Miksi rakastat juuri häntä?

En ellet laita selviä tunnisteita ja en tunnista sitä minulle

Koska meillä olisi niin paljon yhteistä, mutta samalla riittävästi eroja.
Kaikki on tasapainossa. Plus onhan hän muutenkin niin ihana.

Koska ei ole ketään muuta, jos on joku muu joudun kyselemään koko loppuelämän 'niin, niin, oliko mitä asiaa?!'.

Pitkä yhteinen historia takana ja lapset.

Hän on nuori ja kaunis.
Nainen minun makuun.

Vähän kuin uusi auto tai
uusi muoto hiuksiin parturilta.

Hän niin piristää minua.
Ihan uudeksi mieheksi tunnen itseni.

Minä en oikein ole vanhan ystävä,
aina täytyy olla pyrkimys uuteen ja eteenpäin.

Jätetään vanha ja kulunut taakse.

Sieluni toinen puolikas.

Minusta vain tuntuu että voisin olla hänen kultamussu. Mutta pitää saada naiselta itseltään tämä tieto.

Kihara tukka ja virne vieläkin sydämessä olkoon niin

Jännitän tunteiden takia häntä, mutta kun taas juteltiin, tuntui kun olisin tuntenut hänet aina. Hänen seurassaan hiljainenkaan hetki ei ole hiljainen, eikä epämiellyttävä. Voisin ottaa hänen kädestä kiinni ja juosta tulevaisuuteen miettimättä, sopisiko hän minulle. Sellainen olo hänestä tuli jo silloin kun tunteita ei ollut ja juteltiin. Ollaan todella samanlaisia ikäerosta huolimatta. Hän on jotain ihmeellistä.

Hänen vierellään tuntuu hyvältä, hän tuntuu hyvältä. Mies ja osaa käyttäytyä kuin oikea mies.

En jaksa... Liian ikävä. Mutta rakastanhan minä. ❤️

Minä rakastan niitä hyviä Puolia hänessä. Tuntuu kuin hän ei olisi aina nähnyt tai ymmärtänyt omaa arvoaan. Hänessä on hyvä ja herkkä puoli kuoren alla, jonka näin hänessä. Se oli se hetki kun rakastuin. On muutenkin minun unelmamieheni kaikinpuolin ❤️🐸❤️.

Mn tumma

Koska hän on ainutlaatuinen.

Hänen älynsä teki minuun vaikutuksen. Siinäkin kun hän antoi minulle parastaan tuli esiin se millä tasolla häntä arvostan. Sielullisesti meissä on samoja tasoja. Ne ja muut heijastuvat niin että hän on minulle kiehtova silloin kun ei satuta. Ja silloin kun yhteys on selvä, ei ole satuttamista, ennemmin ymmärrystä.

Ai rehellinen vastaus?
En rakasta. En ehkä edes kykene, ainakaan toistaiseksi, vastavuoroiseen romanttiseen rakkauteen. Hänen etäisyys, kylmyys, tunne-elämän niukkuus ja alituinen (myös sanallinen) osoitus siitä että hylkäämiset/torjunnat ovat hänen egolleen tärkeitä, saivat minut kiinnittymään. Tunnistin tiedostamattani että hänestä löytyy aaaah niin tuttu uusi hylkääjä, joka ensin tunnetasolla ohittaa, sen jälkeen kaikilla tasoilla. Ja sitten kai myös tiedostin asian, ja ymmärsin irrottautua. Mutta edelleen kamppailen kammottavan tarpeen kanssa: haluaisin palata, vaikka (vai juuri siksi että?) hän ei tehnyt elettäkään pitääkseen minut. Mutta en aio sille tarpeelle luovuttaa, en kerjää enää hylkäämistä, etsin turvallisemman kohteen ja yritän opetella sitä.

En mä sitä saa päättää.

Universumi näytti et siinä on nyt nainen sulle.

En rakasta, mutta olen toivottoman ihastunut. En edes tiedä miksi. Hänessä on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta hän on tehnyt pari sellaistakin asiaa, joiden takia en haluaisi pitää hänestä tai olla ihastunut häneen. Mutta en mahda sille mitään. En pysty näkemään ketään muuta miestä vierelläni vaikka kuinka yritän.

Kukaan muu ei ole koskaan viehättänyt minua samalla tavalla.

Kuka ketä ja siksi toisekseen rakkautta tuskin pystyy perusteleen

Meillä on hauskaa yhdessä. Hän saa minut nauramaan. Hän on kohdannut minut aina tasaveraisena. Jollain tavalla nähnyt minussa jotain ja uskonut minuun vaikka itse en olisikaan aina niin tehnyt. En tiedä joku sielujensympatia.

Emmä tiedä, sanotaan vaikka se elin, palstaäijän kiusaksi.