Kansalliskonservatiivit tarjoavat vaihtoehdon taloutta rapauttaneelle vasemmistopolitiikalle

Anonyymi-ap

Päättyykö punavihreä tyrannia Euroopan parlamentissa? – Kansalliskonservatiivit tarjoavat vaihtoehdon taloutta rapauttaneelle vasemmistopolitiikalle
PolitiikkaTalousAnalyysi
05.12.2025 |10:07

Euroopan parlamentin perinteisten ryhmien kabinettisopimus syrjiä kansalliskonservatiiviset mepit ulos päätöksenteosta saattaa päättyä. Keskustaoikeiston ryhmä EPP on saamassa tarpeekseen uppiniskaisesta punavihreästä blokista. Juopa muodostui kestävyysraportointivelvoitteiden helpottamiseksi tähtäävistä muokkausehdotuksista.

Perinteiset meppiryhmät ovat pitäneet kiinni keskinäisestä sopimuksestaan, jonka seurauksena kansalliskonservatiiviset ryhmät, kuten ECR ja ID, jäävät päätöksenteon ulkopuolelle. Perussuomalaiset kuuluu ECR-ryhmään. Perinteisiin ryhmiin lasketaan myös itseään keskustaliberaaliksi ryhmäksi itseään kutsuva RE, vaikkakin ryhmä on verrattain uusi.

Syrjivällä sopimuksella on pyritty varmistamaan se, että EU:n päätöksenteko pysyy keskustan liepeillä olevien ryhmien hyppysissä. Samalla se on myös tarkoittanut sitä, että näiden ryhmien on päästävä asioissa yhteisymmärrykseen, koska toimivia vaihtoehtoja ei juuri ole.

Asetelma kuitenkin muuttui merkittävästi vuoden 2024 Euroopan parlamenttivaaleissa, joissa punavihreät sekä liberaalit kärsivät tuntuvan vaalitappion, kun taas kansalliskonservatiiviset ryhmät saivat mojovan voiton. Valtasuhteet keikahtivat siten, että kansalliskonservatiiviset ryhmät kykenevät nyt tarjoamaan paikkamäärillään todellisen vaihtoehdon eurooppalaiselle politiikalle.

Punavihreille tämä puolestaan tarkoittaa heidän tyranniansa mahdollista loppua. Ne luottavat edelleen kabinettisopimukseen pitäen itseään korvaamattomina. Politico-lehti uutisoi ennen äänestystä, että EPP saattaa nyt hyvinkin irtautua punavihreiden peukaloruuvista ja esittää muutosehdotuksensa yritysten kestävyysraportointia koskeviin velvoitteisiin. Suomen Uutiset kirjoitti noin kaksi vuotta sitten kestävyysraportoinnin vaatimusten ongelmista.

Kabinettisopimuksen mukaan EPP ei esittäisi muutosehdotuksiaan ilman punavihreiden allekirjoitusta. Nyt ryhmä ehdotuksensa esitti, ja kansalliskonservatiivien tuella ehdotukset menivät kirkkaasti läpi äänin 382–249. Äänestystuloksesta uutisoivat niin Politico kuin Financial Times.
Jääräpäisyys osoittautunut virheeksi

Vihreiden ryhmässä pöyristely hakee vertaistaan. Politico kertoo, miten vihreiden neuvottelija näkee Eurooppa-myönteisen ja demokraattisen päätöksenteon vaihtuneen liittoutumiseen äärioikeistolaisten voimien kanssa.

Eurooppa-myönteisyys on toki haastavaa määritellä täsmällisesti. Vihreiden myönteiseksi katsoma vire ei ainakaan näy talouden luvuissa. Tilastojen mukaan vuosina 2008–2024 EU:n bruttokansantuote on kasvanut vain noin 2 500 miljardilla dollarilla, kun taas Yhdysvaltojen saman ajanjakson vastaava kasvu on ollut noin 6 300 miljardia dollaria ja Kiinan peräti 12 000 miljardia dollaria.

Euroopan vitsaukseksi on laskettava myös huonosti hoidettu eurokriisi. Tuon virheen sulattelu on vienyt vuosia. Vaikeuksien kyytipojaksi punavihreät ovat tarjonneet rutkasti talouden kasvumahdollisuuksia murjovaa massiivista sääntelyä kasvualoille sekä ylenpalttista ilmastoposeerausta, joka on jouduttu tekemään isolla hintalapulla.

Tämän jälkeen iskikin koronapandemia ja sen päälle Venäjän aktiiviset sotatoimet Euroopassa.

Jääräpäinen sääntelyn lisääminen ja hyvin hintavan ilmastopolitiikan tehoviljely on EU:ssa johtanut myös kipeisiin riippuvuussuhteisiin suurvalloista.

Ei ole mikään ihme, että EPP on huomannut olevansa punavihreiden panttivankina sopimuksensa kanssa ja samalla EU:n merkitys maailmalla sen kuin hupenee. Tämä lienee keskeisin syy ajattelutavan muutokselle. Mikäli punavihreät uppiniskaisesti kieltäytyvät hyväksymästä taloudellisia tosiasioita tai vuoden 2024 vaalituloksen viestiä, he mitä ilmeisimmin pelaavat itsensä paitsioon päätöksenteossa.

Tämä on ihanteellinen mahdollisuus saada EU:n kurssi käännettyä. Toki punavihreät voivat myöntää mainitut tosiasiat ja hakea realistisempia kompromisseja ylläpitääkseen syrjiviä käytänteitä, mutta sekin on aiempia vuosia parempi ratkaisu Euroopan kannalta.
Näytön paikka

Kansalliskonservatiiveille äänestystulos merkitsee myös uskottavan ja vaikuttavan politiikan vaalimista. Hyvällä ja rakentavalla yhteistyöhengellä EU:n päätöksenteko voi muuttua pysyvämmin tuottamaan ripeämpää talouskasvua. Se on ehdoton edellytys, jotta EU voi vastata nykyisen maailman haasteisiin.

Tämä olisi myös Suomen etu, sillä pilkuntarkan vahtimisen, raportoinnin ja päällekkäisen sääntelyn helpottaessa myös Suomen vientivetoinen talous saa kipeästi kaipaamaansa vetoapua.

Käsillä on siten näytön paikka niin Euroopan parlamentin kansalliskonservatiiveilla kuin koko Euroopallakin.

HENRI ALAKYLÄ

PS. vastine SDP?

10

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      derse

      • Anonyymi
        UUSI

        💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaiset tekevät diktatuurista ja salailevaa politiikkaa. 💩💩💩💩💩💩


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaiset tekevät diktatuurista ja salailevaa politiikkaa. 💩💩💩💩💩💩

        💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaiset haluavat rasismin Suomen perustuslakiin. 💩💩💩💩💩💩


    • Anonyymi
      UUSI

      Kansalliskonservatiivisten, eli fasistien teot ja tarkoitukset tulivat ilmi toisessa maailmansodassa WW2. Se on kyllä vaihtoehto, mutta vaihtoehto hyvinvointivaltiolle.

    • Anonyymi
      UUSI

      💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaiset tekevät äärioikeistolaista politiikkaa. 💩💩💩💩💩💩

      • Anonyymi
        UUSI

        💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaiset valehtelevat ja puhuvat puolitotuuksia joka asiasta. 💩💩💩💩💩💩


      • Anonyymi
        UUSI

        Riikka: Me rakennamme uudestaan luokkayhteiskuntaa. Demokratia kuuluu menneisyyteen. Kansaa täytyy hallita lujalla kädellä ja kepillä.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka: Me rakennamme uudestaan luokkayhteiskuntaa. Demokratia kuuluu menneisyyteen. Kansaa täytyy hallita lujalla kädellä ja kepillä.

        Riikka: Myydään, myydään Valtion omaisuutta, niin ei tarvitse ottaa velkaa niin paljon. Ja rikkaat saavat halvalla ostettua halpoja osakkeita.


    • Anonyymi
      UUSI

      💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaiset jättävät Suomen viimeiseksi ja suosivat ennenmmin ulkomaisia sijoittajia. 💩💩💩💩💩💩

      • Anonyymi
        UUSI

        Riikka: Työttömät eivät ole suomalaisia. Painukoon ulkomaille kinuamaan rahaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      4024
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      31
      3457
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3274
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      9
      3265
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2889
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      23
      2641
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2340
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2215
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1747
    Aihe