Kiinnostavaa tutkivaa journalismia

Anonyymi-ap

Kiinnostavaa tutkivaa journalismia‼️
Sulle-mulle-sulle-mulle..
"Kenen asialla apulantafani Jari Parkkonen on
Jari Parkkonen valittiin Heinolan kaupunginjohtajaksi 5.2.2018. Ennen viran vastanottamista Raili Hildén junaili Parkkoselle palkankorotuksen kaupunginhallituksessa. Näin Jari saatiin demarien tukijaksi.
Jari Parkkonen aloitti kaupunginjohtajana vasta 28.8.2018 eli puoli vuotta valinnan jälkeen asuttuaan Heinolassa lahtelaisen Toni Wirtasen vuokralaisena vuodesta 2015 alkaen.
Toni Wirtanen oli ostanut 7.3.2011 kyseisen Ruokolahti-nimisen kiinteistön 385.000 eurolla
Maakuntajohtajana Parkkonen valmisteli viimeisenä varsinaisena työpäivänään 11.6.2018 lausunnon Laajalahti-Kouvolantien osayleiskaavasta. Ehdotus on päivätty 26.2.2018.
Jari Parkkosen ehdotuksesta maakuntakaavan virkistysalueena ollut Pitkäniemi (Rokkiranta) muutettiin yleiskaavaehdotuksessa asumisalueeksi.
Kaupunginhallitus hinnoitteli 18.6.2018 § 137 sääntöjensä mukaisesti Toni Wirtaselle tarkoitetun Rokkirannan maapohjan arvoksi 197 250 euroa.
Jari Parkkonen osti 28.6.2018, kymmenen päivää hinnoittelupäätöksen jälkeen Toni Wirtasen asuintalon Räävelin rannalta 300.000 eurolla (Tonille tappiota 85 000 euroa), Malminharjuntie 299, 570 kem², 6,9 ha.
Jari Parkkonen aloitti kaupunginjohtajana vasta 28.8.2018 eli reilun puovenvuoden jälkeen
Toni Wirtaselle myydyn kiinteistön kauppakirjan laatimisesta ja allekirjoittamisesta 2 kk:n kuluessa hinnoittelun lainvoimaistuttua, joka tapahtui vasta 24.3.2020, olisi maankäyttöinsinöörin pitänyt tehdä päätös. Wirtaselle junailty myynti kumoutui 24.5.2020.
Näin ei tehty, koska Toni Wirtanen ei ollut enää kiinnostunut omakotitalon rakentamisesta Pitkäniemen, kuten ”Rokkirannan” alkutaipaleella v. 2006 lupasi. Kaupanteon ehdoksi oli asetettu asuminen Heinolassa.
Hanna Hurmola-Remmi ja Kirsi Lehtimäki päättivät viikon jälkeen ”herätyksen” saatuaan
7.7.2021 myydä rantakiinteistön Toni Wirtaselle, vaikka kaupunki oli saanut paremman tarjouksen 22.6.2021.
Vastuuviranhaltija ei tehnyt myyntipäätöstä. Jari Parkkonen ilmoittautui lomalle kaupungin kaupantekopäiväksi 7.7.2021. joten vs kj Hanna Hurmola-Remmi ja kh pj Kirsi Lehtimäki toimivat vastoin lakia ja valtuuston päättämiä kaupungin sääntöjä laatiessaan kauppakirjan ja allekirjoittaessaan sen.
Kauppakirjan mukaan Toni Wirtasen olisi pitänyt rakentaa omakotitalo Pitkäniemeen 6.7.2023 mennessä. Näin hän ei ole tehnyt, joten kaupungin tulee periä Toni Wirtaselta sopimussakkoa 197 250 euroa. Tällaisen sopimusehdon Toni hyväksyi allekirjoittaessaan kauppakirjan 7.7.2021.
Perintätehtävä kuuluu nyt kj Jari Parkkoselle
Kapunginhallituksen tulee tutkia, ovatko Hurmola-Remmi ja Lehtimäki syyllistyneet virkarikokseen myydessään kiinteistön ilman asianomaista lupaa ja päätöstä."

10

389

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ei kahta sanaa

      • Anonyymi00002

        frendit hoiti duunin himaan!


    • Anonyymi00003

      Ei mitään uutta, Varikon epäselvyydet pyyhittiin maton alle. Samoin velkoja kirjattiin luottotappioiksi liki miljoonan verran 2024 tilinpäätöksessä, em. Velkoja ei peritty tai haettu oikeuden päätöstä. Kaverilta kaverille ? Asioista ei saa hiisku!
      Jättipotti lienee valmistumassa kaupungin talon myyntikuvioissa. Myynti on valmisteltu pitkään ja hartaasti. Kuka saa suurimman hyödyn? BOA ! Kaupunki suurimmaksi maksajaksi - kyllä. Nyt alkaa valitusrumba - se on varmaa ja ennenkaikkea toivottavaa.

      • Anonyymi00004

        juuri näin.


      • Anonyymi00011

        boaa


    • Anonyymi00005

      onko faktaa vai mutua.

      • Anonyymi00008

        höpö höpö johtajaa vain haukutaan


      • Anonyymi00012

        Faktaa aloituskirjoitus ja sen jälkeen on tapahtunut paljon! Parkkonen vie kaupunginhallitusta kuin ns. litran mittaa.


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        höpö höpö johtajaa vain haukutaan

        kyllä!


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe