Oli ihan hyvä, kun kerroin mun pienelle tytölle iltasatua, se menee aina samalla tavalla (häneen tooveestaan), eli perusjuoni on, että hän menee päiväkotiin.
No, kerroin sitten, että hän sitten meni päiväkotiin eräänä päivänä ja lämmin tuuli alkoi puhaltaa, kaikilla oli t-paita, bussi oli keltainen ja siellä oli sisällä jäätelökone. Kuski painoi kaasua ja bussi lähti lentoon, kaikki söivät jäätelöä ja katselivat ulos, ulkona näkyi lintuparvia ja yksisarvisia.
Pian bussi laskeutui sitten Linnanmäelle, joka oli täynnä kukkia ja perhosia. Kaikilla oli tosi hauskaa, tuli auringonlasku ja yö, tähdet tuikkivat, kuu oli taivaalla ja nyt lintsillä alkoikin sirkus, mutta silloin äiti katsoi huolestuneena kelloa
-voivoi, mitenkähän me päästään takaisin kellokin on jo paljon
Tässä vaiheessa tytär keskeyttää ja sanoo
-Hetkinen! Miten äiti katsoo kelloa, kun se kellohan on ISÄN kädessä?!
Ihan hauska juttu kävi
Anonyymi-ap
5
165
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Voi helvetti soikoon. Tällainen pasha ei kuulu ikäväpalstalle.
- AnonyymiUUSI
rollet ja pollet 🤣🤣🤣 sankari tarina juonen käänteineen ja lissu tissuttelloo
- AnonyymiUUSI
Joohhhh
- AnonyymiUUSI
No jopas, olihan tää nyt aika ikävä juttu
- AnonyymiUUSI
Ei tarvi kertoa tota lätinää tämmöselle palstalle. Ugghh
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,672493Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242147Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972107Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92052MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141885Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5871846Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071843Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S181660Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411433