Vaikka työtön kuinka haluaisi työpaikan, hän ei sitä saa. Työttömiä työnhakijoita on lähes 400000 ja avoimia työpaikkoja noin 50000.
(niistä osa on silppu- ja pätkätyötä)
Hallitus suunnittelee nyt "kovennettua" rangaistusta työttömille.
Jos ensimmäinen työhaku syystä tai toisesta menisi ohi, seuraisi heti 7 päivän
karenssi, 7 päivää ilman työttömyyspäivärahaa.
Rangaistukset ovat tuostaa koventuneet ja tukia on leikattu lisää.
Suomessa on EU:n synkin työttömyystilanne
ja hallitus kepittää ja potkii työttömiä päähän,
vaikka vika ei ole työttömissä.
Vika on hallituksen politiikan.
https://yle.fi/a/74-20051974
Miten ihmistä voidaan rangaista työttömyydestä, kun avoimia työpaikkoja ei edes ole kaikille ?
26
102
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Se on helpompi syyttää muita kuin ratkaista ongelma ja mikäs sen kätevämpää jos kaike kukkuraksi voi kaataa vastuun "likapyykistä" toimien kohteeksi joutuneelle joka jo kantaa toimien seuraamuksesta taakaa.
Kysyä täytyy että miten ihmeessä täällä meee kaikki tollaset toimet läpi. Jos oltaisiin jossain muualla nuo tuolla lailla toimivat kannettaisiin pihalle ja piestäisiin pahan päiväisesti ja päätöksenteko loppusi siihen kun maantie kutsuu. - AnonyymiUUSI
Hallituksen kusirunkut kandee laittaa oikeaan vastuuseen tekosistaan.
- AnonyymiUUSI
Koskas sinä alat ottaa vastuuta omista tekemistäsi ja tekemättä jättämistäsi?
- AnonyymiUUSI
Ketään ei ole rangaistu.
- AnonyymiUUSI
Miten työnhaku muka voi mennä ohi. Eihän työttömällä ole mitään muuta tekemistä.
- AnonyymiUUSI
Se on helpointa rahaa ikinä.
Maksetaan siitä, että hakee töitä, vaikka sitä hakisi muutenkin ilman maksuakin. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Se on helpointa rahaa ikinä.
Maksetaan siitä, että hakee töitä, vaikka sitä hakisi muutenkin ilman maksuakin."Maksetaan siitä, että hakee töitä", joku tietämätön täällä kirjoittaa.
Orpon hallitus "kurittaa" pienituloisia ja työttömiä: työttömyysturva on leikattu monin eri tavoin ja samaan aikaan myös sosiaaliturvaa heikennetään 9000 miljoonalla.
Työttömiä työnhakijoita on jo yli 300 000. Työtä on haettava tiettyjen tarkkojen määräysten mukaan. Ellei hakukomentoja noudata, seuraa sanktiot jolloin menettää sen viimeisenkin leikatun työttömyysturvan ja joutuu hakemaan toimeentulotukea, jonka Orpon hallitus on myös leikannut. Leipäjono on nykyään Suomen viimesijainen toimeentulotuki.
Työttömien asunnottomuus myös kasvaa, kun asumistukikin on leikattu.
Nykyään samaa työpaikkaa hakee median mukaan jopa sadat työttömät, joten työnsaanti on myös koulutettujen osalta vaikeutunut. Nyt Orpon hallitus vaatii sote-alueita säästämään ja hoitohenkilöstöä uhkaa irtisanomiset. Satoja hoitajia joutuu kortistoon.
Kaiken lisäksi Suomi joutuu EU:n alijäämämenettelyyn. Talouskasvua ei näillä näkymin ole Suomeen tulossa, ja hallituksen keinovalikoima on vähissä, niin leikkaukset jatkuvat hallituskauden loppuun.
Talouskasvu ei käynnisty taantuman aikana leikkaamalla, sen sijaan taantuma näyttää Suomessa kääntyvän lamaksi. Korona-pandemian jälkeen muut pohjoismaat saivat talouskasvunsa nousuun, vain Suomessa talouskasvu on nollassa ja nyt Suomessa on EU-maiden toiseksi suurin työttömyys heti Espanjan jälkeen.
