”Suurin osa tulevan taksiuudistuksen kustannuksista siirtynee taksiyrittäjien maksettavaksi erilaisten lupamaksujen ja laitehankintojen muodossa, arvioi Joel Karjalainen, Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtava asiantuntija.
Ensimmäisen kolmen vuoden aikana kokonaiskustannukset valtiolle ovat karkeasti arvioituna 30–35 miljoonaa euroa. Yrittäjä joutuu itse maksamaan pakolliseksi muuttuvan taksamittarin ja värilliset rekisterikilvet.
– Yrittäjä itse on tyypillisesti kustantanut kuljettajakoulutukset, lupamaksut sekä taksamittarit. Ne voivat lopulta näkyä kuluttajille korkeampina hintoina.
– Kilpailun vähentyminen näkyy kuluttajille sekä huonompana saatavuutena että korkeampina hintoina. Tämä saattaa myös vähentää taksimatkustusta, Karjalainen sanoo.
– Hinnat voivat kohota myös kalliimmissa kyydeissä, jos kilpailu vähenee. Osalla edullisten taksien käyttäjistä maksuhalukkuus voi olla niin alhainen, että he luopuvat kokonaan taksin käytöstä.
– Taksamittarin hankinta ja ylläpito voi maksaa yrittäjälle toista sataa euroa kuukaudessa, mikä pienentää etenkin osa-aikaisten kuljettajien kannattavuutta. Kustannustason nousu voi ajaa erityisesti osa-aikaisia tai pienimuotoisia taksiyrittäjiä pois alalta.”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ff06e2a9-6d53-42aa-8478-badd79e9e4a9
Uudessa taksilaissa määrätään takseille pakollinen taksamittari. Taksamittarit olivat perussuomalaisten vaatimus. Yleensä kaikki mihin persu koskee, muuttuu pas**ksi, joten voidaan epäillä, palauttaako lakiuudistus luottamuksen alaan, lisääkö se turvallisuutta ja kitkeekö se harmaata taloutta?
Kannattaa käyttää taksia nyt, sillä pian se on liian kallista:
7
95
Vastaukset
- Anonyymi
eihän sillä ole väliä mitä se maksaa kun taksietu kuuluu kaikille edustajille, ministereillä oma kuski ja parempi auto
- Anonyymi
Juu, äkkiä taksiin ennen kuin raiskaukset loppuu..
- Anonyymi
Jos olisin tiennyt mitä kaikkia laitteita ja maksuja rehellisen taksiyrittäjän niskaan vielä sälytetäänkään, niin en kyllä olisi äänestänyt Perussuomalaisia, enkä koskaan olisi ryhtynyt taksiyrittäjäksi.
- Anonyymi
Onhan se tosi surkeaa jos persutaksarilla ei ole tarpeeksi ajoja puoluekannan ja alkolukon vuoksi, varmaan varmempi toimeentulo olisi ollut olemalla kortistossa.
- Anonyymi
Mitä seuraavaksi? Persut kieltävät Spotifyn ja kuunneltava savikiekkoja?
- Anonyymi
voihan ne matut vielä käteisellä kuskata ilman veroja ?
- Anonyymi
Matujen kuskaaminen onkin varmaan taksien suurin tulonlähde. 🤣
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 285651
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333613Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533522Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263417Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243006Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322727Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint222419Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1212392- 442390
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142205