Rakkaus, jota kannoin

Kannoin sinua sydämessäni
kuin salaisuutta, joka
sekä poltti että valaisi.

Sinun katseesi jäi minuun,
syvemmälle kuin olisin uskonut,
ja hetken ajan uskoin,
että maailma oli rakennettu
meitä varten.

Rakastin sinua –
sillä tavalla kuin vain ihminen rakastaa,
kun joku koskettaa paikkaa
jota kukaan ei ole koskettanut.

Rakastin sinun voimaasi,
tapaasi katsoa,
tapaasi vetää minut puoleesi
silloinkin kun en olisi saanut.

Rakastin sitä mitä tunsin –
en ehkä sinua kokonaan,
mutta sitä hetkeä,
jossa minusta tuntui,
että olin elossa.

Ja vaikka tiemme murenivat,
ja vaikka sinä et kantanut minua
samalla tavalla takaisin,
rakkaus ei ollut valhe.
Se oli totta,
minun sisälläni.

Se saa jäädä sinne
omana pienenä ajanjaksonaan,
ei omistamaan minua,
vaan muistoksi siitä,
että sydämeni osaa vielä tuntea.