EU-alueen nykyisten työttömyysprosenttien kolme parasta ovat nimittäin:
Espanja: 10,5 %
Suomi: 10,3 %
Ruotsi: 9,3 %
Kisa on todella tiukkaa noiden kolmen valtion kesken, mutta Riikalla on nyt hyvä draivi päällä voittaa tämä kisa.
Vasemmistolaisen pääministerin johtama Espanja on kyllä nyt hyvin helposti lyötävissä, kun Riikka vaan muistaa käyttää paljon isompia saksia todella tarmokkaasti ja häikäilemättä, ja leikata todellakin nyt vain ihan kaikesta reilusti entistä enemmän kaikesta mahdollisesta.
https://yle.fi/a/74-20197302
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi EU-alueen sisäisessä työttömyyskisassa
18
76
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Suomen työttömyys on paisunut Euroopan kärkikastiin. Tilanne on Suomea huonompi vain Espanjassa.
Euroopan komission tilastoviranomainen Eurostat julkaisi uusimmat tiedot EU-maiden työttömyysasteesta jälleen tänään tiistaina. Luvut kertovat lokakuun tilanteesta.
Synkimmät luvut tulevat Espanjan ja Suomen lisäksi Ruotsista. Nämä kolme maata ovat olleet koko syksyn työttömyystilastojen kärjessä. Tilanne on siis säilynyt kuukaudesta toiseen yhtä synkkänä.
Espanjan työttömyystilanne on muuttunut pitkään parempaan suuntaan. Lokakuun luvut pysysivät edellisen kuukauden tasolla.
Työttömyysaste kertoo siitä, kuinka suuri osa 15–74-vuotiaasta työvoimasta on työttömänä. Eurostatin julkaisemat luvut ovat kausitasoitettuja eli niistä on poistettu eri kuukausiin ajoittuvat vaihtelut työttömyydessä.
Rumimmat työttömyysluvut on nähty perinteisesti nimenomaan Etelä-Euroopan maissa, Espanjan lisäksi Kreikassa, Portugalissa ja Italiassa. Nyt Suomi kuuluu näiden maiden joukkoon.
Pohjoisten ja eteläisten maiden asema on muuttunut äskettäin. Etelä-Euroopan maissa työttömyysaste laskee, mutta Suomessa ja Ruotsissa se nousee.
Myös historiallisesti vahvan talouden Ruotsi on liittynyt samaan joukkoon kuin Suomi. Työttömien osuus työvoimasta on lisääntynyt Euroopan kovimpien työttömyysmaiden tasolle.
Esimerkiksi Alankomaissa työttömyysaste oli lokakuussa vain neljä prosenttia. - AnonyymiUUSI
Kirjoittaja on varmaan yrittäjä, jolle suhdanteet eivät anna myöten palkata apulaisia firmaan.
- AnonyymiUUSI
Kyllä minä olen todellakin yrittäjä. Miten ihmeessä sinä nyt arvasit tämän asian?
Nimittäin olen jo luvannut aviomiehelleni, että vuodenvaihteen jälkeen yritän aloittaa laihdutuskuurin.
- AnonyymiUUSI
Suomessa yhä vain kasvavaa työttömyyttä on selitetty osittain sillä, että työvoiman määrä on kasvanut. Maahan on muuttanut lisää töihin pyrkiviä ihmisiä ja töihin hakeutuu yhä useampi suomalainen. Samaan aikaan työpaikkojen määrä ei ole kuitenkaan kasvanut ja työttömiksi joutuu siksi yhä useampi.
- AnonyymiUUSI
Joo onneksi suomalaisia ei ole niin paljon työttömänä? Osa on näitä laittomia maahantulijoita.
- AnonyymiUUSI
Persut ei älyä että jos työttömyysprosentti kasvaa ei se ole lainkaan sama asia kuin esimerkiksi viinapullon kyljessä olevassa etiketissä prosentit kasvaa! Vaan juuri päinvastoin vesittynyt on silloin kaikki persujen lupaukset.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persut ei älyä että jos työttömyysprosentti kasvaa ei se ole lainkaan sama asia kuin esimerkiksi viinapullon kyljessä olevassa etiketissä prosentit kasvaa! Vaan juuri päinvastoin vesittynyt on silloin kaikki persujen lupaukset.
älä lyö lyötyjä.
- AnonyymiUUSI
Itsenäinen Suomi ei ole koskaan aiemmin ollut Euroopan työttömyystilastojen kärjessä.
Todellakin Suomessa oli lokakuussa 2025 Eu:n toiseksi kovin työttömyysaste. Asia selviää Euroopan unionin tilastoviranomaisen Eurostatin tiistaina julkaisemista tilastoista.
