Lapin ihmiset vaativat ihmisarvoa (Juuson torso-sotelta)

Juuso (PS) on soten vastuuministeri. Tämä on johtanut siihen, että sote-palveluita ei voida Lapissa järjestää Suomen perustuslain mukaisesti kansalaisia tasa-arvoisesti kohdellen, jos Lapha leikkaa menoja Orpon hallituksen vaatimalla tavalla. Tätä arviointimenettelyyn joutuminen käytännössä tarkoittaa.

Rahoitusvaje on johtanut monenlaisiin kohtuuttomuuksiin Lapissa. Vanhuksia on kuljetettu toisiin kuntiin toipumaan ja uhkana on pysyvämmätkin siirrot, jotka aiheuttavat myös omaisille ylimääräisiä kuluja.

https://www.lapinkansa.fi/vaadimme-ihmisarvoa/12429223
5112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pskahallitus hukkuu vielä ahneuteensa ja säälimättömyyteensä.
Yhden miljardin olisi voinut jättää antamatta isotuloisille veroalea,
koska mitään "dynaamisia vaikutuksia" sillä ei ole, mikä oli
hallituksella tiedossakin, se oli vain veruke,

Äänestä

lintmaanien tavoite on nostaa mus talaistenihmisarvoa
tavoite on lainattu ahloselta joka piti putiniakädestä
ja juoksi ihmisarvonkorotuksissa namibiaa myöten

pelkkä lentokin maksoi puoli miljoonaa euroa yksityiskoneella
oli kiire nostaa ihmisarvoa

Äänestä
  • Sinä se vaan jaksat ihailla lintmania ja halosta, sinulle ainoat ihmiset Suomessa.

    Äänestä

Juuso on ihan pölhö-kustaa. Tuntee pohjoisen ja sen välimatkat, mutta
heikentää palvelut surkeiksi siellä. Juuso on kumileimasin vain.
Eliitin puolella.

Äänestä

Juuso on persu. Persu pettää äänestäjänsä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Juuso (PS) on soten vastuuministeri. Tämä on johtanut siihen, että sote-palveluita ei voida Lapissa järjestää Suomen perustuslain mukaisesti kansalaisia tasa-arvoisesti kohdellen, jos Lapha leikkaa menoja Orpon hallituksen vaatimalla tavalla. Tätä arviointimenettelyyn joutuminen käytännössä tarkoittaa.

Rahoitusvaje on johtanut monenlaisiin kohtuuttomuuksiin Lapissa. Vanhuksia on kuljetettu toisiin kuntiin toipumaan ja uhkana on pysyvämmätkin siirrot, jotka aiheuttavat myös omaisille ylimääräisiä kuluja.

https://www.lapinkansa.fi/vaadimme-ihmisarvoa/12429223

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu