"Zyskowicz oli toissa sunnuntaina 23. marraskuuta Ylen Sunnuntai-ohjelman haastattelussa. Konkaripoliitikko kommentoi aluksi toipumistaan aivoinfarktista, kunnes aiheeksi tuli päivänpolitiikka ja Israelin ja äärijärjestö Hamasin sota. Zyskowicz sanoi pitävänsä pöydällä olevaa rauhansuunnitelmaa parhaana yli 30 vuoteen.
– Tämän rauhansuunnitelman takana on ollut YK:n turvallisuusneuvosto, ja voi sanoa, että niin ovat myös lähes kaikki muut paitsi Venäjä, Kiina, Hamas ja suomalaiset Hamas-aktivistit, kuten Bruno Jäntti, jota Yleisradio käyttää puolueettomana asiantuntijana, Zyskowicz lausui haastattelussa.
Jäntin väitöskirjaohjaaja, maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen nosti asian esiin viestipalvelu X:ssä ja kuvaili Zyskowiczin väitettä paitsi virheelliseksi, jopa vaaralliseksi. Teivaisen mukaan tutkijan leimaaminen terrorismin tukijaksi voi vaarantaa ”leimatun mahdollisuuksia toimia ammatissaan, estää matkustamista ja johtaa myös henkilökohtaiseen vaaraan”."
"– Kyllä piti kuunnella muutaman kerran uudestaan varmistaakseni, että kuulinko sen oikein, Jäntti sanoo Iltalehdelle Zyskowiczin kommentista.
– Hänen muotoilunsa "Hamas-aktivisti" on törkeä, vastuuton ja epätoivoinen.
Jäntin mukaan Zyskowiczin heitto ei pidä paikkaansa, eikä sen puolesta ole olemassa mitään näyttöä. Asia on hänen näkökulmastaan päinvastoin: Jäntti kertoo tutkineensa Lähi-idän poliittisia prosesseja yli 20 vuotta ja listaa alakseen muun muassa taantumukselliset islamistiliikkeet.
Jäntti sanoo, että Hamas on ideologisesti ja myös käytännössä rikkonut ihmisoikeuksia niiden modernissa merkityksessä ties kuinka pitkään. Jäntti korostaa kritisoineensa Hamasia jatkuvasti ja julkisesti vuosien ajan.
Väitöskirjatutkija ei ole tyytyväinen tapaan, jolla Zyskowicz reagoi heittoonsa jälkikäteen. Zyskowiczin Facebook-tilillä kerrottiin kuusi päivää ohjelman jälkeen, että ”Ben pahoittelee Jäntistä käyttämäänsä ilmaisua ja toteaa, että olisi pitänyt käyttää neutraalia ilmaisua Palestiina-aktivisti”.
Jäntti pani merkille, että Zyskowiczin oikaisu tuli vasta lähes viikko ohjelman jälkeen ja mahdollisesti vasta sitten, kun Teivainen oli nostanut asian esiin. Zyskowiczin puolelta ei ole oltu Jänttiin yhteydessä.
Tutkija vertaa Hamas-heittoa muihin vastaaviin poliittisiin herjoihin, kuten fasistiksi tai stalinistiksi kutsumiseen. Hamas-tukijaksi kutsuminen eroaa hänen mukaansa niistä, koska kyse on olemassa olevasta, terroristijärjestöksi luokitellusta toimijasta. Jos Zyskowiczin väite pitäisi paikkansa, sillä voisi olla Jäntille vakavia, jopa rikosoikeudellisia seurauksia.
– Tämä on todella paljon vakavampi juttu kuin että olisin joku fasisti tai kommunisti.
Harkitsetko itse jatkotoimia Zyskowiczin lausunnosta?
– Näitä harkitaan. Minusta massavalehdellaan ja sanomisiani vääristellään internetissä käsittämättömällä volyymilla. Siihen on vaikeaa suhtautua kiinnostuksella, sillä kyse on lähes yksinomaan vääristelyyn perustuvasta mustamaalaamisesta. Tutkijana olen hyvin avoin kritiikille. Se on osa omaa ajattelullista kasvua, Jäntti vastaa."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4ebc0059-dfb8-46e9-a21a-158bdc3bb07a
Zysse ei siis selvinnytään aivoinfarktistaan ihan "puhtain paperein"?
Zyskowics kutsui tutkija Jänttiä valheellisesti Hamas-aktivistiksi. Jäntti harkitsee jatkotoimia
3
65
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Zysse on jo vuosikymmeniä tottunut olemaan niin sanottu "Teflon juutalainen" jokonka ei mikään paska tartu ja mitkään oikeustoimet päde, joten hän katsoo oikeudekseen sanoa ja tehdä mitä vain ja kukaan ei voi siihen puuttua!
Mutta nyt taisi tulla loppu? - AnonyymiUUSI
Olisikohan näin että Ben ei ole ihan kunnossa.Aika rankan sairauden käynyt läpi.Pystyykö lie edes kansanedustajan työhön.Kokoomuksessa ollaan röyhkeitä ja toisia ihmisiä halveksitaan,mutta Benin syytös on todella raskas.Kun tämä Israelin palvonta alkaa olla jo järjetöntä.Mitään kritiikkiä ei saa esittää ja palestiinalaiset esitetään terroristeina joilla ei ole ihmisarvoa.Varmaan Ben muistaa miten Hitlerin aikaan juutalaisia kohdeltiin.Kokoomuksessa on kaksi rasistista puupäätä,mutta Beniltä odotan parempaa.Toisaalta olisiko sairastaminen nyt verottanut ajattelukykyä vai onko Kokoomus vajoamassa persujen tasolle.
- AnonyymiUUSI
Päivi Räsänen harkitsee edelleen eroavansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai959438Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki764917Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.504599Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82388Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001586- 431410
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota531330Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641252Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.461227