Nainen, kaikki sanottava on kai sanottu

Tulen liekit roihuavat ja kaikki palaa tuhkaksi ja tomuksi.
Ties mitä sieltä tuhkasta nousee, ehkäpä se phoenix.

:/

Kenelle menee?

Me ei ainakaan olla puhuttu vuosiin, meidän täytyisi puhua..

Sinä pystyt myös hiljaisuuden lopettamaan.

Vai onko sanaakaan vielä vaihdettu?

Nautitko sä jollain tapaa tässä tilanteessa?
Tai tästä tilanteesta?
Mä en ainakaan.

Itse olisin toivonut oman kaivattuni kanssa vielä keskustelua. Sellaista aikuista, rehellistä, sellaista joka opettaisi taas uutta ihmissuhteista… Olisin halunnut kuulla hänen puolensa, ja pystyä kertomaan hänelle ne asiat, joista aiemmin vaikenin hänen reaktioidensa takia. Mutta ehkä sen keskustelun aika tulee joskus, tai ehkä tarve katoaa. Juuri nyt en olisi keskusteluun valmis, haavat ovat vielä liian tuoreet ja pelkään että tunteet syttyisivät uudelleen, joten en edes harkitse ehdottaa.

En pitäisi siitä, millainen palstalla olet. Ehkä sinulle nainen löytyisi, minä se en olisi.
Uskonnollinen mustavalkoisuus. Sellainen tyhjien oppikappaleiden kumartamista. Se on rumaa. Jäykkää. Siinä ei ole rakkautta.

Se mitä kaipaan, ei tarvitse tänne jargonia suoltaa (jota olen itsekin tehnyt).
Vaan olisi rehdisti yhteyksissä ja kertoisi mietteensä.

Toivoisin että hän olisi minulle tuki hyvästä sydämestä. Että se on vastikkeetonta sillä tavoin, koska välittää.

Realiteeteissä eläminen. Ihmisten ei tarvitse odottaa toisiltaan mitään. Se mitä on, se on ja mitä ei ole, sitä ei ole. Minulla ei ole reaalielämässä turhia odotusarvoja hänelle. Toivoisin, että voi olla lähimmäinen ja kysyä kuulumisia. Olen pettynyt, jos ei siihen kykene.

En välitä tänne kirjoittaa. Olen stressaantunut tällä hetkellä.

Minulle uskonnollisuus on pelottavaa. Uskonnollinen ihminen väittää, että tulee elää joidenkin lakien mukaan, mikä on heidän "jumalansa" mukamas säätänyt. Jumala on mustavalkoinen narsisti. Joka pitää hiljaisuudesta.

En pidä siitä, että vieraat miehet tunkevat nenänsä itsenäisten naisten elämään ja yrittävät runnoa itsensä ja oppinsa toisten mieliin rajoittamaan sitä mitä kukanenkin on.

Jos jotakin miestä kunnioittaisin, niin se olisi rakkaudesta, en laista.

Olet oihdellut minua vuosia äärimmäisen huonosti, välinpitämättömästi. Kyllä näen sen. Sinähän et ole tämä luomasi hahmo täällä.

Tiedätkös. Ikävä kyllä nämä on niitä sinun leikkejäsi. Minä näen ne. Annan anteeksi sinulle.
Vaikka näen ne, ei sinun tarvitse hävetä. Olen nyös tehnyt hölmöjä juttuja.

Se, kun minulla on huono olla ja kerron siitä...ja kohta huomaan... sisälläni onkin taivas. Koen olevani niin rakastettu. Aivan kuin olisin erityinen.

Jäiköhän sulta kuitenkin jotakin
erittäin tärkeää sanomatta?
Ei kaikille tarvitsis mutta jollekin kyllä.

Aivan kuin suuni olisi puhunut asioita, jotka näyttävät vievän jotain kohti. Aukaisen suuni ja sanon asioita ja ihmettelen mitä tapahtuu. Mikä tai kuka minua hallitsee ja ohjaa. Kuka päätti ja kuka lupasi.

Jokin minussa sanoo välillä, etten mitään tohtorisykeröä huoli. Sellaista mielipuolen kuvatusta.

Mikä minut on laittanut kaipaamaan vuosia, itkemään perään. Niin että lupaan ja tiedän luvanneeni. Enkä edes tiedä mille ja että miksi.

Ehkä voitaisiin kuitenkin rikkoa hiljaisuus ja toivottaa hyvää joulua?

Voisin oppia tuntemaan jonkin, jota kutsut Isäksesi, jos sitä tahdot.

Ethän jätä minua kuitenkaan tänne, yksin.

Nössykkä Mössykkä on IHAN VÄSYNY, koska hän on koko viime yön PAKANNUT ELÄMÄÄNSÄ PAKETTIIN niin saa alottaa uuden ELÄMÄN!

