Sirviön varoitus on pelkkä vitsi.

Aivan naurettavaa että Sirviö selvisi pelkällä tyhjänpäiväisellä varoituksella.
Törkeä rattijuopumus ja ladattu haulikko takankillä kaahaili ympäri Suomea.
Mitä jos hän olisi ajanut vaikkapa pienten koululaislasten päälle jossain risteyksessä ja tappanut useita ihmisiä?
Siliteltäisiinkö hänen päätänsä silloin ja kehuttaisiin hienoksi ihmiseksi ja annettaisiin anteeksi kaikki ilman mitään seuraamuksia. Varoitus on yhtä tyhjän kanssa.
15305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä. Antaa todella huonon kuvan kaupunkimme johdosta ja päättäjistä, etiikasta, mainekuvasta, työkyvystä, tuloksenteosta. Anteeksiantamatonta tunarointia. Tulee todella kalliiksi myös taloudellisesti tuon surkimuksen roikottaminen johtajana, johon kyvyt eikä osaaminen riitä !

Äänestä
  • Kyllähän näin pitäis tehdä.

    Äänestä

Sirviölle kenkää. Mainehaitta Kotkalle on sanoinkuvaamaton.

Äänestä

Jep. Kyllä vähällä pääsee ja apukoululainen voi olla johtajan hommassa.

Äänestä

Reimarin sen paljasti, nettivainon taustat

Äänestä

https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/9145398

Nythän se sai tuomion 6000 sakkoa ja ehdonalaisen vankeusrangaistuksen. Ja kaupunginhallitus oli sitä mieltä että varoitus riittää !! Ei saatana mitä idiootteja tuolla oikein istuu ! Täysin harkintakyvytöntä porukkaa.

Äänestä
  • Sanos muuta. On täällä tollot päättäjät. Maksoivat sirviölle täyden palkan 2 kk ylimääräiseltä lomalta, nelipäiväisestä työviikosta ja kevennetystä työstä. Paapotaan rikollista ! On nämä päättäjät täällä sekaisin.

    Äänestä

Sama sdp hyvävelipeli jatkuu. Sirviö rahastaa ja palkitsee verovaroilla puoluetovereitaan kun ovat niin suvaitsevaisia eivätkä välitä mainehaitoista

Äänestä

Kotkassa on korruptoitunut kaupunginhallitus ja valtuusto. Omaa Maduroa ei saada vaihdettua.

Äänestä
  • Onhan tämä aivan ennenkuulumatonta että kaupunginjohtajana istuu kohta vankeustuomion saanut henkilö. Koko kaupunginjohto ja kaupunginhallitus pitäisi vaihtaa. Läpimätä hallinto.

    Äänestä

Psykoosit tulilla! Onnea aloittelijalle siitä.

Äänestä

Täysin käsittämättömiä nämä ajatukset että tuo törkykasa voisi jatkaa !!!!

Äänestä
  • No heikko luottamusjohto ja valtuusto on kanilauma. Kalliiksi tulee meille veronmaksajille tämä touhu. Onneksi muutamme kohta pois.,

    Äänestä

Miten hemmetissä tuohon voi kukaan luottaa ?

Kaupunginjohtaja kertoi olleensa autoilemassa itsetuhoisin ajatuksin, alkoholia nauttineena ja ampuma-ase mukana. Hän kertoi hakeutuvansa hoitoon, myöntävänsä rattijuopumuksen ja ampuma-aserikoksen sekä hyväksyvänsä niistä tulevat tuomiot.

Äänestä

Jep käräjäoikeus antoi vankeustuomion ja sakot. Täällä Sirviön päätä paapottiin antamalla pari kuukautta saikkua, kevennettyä työtä ja katsomalla sormien läpi areenasotkut yms. Normi työntekijä olisi saanut potkut. Moraalittomia ääliöitä nämä päättäjät täällä ! Ei mene oikeustajuuni !!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aivan naurettavaa että Sirviö selvisi pelkällä tyhjänpäiväisellä varoituksella.
Törkeä rattijuopumus ja ladattu haulikko takankillä kaahaili ympäri Suomea.
Mitä jos hän olisi ajanut vaikkapa pienten koululaislasten päälle jossain risteyksessä ja tappanut useita ihmisiä?
Siliteltäisiinkö hänen päätänsä silloin ja kehuttaisiin hienoksi ihmiseksi ja annettaisiin anteeksi kaikki ilman mitään seuraamuksia. Varoitus on yhtä tyhjän kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu