Suomi ei noudata kansainvälistä sopimusta, joka määrittelee sosiaaliturvan minimitason. Petteri Orpo

Anonyymi-ap

Suomi ei noudata kansainvälistä sopimusta, joka määrittelee sosiaaliturvan minimitason. Petteri Orpon (kok.) hallituksen leikkaukset ajavat Suomea yhä kauemmas sopimuksen vaatimuksista.

Sosiaaliturvan minimitason määrittelee Euroopan sosiaalinen peruskirja, jonka Suomikin on allekirjoittanut. Peruskirjan noudattamista valvoo Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea. Euroopan neuvosto on hallitustenvälinen ihmisoikeusjärjestö.

Lisää aiheesta: Jo parillakymmenellä eurolla on valtava merkitys – pienituloiset kertovat, miltä leikkaukset tuntuvat

Komitea on moittinut Suomea liian alhaisesta sosiaaliturvasta kolmesti, viimeksi edellisen hallituksen aikana helmikuussa 2023.

Tuolloin komitea totesi, etteivät vähimmäisetuudet kata tuensaajan perustarpeita. Komitea määrittelee sosiaaliturvaetuuden liian alhaiseksi, jos se jää alle puoleen maan mediaanitulosta.

Suomessa Ihmisoikeusliitto on ihmetellyt, miksei hallitus puutu sopimusrikkomukseen. Sopimus on osa Suomen lainsäädäntöä.

– Ohitetaan se, että sosiaaliset ja taloudelliset oikeudet ovat ihmisoikeuksia, joita Suomi on sitoutunut noudattamaan. Sen sijaan syksyllä tuli useita lakeja, joilla perusturvaetuuksia entisestään laskettiin, sanoo liiton asiantuntija Anna Salmivaara.

Näin Orpon hallitus leikkaa sosiaaliturvaa

9

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSI

      Ensinhän pitää saada talous kuntoon, tyhjästä kun on paha nyhjäistä! Ennen kuin talous on tasapainossa on turhaa edes kuvitella nykyistäkään sosiaaliturvaa koska siihen ei ole varaa. Nyt korjaamaan työsopimuksia suuntaan, jolla voidaan nykyinen työttömien lauma saada taas sorviensa ääreen tuottavaan työhön.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kokoomus lapioimrajaa rikkaille ei kansalle mitään


      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus lapioimrajaa rikkaille ei kansalle mitään

        Kokoomus hallituksessa ollessaan lapioi rahaa vain yhteiskunnan tarpeisiin, siihen kun uppoaa sitä julmettu määrä koska vasurit eivät ole osanneet laskea vaan menot ylittävät tulot kymmenin miljardein. Se ei jätä lapioitavaa mihinkään muuhun suuntaan!


      • Anonyymi
        UUSI

        HEI,VASTA VAJAA MILJOONA ON KÖYHYYSLOUKUSSA.

        PYSTYMME PAREMPAAN , PETTERI UHOAA


    • Anonyymi
      UUSI

      Vanha juttu... eipä ole muutkaan npudattaneet. Esim Ketku-Sipilän ollessa vallassa, sai Suomi kolme (3) noottia tästä. Ei vaikutusta. Silloin jo mietin, että mitähän valehtelevat eu:lle, kun pääsevät kuin koirat veräjästä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Mikäs se sellainen peruskirja on, jossa sanotaan, että on ihmisoikeus heittäytyä toisten rahoilla eläjiksi???

    • Anonyymi
      UUSI

      Sinisilmäinen Orpo lobattiin hybridimetodein vipuun.

      Tämä oikeistohallitus on niin huono ettei se ole enään tottakaan.
      Toisella kädellä leikataan ja toisella se leikattu toisaalle liimataan.
      Isot datakeskukset joilla on markkinassa asiakas maksajana päästetään ihan perustellusta sähköverosta valtion vahingoksi.

      >>Hallitus aikoo tehdä datakeskuksille kymmenen vuoden veronpalautustuen<<
      ttps://yle.fi/a/74-20198082

    • Anonyymi
      UUSI
    • Anonyymi
      UUSI

      Ihminen kääntyy sen puoleen joka on läheisin.
      Orpo-Purra hallitukselle se tarkoittaa elittiä joilla rahasta ei pulaa, eikä muustakaan.

      Politiikkaa missä perusihmiset unohtuu ja inhimillisyys ei kohtaa valtaapitäviä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4343
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      22
      2793
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2708
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2469
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2454
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      632
      2026
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1836
    Aihe