Minua alko väsyttämään, kun hän ENSIN LAITTO MINUT SINNE VANHAN ELÄMÄN LAATIKKOON.
Minä heräsin siihen, kun hän otti minut POIS SIELTÄ HÄNEN VANHAN ELÄMÄNSÄ LAATIKOSTA.
Minä jatkoin nukkumista ja heräsin uudelleen ja oli tietenkin tunkemassa minua johonkin EILISEN ELÄMÄN LAATIKKOON! En pystynyt enään nukkumaan joten nousin ylös kello 5.05, koska NÖSSYKKÄ MÖSSYKÄLLÄ ärsytti.

Vaikka tuhat ja yksi kertaa palstalla vakuuttuisin, et ole hylännyt. Uskon vasta, kun se on muualla kuin palstalla.

Ethän hylkää, ethän jätä? Jos jätät, en ehkä jaksa elämää.

Kun sinut ensi kertaa kohtasin. Vastasin sinulle. Muistakseni edellisenä iltana olin sanonut etten enää jaksa, täytyy tapahtua jotain. Oli myös jossain vaiheessa käynyt mielessä, että tämä henkilö, sillä on vastaus asioihin ( en muista tarkkaan mitä ajattelin tai sanoin). Sinä tulit elämään. En ole saanut niitä vastauksia. Olen odottanut vuosia. Oliko se totta?

Ja tulit elämääni paljon ennen sitä. Se on kuitenkin salaisuus. Ei ole sattumia sillä tavoin, siihen uskon.

Miksi kuitenkin olet valinnut hiljaisuuden? En voi sitä ymmärtää.

Ajattelen niin, että asiassa ei tapahdu minun tahtoni. En ajattele sitä pakkona, vaan sen tiedostamisena, etten minä hallitse elämääni eikä sen suunta ole minun käsissäni.

Ehken vielä ymmärrä asioiden todellista suuntaa. Ehkä en ymmärrä mistä kaikessa on kyse, vaikka niin luulisin.

Olen kyllä silti aika yksinäinen. Kirjoitatkohan vielä minulle toisaalla kuin täällä? Kuulenko sinusta enää?

Tiedätkö mikä minulle on tärkeintä. Se että olet osa elämääni. Tavalla tai toisella. Saat itse määrittää rajasi. Ei mitään sellaisia vaatimuksia, joita sinun tulisi pelätä.

Miksi sinä merkitset niin paljon, vaikka en sinulle merkitse mitään? Sitä mietin. Mikä sen tarkoitus on.

Kaikkien vuosien jälkeen, olet tällä palstalla. Saat kaikki tunteeni nousemaan pintaan. Ja, koska en ole kuullut sinusta vuosiin....miksi?

Tottakai haluaisin itse uskoa, että rakastat.
Mutta pitää elää todellisuudessa. Se mikä on totuus merkitsee.

Toivon, ettet lähde kokonaan silti. Kuten olen kirjoittanut, toivon, että voin sanoa, olen silti tässä.

Jos se on jotain kymmenen vuotta, kun taas sinusta kuuken, ei tässä mitään järkeä ole. Kyllä minun sydämeni tästä kärsii.

Ihan suoraan kerrottuna. Palstahahmosi on patriarkaalisen maailman luomus.

En ole sinulle siitä vihainen, enkä ylenkatso. En välitä mitä olet hommaillut täällä.

Tiedän, ettet ole tuollainen, en tunne sinya tuollaisena sydämessäni.

Minä muuten oikeasti kärsin siitä. Olen kärsinyt vuosia. Tästä hommasta. Se kärsmys ei lähde ajankululla. Sinä ajattelet niin. Minuun se ei päde. Sinun ei tarvitse rakastaa, olla vain ystäväni. Se riittää minulle kyllä.
Haluan, että osoittaisit minua kohtaan arvostusta.
Palsta...siellä voi tuoda ajatuksua esiin, mutta oikeassa elämässä mitataan todellisuutta.

Kun ilmestyit. Sisimpäni. Tunsin rakkauden voiman, joka lohdutti ja rakasti. Tunnistin sinut voimakkaammin rakkauden kautta kuin koskaan...tunnistin sen rakkaudeksi..sitten näytit asioilla, että se olit sinä. Ehkä se oli sama, mikä oli aina ollut, en vain oölut sitä tuntenut niin sisimmästäni käsin. Olin aiemmin vain hokenut suullani kuinka sinua rakastan.

Minä, en ymmärrä tätä asiaa lainkaan. Ehket voi vihata, jos jokin kertoo sisimpääni ihan muuta....mutta lähdetkö taas pois? Mikä kaiken merkitys on?

Sen sata parempaa kaveria siellä on aina odottamassa kummallekin ja niiden matkaan mennään tietty jos ei ole rakkautta.