuluu.

Ei voi sanoa kuin huhu huh, samalta homma näytti jo 1990-luvulla, kun itse tutkiskelin talouden mneoa HYY:ssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu