Olipas hienoa

😊💉🫖 että kävin piikillä tänään Tapiolassa, kun ne laittavat perjantaina lapun luukulle. Piikittäjä houkutteli ottamaan molemmat rokotukset samalla kertaa. Onneksi eilen sain täydennettyä mammuttipäivillä kotivaran. Jos käy vaikka niin, että tulee jotakin vaivaa niistä. Mulla kun on tapana varautua mieluummin liikss kuin liian vähän kaikkeen mahdolliseen.

20

908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitenkä te ihmiset olette ennen pärjänny🤔

      • Anonyymi

        Otin minäkin ennen syyspiikit täällä korvessa. Sitten hoksasin että mistä pirusta taudin saan jos yksin olen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Otin minäkin ennen syyspiikit täällä korvessa. Sitten hoksasin että mistä pirusta taudin saan jos yksin olen.

        Totta! En minäkään mökillä kaivannut rokotuksia, mutta täällä kaupungissa ei tartunnoilta voi välttyä.

      • Aika huonosti on pärjätty ennen kansallista rokotusohjelmaa. AI:
        "1800-luvun Suomessa lapsikuolleisuus oli erittäin korkeaa, yli puolet kuolleista oli alle 10-vuotiaita, joista suurin osa alle yksivuotiaita (imeväiskuolleisuus), johtuen tartuntataudeista (tuhkarokko, isorokko, kolera, hinkuyskä) "

        "Polio oli 1900-luvulla Suomessa merkittävä halvaantumisia ja kuolemia aiheuttava tauti, erityisesti 1950-luvun epidemioissa, jolloin vuosina 1950–1959 noin 8,2 % halvaantuneista kuoli, synkimpänä vuonna 1956, kunnes tehokkaat rokotukset 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa käytännössä hävittivät taudin. "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otin minäkin ennen syyspiikit täällä korvessa. Sitten hoksasin että mistä pirusta taudin saan jos yksin olen.

        Kyllä ne linnut levittää tauteja.

      • Anonyymi00010
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Totta! En minäkään mökillä kaivannut rokotuksia, mutta täällä kaupungissa ei tartunnoilta voi välttyä.

        Nyt on tuore Stanfordin yliopiston tutkimus julkaistu että koronapiikit voi aiheuttaa sydänlihastulehdusta.

        Toivottavasti sinulle ei nyt mitään tule, mutta ota rauhallisesti kumminkin varmuuden vuoksi äläkä rehki muutamaan viikkoon.

        https://med.stanford.edu/news/all-news/2025/12/myocarditis-vaccine-covid.html

      • Anonyymi00010 kirjoitti:

        Aika harvalle se sydäntulehdus kuitenkin tulee verrattuna rokotettujen määrään. Jälkeläinen, joka kiskoo parinsadan kilon puntteja sai jotain vaivaa rokotteesta eikä enää ota. Mulle ei tule muuta kuin käsi kipeäksi. Se on vieläkin kosketusarka, eikä sitä voi nostaa ylös ilman kipuja.

      • lounas.ajatus kirjoitti:

        Lisään vielä, että flunssapiikin puolella ei ole mitään tuntemuksia.

    • Anonyymi

      "Vakuutusyhtiön piikkiin, savusaunakinkkua palkkiona". -sivujuonne

    • Anonyymi

      😷💉Montako laitetaan
      🥼🤌
      👖
      👞👞

      • Kyllä ne kaksi riitti tällä kertaa!

    • Anonyymi

      Flunssaa on sairastettu iät ajat. Ei siihen piikkejä tarvita 🤧🫩

      • Anonyymi

        Ei niitä rokotuksia kaikille ilmaiseksi jaetakaan. Yksityisellä rokottaminen maksaa pari sataa. Eiköhän THL ja lääkärit tiedä, ketkä kannattaa rokottaa flunssaankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä rokotuksia kaikille ilmaiseksi jaetakaan. Yksityisellä rokottaminen maksaa pari sataa. Eiköhän THL ja lääkärit tiedä, ketkä kannattaa rokottaa flunssaankin.

        Sain 3 piikkiä maksoi 900🫨

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sain 3 piikkiä maksoi 900🫨

        "Sain" eli siis jouduit ottamaan. Kauhea hinta. Sillä pääsisi jo etelään lomalle!

      • Anonyymi

        Sinulla on kissa allergia jonka sait kissan omistavalta mieheltä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on kissa allergia jonka sait kissan omistavalta mieheltä

        Onneksi en ole kissalle allerginen. Niitä on ollut useita elämän varrella.

    • Anonyymi00012

      En ole yhtäkään flunssapiikkiä ottanut, enkä ota ikinä.

      • Vasta korona-aikaan olen ottanut flunssapiikin samalla. Edellisen kerran 2023 kuulemma. Niitä oli vissiin liikaa varattuna, kun hoitaja puhui mut ympäri. Olin varannut pelkän koronan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19707
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6700
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6356
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6125
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5989
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      101
      5871
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5295
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      45
      5010
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4340
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      3950
    Aihe