Tätä kysytään päivän politiikassa.
Pienituloisten osuus on kasvanut, heikoimmassa asemassa olevilta on leikattu paljon, tukia lakkautettu tai rajattu ✂️ Työttömyys on kasvanut. Samalla hinnat on noussut. Monen budjetti on pienentynyt niin paljon, että hyvä kun välttämättömyyksiin riittää rahat. Työpaikkoja menee alta, firmoja menee konkurssiin ja on epävarmuutta toimeentulosta. Terveydenhoitomaksut on kallistunut myös julkisella.
Syyllistetäänkö pienituloisia, kun eivät kuluta? Tuskin enemmän tienaavilla on kulutuksen kanssa ongelmia?
Pienituloisten osuus on kasvanut, heikoimmassa asemassa olevilta on leikattu paljon, tukia lakkautettu tai rajattu ✂️ Työttömyys on kasvanut. Samalla hinnat on noussut. Monen budjetti on pienentynyt niin paljon, että hyvä kun välttämättömyyksiin riittää rahat. Työpaikkoja menee alta, firmoja menee konkurssiin ja on epävarmuutta toimeentulosta. Terveydenhoitomaksut on kallistunut myös julkisella.
Syyllistetäänkö pienituloisia, kun eivät kuluta? Tuskin enemmän tienaavilla on kulutuksen kanssa ongelmia?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minä olen säästänyt kovin koko vuoden ja kohta menen syömään halvan joululounaan . Kyllä kerran vuodessa on syytä itseään palkita . 25 euroa on maksimi ruoan hinta .
Miksi pitäisi kuluttaa enemmän. Mitään aineellista ainakaan. Ei elämä siitä ainakaan onnellisemmiksi muutu.
Suomen talous sakkaa, kun ihmiset eivät kuluta sanotaan. Mutta isotuloiset tuskin jättävät kuluttamatta. Syyttävä sormi osuu siis vähemmän tulotason kansalaisiin. Jotain pitää aina syyttää?
Mutta pienituloisiin on kohdistunut leikkauksia ja heikennyksiä suhteessa paljon.
Ei tarvitse eikä kannatakaan kuluttaa enemmän.
Minulla on jo kaikki, mitä tarvitsen.
Tällaisia ovat ne joilla on rahat, eikä heidän tarvitse kuluttaa, kun kaikki jo on mitä tarvitsee.
Mutta miksi ei massia sallia niille joiden halutaan kuluttavan ja joilta vielä kaikki puuttuu.
Rahaa ja työtä tarvitsevilta viedään kaikki, niin työ kuin rahatkin.
Miten he voisivatkaan kuluttaa, pätkätöillä, kalliilla asumuksilla, jatkuvasti nousevilla
hinnoilla kaikesta. Irtisanomisten helpottamisilla ei ainakaan luoda rohkeutta kuluttamiseen.
Yrityksilläkö vain menee huonosti, entä niillä joiden pitäisi kuluttaa ja lappaa vähät
rahansa yritysten menestymisten turvaamisiin.
Millä kansa köyhä mitään kulluttaisi , kun ei ole mitä kuluttais . Kiitos URPO.
Se kun leikataan ihmisitä jotka kuluttaa kaiken mikä tulee on sillä vaikutus talouteen, kun ostovoima putoaa. Ihmiset joilla ei ole rahaa kunnolla edes ruokaan näiden sosiaalileikkausten jälkeen ei ole enää potenttiaalisia kuluttajia vaan yhteiskunnan ulkopuolelle pudotetettua väkeä jonka oletetaan työllistyvän, vaikka tuskin koskaan tulevat tuosta ahdingosta enää nousemaan. 90- luvun laman jälkimainingit näkyi pitkään ylisukupolvisena köyhyytenä ja niin tulee käymään nytkin. Tämä hallitus teki karhunpalveluksen ja aiheutti pitkäkestoiset suuret sosiaalikustannukset. Tuon sopan siivoamiseen menee pari sukupolvea.
Kun kansalaisten ostovoima heikkenee, niin ei osteta. Se on juuri niin yksinkertaista.
Ostovoima heikkenee niillä joilla ei ole varaa muutenkaan paljon kuluttaa.
