Nyt hajakansa kärsii ja kyllä heitä kyrsii

Suomen poliittisen historian idioottimaisin kyhäelmä on ollut kepulainen aluepolitiikka. Rahaa hukattiin tähän sotavuosien jälkeen miljardi toisensa perään. Nyt on tullut sitten laskun aika. Huijattuja on kahden kerroksen väkeä. Aluepolitiikan maksajat, jotka asuivat asutuskeskuksissa. Nyt sitten isku kohdistuu pahimmin aluepolitiikan ns. hyötyjiin, joille se oli todellisuudessa vain hunaja-ansa.

Otetaan muutama ajankohtainen asia tästä hunaja-ansasta ja sen laukeamisesta. Yksi viime aikoinakin esillä ollut uutinen on ollut se, että pankit eivät halua rahoittaa vähäväksillä seuduilla asuntojen hankintaa. Pankit toki antavat lainaa, jos lainanottajalla on lyödä riittävät reaalivakuudet pöytään. Ostettava asunto ei sellaiseksi kelpaa, koska pankit näkevät ettei niillä ole jälkimarkkinoita haja-aleuilla. Näillä "ruusuisen" aluepolitiikan mailla ihmiset ovat omistusasuntoineen nyt loukussa loppuikänsä. Talojen arvo on helposti perillisillekin negatiivinen, jos joutuu maksamaan purkukustannukset. Asumiskelpoisiakin taloja voi mennä purkuun, koska kukaan ei halua asuttaa niitä.

Toinen esimerkki on sote. Soteaväkeä irtisanotaan, kun rahaa ei ole. Kun vallassa oli toinen porukka, niin silloin sanottiin mieluummin, että rahaa on ja sotepalvelutkin kohtuulliset. Nyt Purra sanoo, ettei rahaa ole. Ja palvelut siis karkaa ja henkilökunta vähenee. Matkat pitenee entisestään. Paitsi ruotsinkielisiltä, bättre folk. Mummoilla ja papoilla on pitkä rollaattori- ja potkukelkkamatka terveys- ja hyvinvointikeskuksiin. Sairaalan ei lumien keskeltä edes pääse. Kuolo korjaa ennen sitä.

Kolmas esimerkki on naiset. Tai siis niiden puute. Syjräseuduilta karkaavat pois nuoret naiset. Heillä on enemmän älyä kuin nuorilla miehille. Nuoret naiset älyvät ilmeisesti jo viimeistään teini-iässä, että heidän tulevaisuutensa odottaa jossain muualla. Näin hajaväeksi jäävät rollaattoreihin nojaavat vanhukset, jos edes pystyssä pysyvät ja peräkammarin pojat. Lohduton näkymä sekin.

Markkinavoimat hoitavat tietysti lopulta kaiken kuntoon, mutta se tuskin lohduttaa hunaja-ansaan joutuneita. He odottavat vain aikansa omaa sijaansa kylän hautumaalla. Sitten kun viimeinen on sammuttanut valot, alkaa metsittymisen aika. Se helpottaa hiilinieluja, mikä on myönteinen puoli tässä kokonaisuudessa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Onpa lohduton näkymä sinulla. Minulla on hieman lohdullisempi.

      Uudet innovaatiot joita kehitys kehittää kehityskeskuksien keskuksissa aikaan saa, että nuoret lahjakkaat muuttavat tuhatpäisittäin maaseudulle neo-kasvukeskuksiin koska sehän on nyky-valokuitumaailmassa ihan sama misstä ja minne se bitti liikkuu kunhan Elon saa rahansa ja Rovion omistajat bonuksensa.

      Mummot jotka jumissa potkukelkoissaan saavat apunsa droonien muodossa jotka poimivat mummon hangesta kuin puolukan mättäältä.

      Peukku todetaan terveelliseksi varsinkin nuorille ja vaaralliset aseman seudut ympäri maan ryhtyvät tuottamaan terveyttä myös kaverille-ohjelman avulla kavereita ja sillekin kavereita.

      Tulevaisuus on valoisa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      91
      3942
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3307
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      125
      2617
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      207
      1938
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1774
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      80
      1675
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      95
      1668
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1529
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1291
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1192
    Aihe