Johannes Ijäs
Tänään klo 9:15
Pitkään perussuomalaisia johtanut Timo Soini katsoo blogikirjoituksessaan, että uudessa rasismikohussa ei ole kyse perussuomalaisten kannatuksesta.
Esimerkiksi entinen varapuhemies, kansanedustaja Juho Eerola jakoi julkisuudessa kuvia, jossa hän matkii Miss Suomen aseman menettäneen Sarah Dzafcen elettä, jossa tämä venyttää silmiään. Tapaus on herättänyt tyrmistystä Aasiaa myöten.
– Totta kai persu vetää vastapalloon, kun tilanne tulee ja tarjotaan. Poliittinen lahko käyttäytyy rationaalisesti ja on ainoa hyötyjä. Missi menetti kruununsa huonon harkinnan vuoksi ja onnettoman eleen takia. Se on nykyään suurempi synti kuin huorinteko, Soini kirjoittaa.
– Persuprinssi, Juho ”päivän Pahkasika” Eerola, ryntäsi apuun ja puolitti missin palstatilan. Enää ei ollutkaan kyse missistä vaan persuista. Sitten mukaan liittyivät, punavihreät poliitikot ja kaikesta tosielämästä vieraantuneet politiikan toimittajat. RKP pääsi taas esittämään hyveellistä hönöä ja pääministeriä kaivattiin ottamaan kantaa. Mihin? Missiin vai persuihin?
Soini uskoo, että perussuomalaiset eivät ryhdy katumaan yhtäkään rasismikohua, eikä se Soinin mielestä riipu kannatuksesta.
– Lahko on aina oikeassa. Punavihreät poliitikot ja tomppelit politiikan toimittajat kerta toisensa jälkeen kehystävät persujen taulut. Mitään ei osata, eikä opita.
– Persuviikon päätteeksi; väkivaltarikollinen Milan Jaff karkotettiin Irakiin. Eerola nauraa matkalla politiikan pankkiin ja Kotkaan, lakivaliokunnan puheenjohtajan natsat olalla.
IL
RKP pääsi taas esittämään hyveellistä hönöä
Anonyymi-ap
1
88
Vastaukset
- Anonyymi00001
suomen islampuolue
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2994830Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353085Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k543012Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn321575Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.121042Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781021Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu581001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52999