Karut on ajat. Itse hain kesällä töitä ja yhdestä paikasta johon hain, tuli ilmoitus että heillä oli tullut 1500 hakua tähän paikkaan jota minäkin hain. Ihan järjetöntä kiristämistä tälläisessä tilanteessa kun töitä ei riitä kaikille. Tyhmää laittaa kaikki työttömät samaan karsinaan ja kostaa kaikille. Työttömyyttä on niin eri laisia. Ikäkin jo on yksi uhka ettet saa työtä. Huomasin että yhä edelleen tietyt firmat kysyvät lomakkeessaan sitä ikää ja tähdellä merkityt kohdathan on täytettävä että saa lomakkeen lähetettyä. En tiedä pitäisikö näistä alkaa vaan kantelemaan johonkin että loppuis tämäkin syrjintä. Ikä, valokuva, osoite....työn antaja ei tee niillä tiedoila yhtään mitään.
Maassa on paljon eläkeläisiä, ei niiden enää tarvi ostaa asuntoja eikä kodinkoneitakaan. Tarvitsevat vain ruokaa ja lääkäripalveluja. Rikkaat miettivät maastamuuttoa rahojensa kanssa ja nuorilla ei ole rahaa. Kuluttajiksi jäävät keskuluokkaiset porukat, joten lähtekääpä kaupoille.
Eikä kaikilla eläkeläisilläkään ole mistä kuluttaa. Ne pätkätyöt, ym. ovat sanelleet sen.
Eipä ole rahaa mitä kuluttaa.Joulukin tulee menemään näkkäriä,puuroa ja keitettyä makaronia syöden
Katosku suomi on jämäkästi velkaantunut.
Nyt tuli lisänä euroopan yhteisvelka.
Veronkorotuksia ja leikkauksia tulossa joten ei sitä enää rohkene kuluttaa eikä kulutukseen enään jää kun pakonomaiset maksut vie kaiken.
Suurituloiset kuluttavas saman verran kuin ennenkin. Pieni- ja keskituloisilla on vaikeuksia. Tässä nähdään hyvin kuka tätä maata kannattelee. Kulutus loppui tiettyyn tulorajaan saakka ja firmaa kaatuu kun heinää seipäälle.
Eliitti = 🌍🌎🌏🌍🌎🌏🌍🌎🌏
Me = eläke ei riitä edes perunoihin
Ostovoimaa ei enää ole, kaikki kallistuu nopeammin kuin palkat ja eläkkeet nousevat.
Olemme pienituloisia eläkeläisiä, mutta kuitenkin rahaa tulee enemmin kuin menee.o lemme velattomia ja meillä on kaikki tarpeellinen. Mihin tässä pitäisi kuluttaa? Tuskin se auttaa Suomen taloutta, jos lisäämme matkustelua ulkomailla.
Hallituksissa ei osata edes erotella pieni ja isotuloisia,
pieni palkkaisia eikä pienieläkeläisiäkään. On nimittäin olemassa
kummassakin ryhmässä molempia, eikä niitä pitäisi niputtaa samaan
ryhmään, kun eivät ole samassa tilanteessakaan.
Tämä viestiketju on täynnä väitteitä, että ei ole rahaa kuluttaa, mutta noin se saattaa olla henkilökohtaisella tasolla, ei kansana kokonaisuutena. Rahaa on tileillä ennätysmäärä ja sen käyttämisen perään tässä on huudeltu.
Mutta on aivan selvä syy miksi merkittävä joukko ei kuluta. Rahaa kerätään pahan päivän varalle ja se taas johtuu hallituksen politiikasta, joka on pistänyt kansan pelkäämään oman työpaikkansa puolesta ja erityisesti sen puolesta, että työttömyysturva romuttuu juuri sinä samana päivänä kun se työttömäksi jäänti sattuisi tapahtumaan. Tai jos on jäämässä eläkkeelle muutaman voden kuluessa, on hallituksen puheista päässyt pelko hiipimään perseeseen...otetaanko eläkevarat valtion velan maksuun ja eläkeläisille vain lämmintä kättä.
Molemmat pelot saattavat olla ylimitoitettuja, mutta hallituksen viestintä on ollut erityisesti Satosen, Orpon ja Purran suulla sellaista joka on ollut vähintään ajattelematonta...tosin koska uudistukset ja säästöt on myös runnottu läpi, niin kyse ei ehkä ole pelkästä viestintäongelmasta, vaan varomattomasta politiikasta, jolla heikosta taloustilanteesta on onnistuttu leipomaan syvä lama.
🌏🌎🌍