Hallitus harrastaa muutakin satuilua. Oli satu 100000:sta uudesta työpaikasta,
tuli saman verran työttömiä. Oli satu velkalaivan kääntymisestö. Se upposi.
Oli satu "Vahvasta Suomesta". Siitä tuli lama-Suomi. Oli satu miten heikoimmista pidetään huolta. Heidät on ajettu ahdinkoon. Oli satu: Sotesta ei leikata.
Sote on romutettu.
Talouskasvun aikaansaaminen on fakta, jolla talous kasvaa..
Ei satuilu talouskasvun saavuttamisesta leikkaamalla taloutta kasvata.
500 "kasvuideaa" on satu.
Oli satu "itsensä takaisinmaksavasta isotuloisten veroalesta". Sadun tulivat
kumoamaan oikeat asiantuntijat.
Milloin satuilu päättyy ? Ministereiltä on lupa odottaa faktoja,
rehellistä puhetta ja valtiontaloutta vahvistavaa talouspolitiikkaa.
Verokertymä pienenee pienemistään. Ei ole satu, että valtiolla on oltava tuloja menojen kattamiseksi.
Hölmöläisten liian lyhyen peiton jatkaminen leikkaamalla on mallina hallituksen talouspolitiikalle
12
119
Vastaukset
- Anonyymi00001
Sadulla ei velkoja makseta.
Mistä päättelet jottei ole uusia työpaikkoja tullut?
Minä en ole nähnyt tilastoa työpaikkojen määrän muutoksista. En sitä paljonko on vähentynyt enkä sitä paljonko on tullut uusia! Kerro jos tiedät missä se tilasto piileskelee niin olen kiinnostunut sen näkemään!
Työttömien eli työnhakijoiden määrästähän sitä ei näe!- Anonyymi00003
Tuo menee jo aika säälittäväksi sinulta. Ja vielä ketjusta toiseen, ja nimimerkistäsi toiseen.
Olisiko sinunkin jo aika tulla aikuiseksi ja myöntää kaikki Kokoomuksen aikaan saamat tuhot nyt ja ennen. Historiaa ja faktoja et voi muuttaa vaikka mitä omassa päässäsi surisisi kuten surisee. Anonyymi00003 kirjoitti:
Tuo menee jo aika säälittäväksi sinulta. Ja vielä ketjusta toiseen, ja nimimerkistäsi toiseen.
Olisiko sinunkin jo aika tulla aikuiseksi ja myöntää kaikki Kokoomuksen aikaan saamat tuhot nyt ja ennen. Historiaa ja faktoja et voi muuttaa vaikka mitä omassa päässäsi surisisi kuten surisee.Et siis kyennyt ottamaan kantaa kommenttiini, koska se on fakta!
- Anonyymi00004
Sannan pitäisi tulla jatkamaan, vei 25-41 miljardia kassasta, -tiedä minne.
Saa siinä sitten muita syytellä, kun miljardit kateissa. - Anonyymi00005
Edellisellä hallituksella oli korona ja se hoidettiinkin liian hyvin: EU:ssa Suomesta tuli koronatuissa nettomaksaja.
Nyt hallitus keskittyy leikaamiseen ja leikattujen rahojen siirtämiseen etupiireilleen.
- yli 100 000 € tienaavien veroale
- yhteisöveroale, jolla pankeille saadaan 140 miljoonaa
- terveysjättien tukeminen soten kustannuksella
Niinpä lupauksista huolimatta velkaantuminen ei vähene.
Hallituksen "työllistämistoimet" heikentävät palkansaajan asemaa. Työpaikkojen lisääminen ei ole tavaoite, vaan palkkakuri.
Nykyinen hallitus ei ole palkansaajan hallitus. - Anonyymi00006
Ei ole mitään mystistä syytä olemattomalle talouskasvulle !!
Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 39%
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !
Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !
Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD, Sveitsi 696000 USD
Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
Julkinen velka on tasoa 240 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !
Tämä on meidän perintö tuleville sukupolville !? - Anonyymi00007
Orpon persuhallitus on syypää. Se on ihan selviö.
- Anonyymi00008
Hallituksen syy on mm. olematon talouskasvu.
Jos sitä olisi edes 1% alijäämä pienenisi tai ei ainakaan kasvaisi.
Talouskasvusta se on kiinni, ja hallitus on siinä täystumpelo.
Ei talous kasva köyhiä kurittamalla.- Anonyymi00009
Talouskasvun suurimpana esteenä Suomessa ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !?
Liian suuret julkiset menot ovat aiheuttaneet suuren velkaantumisen ulkomaille !?
Tämän vuoksi EU-komissio edellyttää Suomelta julkisten menojen leikkauksia jotta velkaantuminen vähenee !?
Julkisen velan taso on 240 miljardia Euroa ! Velka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
Tämä on meidän perintö tuleville sukupolville !?
Fiksua, eiks vaan !? - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Talouskasvun suurimpana esteenä Suomessa ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !?
Liian suuret julkiset menot ovat aiheuttaneet suuren velkaantumisen ulkomaille !?
Tämän vuoksi EU-komissio edellyttää Suomelta julkisten menojen leikkauksia jotta velkaantuminen vähenee !?
Julkisen velan taso on 240 miljardia Euroa ! Velka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
Tämä on meidän perintö tuleville sukupolville !?
Fiksua, eiks vaan !?Kun leikataan, leikkaukset tuhlataan omille etupiireille ja velkaantuminen ei vähene. Tämä on hallituksen perintö tuleville sukupolville.
Kaupan päälle tapetaan talouskasvu täysin.
Fiksua, eikös vaan!?
- Anonyymi00011
Rahaa on. Pankit saavat 140 miljoonan alennuksen.
Mitä Suomen valtio hyötyy siitä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075