Orpon hallituksen tulisi keskittyä työttömyyden torjuntaan kaikin keinoin esimerkiksi yritystukien jakamisessa, yritysten verokohtelussa ja uusien innovaatioiden ja koulutuksen tukemisessa. Nyt hallitus on keskittynyt muun muassa työehtojen heikentämiseen ja työttömyysturvan leikkaamiseen, mikä on vain lisännyt työttömyyttä ja lisäksi "tarkkailuluokka" odottaa hallituksen ministereitä. Ehdoilla Suomi tuskin selviää Orpon hallituskaudella.
- AnonyymiUUSI
ja samaan aikaan
SUOMALAISIA KEHOITETAAN LISÄÄNTYMÄÄN!
Kun ei pysty elättämään edes itseään.
Mistä sille lapselle ruokaa, koulutus, elämä, työpaikka?- AnonyymiUUSI
Joo, on parempi, ettet lisäänny koska et tiedä mistä saa ruokaa, miten koulutus Suomessa on järjestetty ja miten töihin pääsee.
En usko, että noilla tiedoilla läpäisee kansalaisuuskoetta. - AnonyymiUUSI
Eikö tälle kehoitukselle myöskin voi haistattaa pitkät niinkuin jotkut tekevät työllisyystoimille?
Ei päättäjät kuitenkaan halua perheitä perustettavan sillä ajatuksella että ne elää elämäänsä sosiaaliavustusten varassa - AnonyymiUUSI
Näin siinä ditten käy kun hyvinvointivaltion rakentaneet ja pystyssä pitäneet suuret ikäluokat hiipuvat yksitellen tuonpuoleiseen.
Suomen itsenäisyys ja itsemääräämusoikeus menetetty EU:lle.
- AnonyymiUUSI
Olisiko turhan työn teettäminen ratkaisu? Vuosikymmeniä sitten joku keksi, että ojitetaanpa suot. Tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä ojia kaivettiin. Mikäpä oli lopputulos? Puut eivät alkaneetkaan kasvaa kuivaneella suolla. Ojat sen sijaan johtivat humuspitoisen veden aikaisemmin kirkasvetisiin järvet, hauissa on elohopeaa ettei syödä voi. Ja nyt ojat ummistetaan. Mutta töitä oli paljon, jos se on se maailman tärkein asia.
- AnonyymiUUSI
Vasemmistoliitto on esittänyt, että kaikille työttömille taattaisiin työ.
Se tarkoittaa myös sitä, että työ pitää ottaa vastaan tai tuet laskevat.
Palkaksi riittää mainiosti sosiaalituen suuruinen korvaus koska lisäarvo on pieni.
- AnonyymiUUSI
Pankkien johtajat pakotettava nolla-alkalla rappussiivoojiksi?
Mutta tuo Ritva "Kike" Elomaan kirja jonka pyysin häneltä, on kovakantinen, en ole kai jaksanur lukea kokonaan sitä, mutta.
Kike taisi sanoa jotain silloin että onkohan niitä jäljellä ja että uskaltaako lähettää jos joku ei maksa sitä sitten :)- AnonyymiUUSI
Miksi ihmeessä pitäisi pakottaa?'
Johtaja on opiskellut ja ja hankkinut työkokemusta. Yhteiskunnan kannalta on järkevä pitää hänet siinä paikassa, jossa hän tuottaa eniten hyötyä.
Siivoojan työ on arvokasta, mutta se ei vaadi erityistä osaamista. Siihen soveltuu parhaiten ne, jotka eivät tuota lisäarvoa muissa hoimmissa.
- AnonyymiUUSI
pityäiusi olla soveltuvia töitä ihmisille minullekaan soveltuun pelkästään aivoilla tehtävä työ... oikeasti mikähän nyt... AI-botit jotka voisivat tehdä luovia pääyöksiä itse... ohjelmoinia.
Hassu tämä jooh Kiken Elomaan kirja... oma tarinansa tuossakin, on aika vanha kirja mutta kaunis ja kovakantinen
..utollainen juttu niin jotain AI-koodia mitä robotti keksisi juuistaan, ehkä viisaampikin kuin joku Antero Eisenstein.- AnonyymiUUSI
Mikä on alkukieli tuolle kirjoitukselle?
- AnonyymiUUSI
Miten työttömiä muka rangaistaan? Riistetään vapaus? Rajoitetaan kansalaisoikeuksia? Hakataan?
Mielestäni työttömiä ei rangaista mitenkään muuten kuin sosiaalisella tuomiolla, että olemme alhaisempia ihmisiä, joita voi moittia miten paljon vaan.- AnonyymiUUSI
Sosiaalisella tuomiolla rangaistaan monia muitakin iäsn, sukupuolen, kansallisuuden, ihonvärin jen perusteella.
Sitä ei voi pitää rangaistuksena. - AnonyymiUUSI
Ei kukaan työttömiä yleisesti hauku tai arvostele, ainakaan niitä jotka edes yrittävät tehdä jotain asioidensa eteen. Tällä forumilla ne suurimmat älämölön pitäjät on enimmäksen elämäntapatyöttömiä jotka katsoo oikeudekseen elää muitten kustannuksella ja näitä pitääkin arvostella ja viranhaltijoiden patistella ja piiskata
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan työttömiä yleisesti hauku tai arvostele, ainakaan niitä jotka edes yrittävät tehdä jotain asioidensa eteen. Tällä forumilla ne suurimmat älämölön pitäjät on enimmäksen elämäntapatyöttömiä jotka katsoo oikeudekseen elää muitten kustannuksella ja näitä pitääkin arvostella ja viranhaltijoiden patistella ja piiskata
Mielestäni ketään työtöntä ei pitäisi sen takia moittia, että ei tee tai halua tehdä töitä. Ennemmin pitäisi luoda systeemi, jonka riittävän moni hyväksyy. Systeemi, jossa ihmisellä olisi vaihtoehtoja ja hän valitessaan jonkun, saisi täyden hyväksynnän.
Esim.
Tee näin, niin saat 800e/kk
Jos teet näiin, niin saat 600e/kk
Tällä tavalla toimiessasi saat vain 400e/kk
Valitkoon miten valitsee, mutta kenenkään ei pitäisi moittia eikä joutua moitituksi, jos elää ihan laillisesti. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni ketään työtöntä ei pitäisi sen takia moittia, että ei tee tai halua tehdä töitä. Ennemmin pitäisi luoda systeemi, jonka riittävän moni hyväksyy. Systeemi, jossa ihmisellä olisi vaihtoehtoja ja hän valitessaan jonkun, saisi täyden hyväksynnän.
Esim.
Tee näin, niin saat 800e/kk
Jos teet näiin, niin saat 600e/kk
Tällä tavalla toimiessasi saat vain 400e/kk
Valitkoon miten valitsee, mutta kenenkään ei pitäisi moittia eikä joutua moitituksi, jos elää ihan laillisesti.Samalla tuo erottaisi hiukan työhaluttomia ja työhaluisia, joita nykysysteemi ei pysty erottamaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalisella tuomiolla rangaistaan monia muitakin iäsn, sukupuolen, kansallisuuden, ihonvärin jen perusteella.
Sitä ei voi pitää rangaistuksena.Ketä moititaan iän puolesta? Tai sukupuolen? Kansallisuuden puolesta joo.
- AnonyymiUUSI
On siis syytä hakea niitä työpaikkoja ettei tule sanktioita. Tästähän ne määrätyt yksilöt ei tietenkään tykkää ja alkaa mahdoton älämölö ja syttely kuinka "oikeuksia " olla joutilaana taas rikotaan.
- AnonyymiUUSI
Kun puhutaan oikeuksista, niin harvoin otetaan huomioon, että maksajilla on myös oikeuksia.
Veronmaksajilla on oikeus vaatia, että verot käytetään taloudellisesti ja järkevästi.
Keskusteluissa asia ohitetaan joko syyllistämällä veroja maksavia sitä enemmän, mitä enemmän ne maksavat veroja tai sitten vain puhumall ikään kuin raha vain tulee jostain eikä se ole keneltäkään pois. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kun puhutaan oikeuksista, niin harvoin otetaan huomioon, että maksajilla on myös oikeuksia.
Veronmaksajilla on oikeus vaatia, että verot käytetään taloudellisesti ja järkevästi.
Keskusteluissa asia ohitetaan joko syyllistämällä veroja maksavia sitä enemmän, mitä enemmän ne maksavat veroja tai sitten vain puhumall ikään kuin raha vain tulee jostain eikä se ole keneltäkään pois.Totta.
Minä veroja maksavana voin vaatia, että työtön hakee töitä.
Ei ole väliä, vaikka työtöntä vituttaa koska minua vituttaa vähintään yhtä paljon.
Se, että on työtön, ei tarkoita, että pitäisi kohdella kuin lasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1234619Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293357- 203265
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka502876Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222809Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 92079