Suomen työttömyysaste oli Eurostatin mukaan lokakuussa 10,3 prosenttia. Suomea edellä on niukasti vain Espanja. Sen työttömyysaste on 10,5 prosenttia.
Espanjan työttömyysaste on jämähtänyt paikalleen 10,5 prosenttiin, kun taas Suomen työttömyys on kasvanut kuukausi kuukaudelta.
Suomen työttömyysaste on noussut tilastoissa nopeasti. Vielä vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä työttömyysaste oli Eurostatin tilastoissa 7,6 prosenttia työvoimasta.
Myös kotimaiset mittaukset ovat kertoneet ikävistä luvuista. Tilastokeskuksen mukaan Suomen työttömyysasteen trendi oli lokakuussa ennätystasolla 10,3 prosentissa.
Hallitus tuntuu ajatelleen, että Suomen työllisyys lähtee nousuun, kunhan työntekijöiden asemaa heikennetään ja ihmisten toimeentulosta leikataan tarpeeksi. Kun näin ei käynyt, hallitus levittelee käsiään ja syyttää suhdanteita, edellistä hallitusta, sotaa ja suomalaisia.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011663528.html
Suomen taloudella, velkaantumisella ja konkurssiluvuilla ei mene yhtään sen paremmin.
Esimerkiksi tänä vuonna 2025 on jo yli 3000 yritystä tehnyt konkurssin, ja tästä asiasta johtuen noin 12000 työntekijää ovat jääneet työttömiksi.- AnonyymiUUSI
Miesten työttömyysaste (15–74-vuotiaat) oli tammikuussa EU:n tilastoviraston Eurostatin mukaan EU-maiden korkein Suomessa: 9,4 %. Suomi ohitti näin Espanjan, jossa miesten työttömyysaste laski 9,3 %:iin. Miesten työttömyysasteen keskiarvo oli EU:ssa 5,6 % ja Euroalueella 6,0 %. Myös naapurissamme Ruotsissa miesten työttömyysaste on noussut edelleen ja oli tammikuussa 8,6 %.
Sukupuolet yhteen laskien sekä Ruotsissa (8,9 %) että Espanjassa (10,4 %) työttömyysasteet olivat kuitenkin tammikuussa korkeampia kuin Suomessa (8,7 %). Työttömyysasteet pohjautuvat tässä kausitasoitettuihin tietoihin.
”On hyvin mahdollista, että lähikuukausina Suomi ei petraa sijoitustaan kansainvälisessä vertailussa, kun kotimaan helmikuun työttömyysluvut olivat aiempiakin korkeampia”.
”Usean toimialan työllisyys on viime kuukausina laskenut Suomessa. Toimialoja, joilla työllisyys kasvaisi riittävästi korvaamaan työllisyyden heikentymistä kokonaisuudessaan, ei tällä hetkellä näytä olevan”.
- AnonyymiUUSI
Suomen suuren työttömyyden syyt ovat nimenomaan tämän hallituksen tekemät ylimitoitetut säästöt.
Mm. Lapin hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena hyvinvointialue irtisanoo 262 hoitohenkilöstön työntekijää eli esimerkiksi hoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja terapeutteja. Lisäksi irtisanotaan 103 tukipalveluiden työntekijää, kuten laitoshuoltajia ja osastosihteereitä.
Kaikilla Suomen hyvinvointialueilla on nyt parhaillaan meneillään yt-neuvottelut uhkaavat yhteensä jopa tuhansia työpaikkoja.
Hallituksen touhut ovat kuten "nopea ja hallitsematon jarrutus liukkaalla tiellä". Metsään mennnän ja kovaa. Taitava kuski tietää kuinka menetellä liukkaalla kelillä, mutta eivät nämä nykyiset tunaroijat jotka päättävät Suomea koskevista asioista. - AnonyymiUUSI
Sitä se sdp teettää.
- AnonyymiUUSI
Olet huvittava.:-))
- AnonyymiUUSI
Miten tuo liittyy Purraan ?
- AnonyymiUUSI
Todella paljon ja läheisesti.
Torille!
- AnonyymiUUSI
Totta!
- AnonyymiUUSI
Suomi on jo varma voittaja tuossa kyseisessä kilpailussa.
Suomi voittaa, ja kaikki muut vain vikisee omaa surkeuttaan. - AnonyymiUUSI
Eipä pelottanut talous marinin kaudella mutta nyt pelottaa.
Näin se meni kun huuhelot valittiin taloutta pitämään.
Persut tekee kuin hölmöläiset,yrittää jatkaa peittoa leikkaamalla ja ompelemalla.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845307Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.313533Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j422885Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin282107Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.591861Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861656- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71185