Missä kunnossa teillä on hampaat?

Anonyymi-ap

Tarkoitan teitä muita jotka kärsitte mt-sairauksista. Minulla on ihan surkeat hampaat. Olen tupakoinut paljon, en ole huolehtinut harjauksesta enkä varsinkaan lankaamisesta. Nyt on sitten paha tilanne. Kaikki reiät on paikattu ja resut otettu irti. Nyt keski-ikäisenä olen havahtunut siihen että hei, kohta ei ole hampaita suussa! Nyt pesen aamuin illoin ja lankaan iltaisin hampaat. En polta enää. On kiinnityskudossairaus kaiken muun lisäksi.
En voi syyttää mt-ongelmia kaikesta mutta syytän kuitenkin. Tai se on ollut sellainen jyllää väliä asenne itseä ja terveyttä kohtaan.

41

236

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Hampaat on kohtalaisessa kunnossa, mutta vakavan masennuksen aikana jouduttiin poistamaan useita hampaita huonon hoidon takia. Asia joka valitettavasti vaivaa vielä tänäkin päivänä muuten hyvään yleiskuntoon.

    • Anonyymi00002

      Monet psyykenlääkkeet myös vähentävät syljen eritystä, eli ongelmana voi olla liian kuiva suu. Sekään ei ole hyväksi hampaille.

      • Anonyymi00005

        kuivaa suuta voi myös hoitaa

    • Anonyymi00003

      Vaikka käytin 6v lääkkeitä niin hyvät.

    • Anonyymi00004

      Hyvässä kunnossa. Ei ole ollut koskaan reikiä ja ei ole edes hammaskiveä. Miten lapsena ja teininä pesit hampaita kun tuskin sulla lapsena oli mt-diagnoosi? Oliko lapsena hampaat hyvässä kunnossa?

      • Anonyymi00006

        masennus esim. saa pahimmassa tilassa hampaiden pesun ylipääsemättömän vaikeaksi

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        masennus esim. saa pahimmassa tilassa hampaiden pesun ylipääsemättömän vaikeaksi

        No aloittaja on päässyt masennuksesta koska nyt jaksaa pestä hampaat aamuin illoin. Ja tupakointi ei tietenkään ole vaikuttanut hampaisiin ja tupakointi on nähtävästi aloitettu kun mt ongelmat alkoi?

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        masennus esim. saa pahimmassa tilassa hampaiden pesun ylipääsemättömän vaikeaksi

        Tupakoida jaksetaan mutta hampaita ei jakseta pestä kaksi kertaa päivässä? Miten sitä röökiä jaksetaan polttaa pitkin päivää? Hampaiden harjaus kestää lyhyemmän aikaa kuin sen tupakan polttaminen

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Tupakoida jaksetaan mutta hampaita ei jakseta pestä kaksi kertaa päivässä? Miten sitä röökiä jaksetaan polttaa pitkin päivää? Hampaiden harjaus kestää lyhyemmän aikaa kuin sen tupakan polttaminen

        Se johtuu siitä että ei masentuneena välitä omasta terveydestä. Tekee hidasta its....urhaa tupakan avulla. Siinä ei hampaat palj8n paina.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        No aloittaja on päässyt masennuksesta koska nyt jaksaa pestä hampaat aamuin illoin. Ja tupakointi ei tietenkään ole vaikuttanut hampaisiin ja tupakointi on nähtävästi aloitettu kun mt ongelmat alkoi?

        Tupakoinnin aloitin jo 17v. Lopetin 20v kun tulin raskaaksi. Aloin polttaa joskus 25v uudestaan ja poltin n. 40 vuotiaaksi. Välillä oli pitkiä taukoja polttamatta. Vuosia jopa. Kolmisen vuotta sitten lopetin lopullisesti enkö enää ikinä polta. Lapseni eivät polta ja hoitavat hampaansa hyvin eikä heillä ole mt-ongelmia.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Milloin sinulla alkoi mt ongelmat ja hampaat jäi pesemättä? jos olet aloittaja

      • Anonyymi00012

        Jos olet aloittaja niin miten jaksoit hoitaa lapsia mt ongelmista huolimatta? ja miten jaksoit hoitaa lapsia mutta et pestä hampaita?

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Milloin sinulla alkoi mt ongelmat ja hampaat jäi pesemättä? jos olet aloittaja

        Joskus kaksvitosena ne alkoi tai niiden hoito alkoi. Olin mt-ongelmainwn jo aiemmin.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Jos olet aloittaja niin miten jaksoit hoitaa lapsia mt ongelmista huolimatta? ja miten jaksoit hoitaa lapsia mutta et pestä hampaita?

        En kovin hyvin jaksanutkaan hoitaa.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        masennus esim. saa pahimmassa tilassa hampaiden pesun ylipääsemättömän vaikeaksi

        En sanoisi että se olisi ollut minulle "yliåääsemätön" ongelma, vaan se oli vain turhaa jos samaan aikaan mietti vetää haulit hattuun ja kämpän tuleen.

        Niin jäi vaan tekemättä.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Joskus kaksvitosena ne alkoi tai niiden hoito alkoi. Olin mt-ongelmainwn jo aiemmin.

        ja olit sitä ennen lopettanut hampaiden pesun? jos suu täynnä reikiä. ja tupakoinnilla ei ole mitään osuutta suun terveyteen.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        En sanoisi että se olisi ollut minulle "yliåääsemätön" ongelma, vaan se oli vain turhaa jos samaan aikaan mietti vetää haulit hattuun ja kämpän tuleen.

        Niin jäi vaan tekemättä.

        mutta tupakka maistui kuitenkin ja paransi hyvinvointia ja elämänlaatua?

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        mutta tupakka maistui kuitenkin ja paransi hyvinvointia ja elämänlaatua?

        Sä et tiedä riippuvuuksista mitään...

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Se johtuu siitä että ei masentuneena välitä omasta terveydestä. Tekee hidasta its....urhaa tupakan avulla. Siinä ei hampaat palj8n paina.

        Ensinnäkin suun terveys vaikuttaa myös mielialaan.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Ensinnäkin suun terveys vaikuttaa myös mielialaan.

        Niin vaikuttaa huono ruokavalio ja liikkumattomuuskin. Mutta masentuneena ei jaksa välittää.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Niin vaikuttaa huono ruokavalio ja liikkumattomuuskin. Mutta masentuneena ei jaksa välittää.

        helpottaako se tupakointi masennusta?

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        helpottaako se tupakointi masennusta?

        Kyllä se auttaa siihen. Osastoilla suurinosa polttaa ja paljon.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Sä et tiedä riippuvuuksista mitään...

        En tiedä tupakoinnista koska en ole koskaan tupakoinnut. Mutta jos on masentunut niin helpottaako se masennus tupakalla eli auttaako se voimaan paremmin vai ylläpitääkö masennusta?

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Kyllä se auttaa siihen. Osastoilla suurinosa polttaa ja paljon.

        Minä en ole ollut koskaan osastolla niin en voi tietää miten siellä toimitaan. Tupakointi siis auttaa masennukseen niin paljon että osastolle on joutunut ?

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        En tiedä tupakoinnista koska en ole koskaan tupakoinnut. Mutta jos on masentunut niin helpottaako se masennus tupakalla eli auttaako se voimaan paremmin vai ylläpitääkö masennusta?

        Hetkellisesti helpottaa henkiseen pahaan oloon.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Kyllä se auttaa siihen. Osastoilla suurinosa polttaa ja paljon.

        Pakko kysyä miten on voinut joutua osastolle jos se tupakointi parantaa masennusta? Miksi se tupakointi ei ole kotona lievittänyt masennusta vaan vasta osastolla tupakointi auttaa.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Hetkellisesti helpottaa henkiseen pahaan oloon.

        mitä tarkoittaa hetkellisesti ? monta tupakkaa menee päivässä masennuksen hoitamiseen?

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Hetkellisesti helpottaa henkiseen pahaan oloon.

        ja se tupakointi siis parantaa suun terveyttä?

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        ja se tupakointi siis parantaa suun terveyttä?

        En tietenkään paranna. Olenko väittänyt niin?

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        En tiedä tupakoinnista koska en ole koskaan tupakoinnut. Mutta jos on masentunut niin helpottaako se masennus tupakalla eli auttaako se voimaan paremmin vai ylläpitääkö masennusta?

        Tupakointi ei vaikuta masennukseen, sitä joko on masentunut, tai ei ole, polttaa tai ei polta.
        Kuten täällä on jo aiemmin todettu, masentuneena ihmiset ei kai kamalasti jaksa välittää itsestään ja hyvinvoinnistaan.
        Mt-ongelmat ei aina vaikuta itsestään huolehtimiseen, ongelmista huolimatta jotkut pitävät itsensä, sekä myös suunsa siistinä.
        Riippuu täysin ihmisestä, ja toki siitä kuinka mt-ongelmat ihmiseen vaikuttavat, huolehtiiko itsestään vai ei.
        Tässäkään ei voi yleistää, että kaikilla olisi samanlaista käytöstä.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Niin ja tupakointi vaikuta suun terveyteen ja eikä aiheuta mitään haittoja hampaille ja suuhun

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        En tietenkään paranna. Olenko väittänyt niin?

        et mutta kun ketju koskee hampaita ja jos polttaa paljon niin se ei muka vaikuta hampaisiin

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Tupakointi ei vaikuta masennukseen, sitä joko on masentunut, tai ei ole, polttaa tai ei polta.
        Kuten täällä on jo aiemmin todettu, masentuneena ihmiset ei kai kamalasti jaksa välittää itsestään ja hyvinvoinnistaan.
        Mt-ongelmat ei aina vaikuta itsestään huolehtimiseen, ongelmista huolimatta jotkut pitävät itsensä, sekä myös suunsa siistinä.
        Riippuu täysin ihmisestä, ja toki siitä kuinka mt-ongelmat ihmiseen vaikuttavat, huolehtiiko itsestään vai ei.
        Tässäkään ei voi yleistää, että kaikilla olisi samanlaista käytöstä.

