Outokumpu jäi ilman miljoonia

YLE 15.12. Kertoo karua kieltään..

Sähkölaitoksen rahoja on jäljellä eikä oku ole siis kriisikunta jolle ylimääräistä valtion rahaa annettaisiin.
2 Miljoonaa on iso pyyntö, onneksi jäi saamatta sillä pröystäilyyn se olisi kuitenkin mennyt, ei kuntalaisten hyväksi.
Nostetaan kuntavero % napsu pari ylöspäin, rahaa tulee kassanpohjalle kerjäämättä...


"Pohjois-Karjalassa Polvijärvi haki miljoonaa euroa ja saa 560 000 euron korotuksen. Liperi haki 1,4 miljoonaa euroa, ja sille myönnettiin 357 000 euroa.

Outokumpu pyysi valtionosuuden korotusta kahta miljoonaa euroa ja Rääkkylä 337 800 euroa. Molemmat jäivät ilman.

Valtionosuuden korotusta haki tänä vuonna 55 kuntaa ja haettu summa oli yhteensä 57,6 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto päätti myöntää tukea 31 kunnalle yhteensä kymmenen miljoonaa euroa.

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen kertoo tiedotteessa, että harkinnanvaraisella valtionosuuden korotuksella pyritään tukemaan kuntia yllättävissä tai haastavissa talousvaikeuksissa.

Korkeimman potin harkinnanvaraisista valtionosuuksien korotuksista sai Ähtäri, joka on joutunut valtion kriisikuntamenettelyyn.

Korotukset maksetaan kunnille tämän vuoden loppuun mennessä."
4454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos kuuluu 0 eurosta Räsäselle ja Antikaiselle.
Hehän ajavat etujamme.. .eikun omiaan.
Ei jatkoon kumpaakaan!

Äänestä
  • Antikainen saksii kaiken ja kaikesta, hallituksen linja on ja pysyy leikkaamisessa ja kansan kurjuutuksessa.
    Räsänen taas on Kokoomuksen vasemmistosiiven jäsen joka kulkee oikeiston pillin mukaan..

    Outokumpulaisilla ei ole pulaa rahasta, talous on tasapainossa vaikka työttömyys kiusaa pian 21 % voimalla.. Muuttoliike voi siis alkaa kunnasta poispäin, kato siis käy veronmaksajissa suurella todennäköisyydellä...

    Äänestä

Liperissä on liian paljon hallintoa,maksavat liikaa veron maksajille.

Äänestä

Lahjattomille Okulaisille ei tarvitse rahaa jakaa, menee kuitenkin kankkulan kaivoon kuin vesi hanhen selästä..

Kaivosvouhotus yksi hyvä esimerkki, miljoonia upotetaan jätetään markkinoimatta ja sen jälkeen levitellään käsiä kun kukaan ei vieraile..

Hinnat pilvissä ettei paikkakuntalaisienkaan kannata käydä mokomassa vaan halvemmaksi tulee kulkea naapuripitäjiin nähtävyyksiä katsomaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

YLE 15.12. Kertoo karua kieltään..

Sähkölaitoksen rahoja on jäljellä eikä oku ole siis kriisikunta jolle ylimääräistä valtion rahaa annettaisiin.
2 Miljoonaa on iso pyyntö, onneksi jäi saamatta sillä pröystäilyyn se olisi kuitenkin mennyt, ei kuntalaisten hyväksi.
Nostetaan kuntavero % napsu pari ylöspäin, rahaa tulee kassanpohjalle kerjäämättä...


"Pohjois-Karjalassa Polvijärvi haki miljoonaa euroa ja saa 560 000 euron korotuksen. Liperi haki 1,4 miljoonaa euroa, ja sille myönnettiin 357 000 euroa.

Outokumpu pyysi valtionosuuden korotusta kahta miljoonaa euroa ja Rääkkylä 337 800 euroa. Molemmat jäivät ilman.

Valtionosuuden korotusta haki tänä vuonna 55 kuntaa ja haettu summa oli yhteensä 57,6 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto päätti myöntää tukea 31 kunnalle yhteensä kymmenen miljoonaa euroa.

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen kertoo tiedotteessa, että harkinnanvaraisella valtionosuuden korotuksella pyritään tukemaan kuntia yllättävissä tai haastavissa talousvaikeuksissa.

Korkeimman potin harkinnanvaraisista valtionosuuksien korotuksista sai Ähtäri, joka on joutunut valtion kriisikuntamenettelyyn.

Korotukset maksetaan kunnille tämän vuoden loppuun mennessä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu