"Timo Vornanen aikoo valittaa tuomiostaan
Timo Vornanen aikoo pyytää valituslupaa."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011673813.html
"Kansanedustaja Timo Vornanen aikoo hakea jatkokäsittelylupaa tuomiostaan.
Hän kertoo asiasta Facebook-sivuillaan.
– Puolustukseni näkemys asiaan on se, että oikeusturvani vuoksi tämä asia vaatii jatkokäsittelyä. Tulen maanantaina ilmoittamaan tyytymättömyyden asiaan ja pyydämme valituslupaa hovioikeuteen, Vornanen kirjoittaa.
Vornanen kertoo, ettei tässä tilanteessa harkitse eduskunnasta eroamista.
– Aikaisemmin olen mm. eduskunnassa medialle pitämässäni tiedotustilaisuudessa kertonut harkitsevani eroa, mikäli saan lainvoimaisen vankeustuomion. Tämän tiedotustilaisuuden tallenne on nähtävissä esimerkiksi YLE:n verkkosivuilla. Nyt linjaukseni mukaista lainvoimaista tuomiota ei ole olemassa, Vornanen kertoo.
Vornanen tuomittiin perjantaina kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Vornanen sai tuomion pahoinpitelystä, kahdesta laittomasta uhkauksesta, varomattomasta käsittelystä, ampuma-aserikoksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta.
Taustalla oli baaririita, jonka päätteeksi Vornanen ampui laukauksen maahan helsinkiläisen yökerhon Bar Ihkun edustalla 26.4.2024."
PS:n pääideologi, eduskunnan puhemieshän antoi jo armahtavaisen lausuntonsa Fornaselle. Kohta Timo on taas puolueen kansanedustajaryhmässä takaisin? Hänhän on toteuttanut täysin pääideologin toivomaa linjaa.
"Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."
-Jussi Halla-aho-
Fornanen on yhä edelleen peruspersu!Aikoo ruikuttaa tuomiostaan hoviin ja aikoo jatkaa hillotolpalla
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 275284
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333593Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533492Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263387Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232980Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322717Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint192403Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142205- 412042