        Kyllä tupakointi vaikuttaa masennukseen. Tätä on myös tutlittu

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Niin ja tupakointi vaikuta suun terveyteen ja eikä aiheuta mitään haittoja hampaille ja suuhun

        Kyllä tupakointi suuhun aiheuttaa haittoja ajan myötä.

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Kyllä tupakointi vaikuttaa masennukseen. Tätä on myös tutlittu

        Millä tavalla se vaikuttaa ? Miten se tutkimus oli tehty ? Ei se ainakaan masennusta paranna.
        Päinvastoin, jos laittaa rahansa tupakkaan, sehän saattaa masentaa, kun on sitten ilman rahaa. Tai jos ei haluaisi polttaa, mutta on riippuvainen, sekin saattaa aiheuttaa masennusta.
        Tai jos tupakoinnin seurauksena tulee joku syöpä, sekin voi masentaa.
        Eli huonolla tavalla tupakointi voi masennukseen vaikuttaa, ei hyvällä.

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Pakko kysyä miten on voinut joutua osastolle jos se tupakointi parantaa masennusta? Miksi se tupakointi ei ole kotona lievittänyt masennusta vaan vasta osastolla tupakointi auttaa.

        Lääkäri voi olla eri mieltä kuin potilas

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        mitä tarkoittaa hetkellisesti ? monta tupakkaa menee päivässä masennuksen hoitamiseen?

        Osastolla menee useilla aski päivässä ja omasta kokemuksesta 90% polttaa, ei väliä mikä sairaus. Se on yhteinen nimittäjä siellä.

        Hetkellinen parempi olo tylsyyteen

    • Anonyymi00016

      Mua huvittaa kun tiktokissa on yksikin tyyppi, joka mainostaa kärsivänsä mt-ongelmista kuten masennuksesta ja sos.tilanteiden pelosta. Siltikin tekee koko ajan livejä ja kehuu miten on koko elämänsä pessyt ja langannut hampaat aamuin illoin. Miten pystyy tekemään livejä ja puhumaan kaikesta ja miten on kyennyt hoitamaan hampaansa. Ihmettelen.

      • Anonyymi00033

        Jos se tekee tiktok-juttuja, niin siinähän ei tarvitse kovin sosiaalinen olla, kuvata vaan kännyllä ja puhua kuvatessa. Siihen ei tarvita muita ihmisiä viereen, ei tule sosiaalisia pelkoja.
        Toki saatetaan saada oma elämä näyttämään täysin muulta, mitä se todellisuudessa onkaan.
        Monet tekee someen erilaisia pätkiä, kertoo miten ihanaa ja täydellistä elämä onkaan, mutta onko se totuus ? Se voi olla kaukanakin todellisuudesta.
        Kukapa sen tietää, mitä ihminen haluaa tavoitella sellaisella tekemisellä.

    • Anonyymi00017

      40 vuotta sitten jouduin poistamaan,kasvaimien takia ylähampaat kokonaan.
      Hyvä kun poistin,päänsäryt lakkasivat,silmätkin parani.Leikkaus oli aika rasittava
      ei nukutusta,jytinä poran-ääni,nostivat ylä-huulen otsalle asti,koko ajan tiedustelivat kuin siellä liinan alla menee. Hyvin onnistui leikaus! Kiitos siitä.Nyt on sitten nämä,
      10 vuoden välein huoletavat ehjät tekohampaat.Näitä voi pestä astanpesun-yhteydessä kerran viikossa,Samoin voi pesupussissa pestä "tupeeta" pyykikoneessa.
      Nasse-Setä on hyvin vihainen lapsille jotka jättävät hampaansa hoitamatta.
      Varsinkin niille vanhemmille lapsille.joita hampaiden harjaus edes kiinosta.
      Pure Jenkkii!Sylitooli.

      • Anonyymi00034

        Tekarit ei kovin hyvässä kunnossa pysy, jos ne pesee tiskiaineella kerran viikossa.
        Toki se hyvä puoli voi olla, ettei ne aiheuta kipua, kuten oikeat hampaat voivat aiheuttaa ollessaan huonossa kunnossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      225
      4117
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      98
      1327
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1047
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe