Junamatkani Tampereelta Helsinkiin

Olin viime viikolla päättänyt lähteä pienelle reissulle kaverien luokse Helsinkiin. Odottelin Tampereen rautieasemalla junaa ja maistelin jääkaappikylmää Pirkka-olutta jonka olin ostanut läheisestä kaupasta. Miten se maistuikaan niin hyvälle perjantai-iltapäivänä kun tulossa oli viikonloppu hyvässä tissutteluseurassa. Juna tuli ja nousin kyytiin. Etsin paikkani, heitin repun tavaratelineelle ja istahdin alas. Viereeni istui hetken päästä vanhempi naishenkilö. Hetken päästä lähdettiin matkaan. Katselin maisemia ja kuvittelin mielessäni kuinka kiertäisimme monet pääkaupungin halvat kuppilat läpi. Ei meillä eläkeläisinä olisi edes ollut varaa kalliisiin tasokkaisiin baareihin joten halpohin kupploihin oli tyytyminen. Siinä istuessani mahassani alkoi hiukan pulputtaa ja murista. Pirkka-olut olikin jo juotu. Korjasin varovasti asentoani mutta pieraisin vahingossa. Ääntä ei kuulunut mutta hetken päästä hirvittävä pascan haju leijaili ympärilleni. Vanhempi naishenkilö selvästi nuuhkaisi varovasti ilmaa, yritti yskähtää huomaamattomasti ja vilkaisi minua sitten erittäin moittivasti ja kääntyi sitten katsomaan taas eteen päin. Nyt mahassani alkoi velloa ja murista oikein kunnolla ja aloin tuntea painetta suolistossani. Pyysin anteeksi noustessani ylös ja siirtyessäni paikaltani vaunun käytävälle. Nainen katsoi nyt minua tuimasti haistaen selvästi minusta leijuvan pascan hajun. Lähdin mahdollisimman rauhallisesti mutta reippaasti kohti vaunun toisessa päässä olevaa vessaa. Se oli varattu. Pieraisin hätääntyneenä ja ripulia pääsi hiukan housuihini. Aloin hikoilla ja hermostua. Lähdin etsimään vapaata vessaa. Kahden vaunun jälkeen löysin sellaisen. Huojentuneena menin sisään ja suljin oven perässäni. Istahdin nopeasti pöntölle ja ripulit suorastaan suihkusivat paineella pönttöön lotisten ja pöristen pierujen saattelemana. Ähkin ja lopulta huokaisin helpotuksesta. Mietin että ehkä suoleni oli viimein tyhjä. Pyyhin pascaisen perceeni johon kului varsin merkittävä määrä vessapaperia. Yritin putsata ripulia kalsareistani pois mutta varsin huonolla menestyksellä. Ei auttanut kuin vetää kalsarit ja housut takaisin ylös. Vedin sitten pöntön ja kuuntelin kun se ryhyi imaisemaan pöntöllistä kovaa ja löysää tavaraa sisuksiinsa. Puolivälissä tyhjentymistä kuului voimakas korahdus ja loput pascat eivät menneet enää pöntöstä alas. Sitten alkoi kuulua jonkinlaista metallista kolinaa ja pulputusta. Aavistin pahaa ja aloin poistua vessasta. Juuri kun sain oven suljettua vessasta kuului valtava kurlutus, suihkaus joka jatkui, korahtelua ja lotinaa. Hetken kuluttua vessan oven alta alkoi valua pascaa vaunun käytävälle. Peräännyin kauhuissani ja vatsaani kouraisi taas. Ilmeisesti suolistoni ei ollutkaan tyhjentynyt täysin sillä päästin hätäisen pierun jonka mukana ruiskahti hiukan lisää ripulia housuihini. Nyyhkäisin, nielaisin ja lähdin kulkemaan kohti ravintolavaunua, Tarvitsin ryypyn ja heti. Minua vastaan tuli konduktööri vaunun toisessa päässä tervehtien. Toivotin hyvää päivää katsellen hiukan alaspäin ja suuntasin kulkuni nopeasti ravintolavaunuun. Tilasin tuplaviskin. Juuri kun olin istahtanut alas kuulin jostain junan vaunujen kaukaisuudesta naisen kirkaisun. Sitä seurasi hetken hiljaisuus jota seurasi ilmeisesti hetki sitten kohtaamani konduktöörin karjaisu ja lista kirosanoja. Aloin hikoilla. Pieni vaimea pieru pääsi ikään kuin armoa anoen ja kulautin tuplaviskini ykkösellä alas ja ostin puolen litran keskioluen. Hetken päästä ravintolavaunun ovi avautui ja raivoissaan oleva punoittava konduktööri asteli vaunuun ja karjui kuin perceeceen ammuttu karhu selvästi etsien syyllistä vessan sotkuun. Painoin katseeni olueeseeni ja niiskautin hiljaa hikoillen entistä enemmän. Konduktööri eteni hitaasti ravintolavaunussa katsoen kaikkia ja tivaten tietääkö kukaan mitään henkilöstä joka oli tukkinut pöntön ja sotkenut koko vessan ulosteella. Vatsani ei kestänyt tällaista jännitystä vaan pieraisin taas. Ääni ei onneksi ollut kova mutta sillä oli hintansa. Ripulia turskahti housuihini ainakin pari desiä. Olin lähes paniikissa kun konduktööri tuli kohdalleni. Mihin olisin vonut paeta liikkuvassa junassa? Hän katsoi minua, kurtisti kulmiaan, kysyi vessasta johon vastasin etten tiennyt asiasta mitään. Konduktööri selvästi nuuhki hetken, katsoi minua hyvin epäilevästi ja vihaisesti mutta onneksi jatkoi matkaansa. Stressi oli niin valtava että olin purskahtaa itkuun mutta onneksi viski ja olut alkoivat rauhoittaa oloani. Join oluen nopeasti ja lähdin etsimään toista vessaa. Minun oli pascannettava uudestaan. Tällä kertaa selvisin tukkimatta pönttöä ja sain hiukan putsatttua housujani. Lopulta saavuimme Helsinkiin. Odotin jo junan ovien aukeamista kun suolistoni protestoi taas enkä voinut muuta kuin tempaista housut alas ja ripuloida vaunujen väliin. Haju oli hirvittävä. Juna pysähtyi ja ovet aukesivat. Säntäsin juoksuun enkä jäänyt odottamaan milloin joku löytäisi pascani vaunujen väliköstä. Onneksi kaverini lainasi puhtaita kalsareita.