Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea totesi 15.2.2023 julkistetussa ratkaisussaan Suom

Anonyymi-ap

💩💩💩🎩💩🎩💩🎩💩🎩💩🎩💯💯💯
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea totesi 15.2.2023 julkistetussa ratkaisussaan Suomen sosiaaliturvan tason olevan edelleen liian alhainen. Komitealle 2018 tehty kantelu koski usean eri sosiaaliturvaetuuden sekä toimeentulotuen rahamääräistä vähimmäistasoa. Suomi on saanut komitealta myös aikaisemmin moitteita perusturvan riittämättömästä tasosta. Suomelle on tärkeää toteuttaa uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan velvoitteita. Suomi ottaa komitean ratkaisun huomioon sosiaaliturvan kehittämisessä.

Ratkaisussa tarkasteltiin muun muassa vähimmäissairauspäivärahan, -vanhempainrahan, -kuntoutusrahan, työttömyysturvan peruspäivärahan, takuueläkkeen, työmarkkinatuen ja toimeentulotuen tasoa suhteessa suomalaisten keskituloon. Komitea totesi vähimmäisetuudet liian mataliksi kattaakseen tuensaajan perustarpeet uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan edellyttämällä tavalla. Ratkaisussa todettiin kuitenkin myös, että perusturvaetuuksien tasoa on korotettu vuosina 2018-2021.

Komitea käyttää sosiaaliturvan tason riittävyyden arvioinnissa mekaanista laskentakaavaa, jossa se tarkastelee yksittäisiä rahamääräisiä etuuksia suhteessa maan mediaanitulotasoon (ns. ekvivalentti mediaanitulo). Komitea katsoo sosiaaliturvaetuuden tason liian alhaiseksi, jos se jää alle 50 %:n mediaanitulosta. Jos etuus alittaa tämän rajan, mutta on kuitenkin yli 40 % mediaanitulosta, voidaan arviossa ottaa huomioon myös täydentäviä etuuksia.

Suomen sosiaaliturva koostuu kokonaisuudesta, johon kuuluvat vähimmäis- ja perusturvaetuudet sekä ansiosidonnaiset etuudet. Lisäksi näitä täydentävät erilaiset kustannusten korvaukset kuten asumistuet, lääkekorvaukset, lapsilisät ja vammaistuet. Myös palvelut ja maksukatot voidaan katsoa osaksi sosiaaliturvaa. Suomessa monet julkisesti tuotetut palvelut ovat maksuttomia tai niissä huomioidaan perheen tulotaso. Yksittäisen sosiaaliturvaetuuden määrä ei siten välttämättä kerro ihmisen sosiaaliturvan kokonaistasosta. Esimerkiksi moni työmarkkinatuen saajista saa lisäksi asumistukea ja pienituloisimmat myös toimeentulotukea.

Perusturvaetuuksien korottaminen on kuitenkin yksi tärkeä tapa helpottaa pienituloisimpien ihmisten toimeentuloa. Nykyinen hallitus on tehnyt parannuksia useisiin sosiaaliturvaetuuksiin. Vuosittaisten indeksikorotusten lisäksi vuonna 2020 tehtiin tasokorotuksia perusturvaetuuksiin ja pienimpiin eläkkeisiin. Syksyllä 2022 toteutettiin ylimääräinen indeksikorotus suurimpaan osaan kansaneläkeindeksiin sidotuista etuuksista. Hallitus on tukenut myös lapsiperheitä elinkustannusten noustessa, muun muassa korottamalla useiden eri etuuksien vanhemmuuteen liittyvien korotusten tasoa vuoden 2023 ajaksi.

Uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja on kansainvälinen sopimus, joka turvaa sosiaalisten oikeuksien toteutumista Euroopassa. Peruskirjan oikeudet on taattava kaikille sopimusvaltioiden oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille ilman syrjintää. Peruskirjan valvonta perustuu sen täytäntöönpanoa koskeviin raportteihin, joita sopimusvaltiot antavat määräajoin. Lisäksi työmarkkinaosapuolet ja tietyt järjestöt voivat tehdä kanteluita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealle peruskirjan määräysten puutteellisesta täytäntöönpanosta. Suomi on ainoana maana mahdollistanut myös kansallisten kansalaisjärjestöjen kanteluoikeuden Euroopan sosiaalisen peruskirjan nojalla.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Lapsilisät pois jos on rikas miljonääri tai korkotuloua yli Elo kk

    • Anonyymi
      UUSI

      Korkoja yli 311 e kk

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      85
      5412
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      42
      3591
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2965
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2181
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1936
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      292
      1769
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1606
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      95
      1427
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1376
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      8
      1322
    Aihe