"Kiinassa asuva suomalaisyrittäjä Tuomas Harjumaaskola koki perussuomalaisten Jani Mäkelän vihjailut Kiinan hybridivaikuttamisesta loukkaavina ja häkellyttävinä.
Hän kertoo, että pääministeri Petteri Orpon anteeksipyyntö rasistisista kuvista levisi laajasti Kiinan sosiaalisessa mediassa ja sai osakseen myös kritiikkiä.
Harjumaaskola sanoo rasismikohun myötä Kiinan somessa Suomesta annettujen kommenttien olevan täysin poikkeuksellisia.
Suomalainen pitkään Kiinassa asunut yrittäjä Tuomas Harjumaaskola sanoo olleensa täysin häkeltynyt, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä oli tiistaina Ylen A-studiossa antanut ymmärtää, että hän voisi olla jollakin tavalla osa Kiinan valtion harjoittamaa informaatiovaikuttamista.
Harjumaaskola oli antanut tiistai-illan ohjelmaa varten videohaastattelun, jossa hän kertoi, kuinka perussuomalaisten julkaisemia silmänvääntökuvia ei Kiinassa ymmärretä millään tavalla hauskoiksi ja ne vahingoittavat Suomen aiemmin hyvin puhtoista mainetta.
– Kiinnostuksesta valvoin myöhään yöhön nähdäkseni, minkälaisessa kontekstissa lyhyt haastattelupätkäni A-studiossa näytetään. Kun omien sekuntieni jälkeen Jani Mäkelä vihjaisi, että olen Kiinan informaatiovaikuttamisen osanen, aika pysähtyi, ja pääsi sellainen häkeltynyt nauru, Harjumaaskola kertoo Iltalehdelle Kiinasta käsin.
– Kuin yhtäkkiä katsoisi Mäkelää ja minua ulkopuolelta ja miettisi, että tuo nyt taisi tehdä minusta jonkun ”vakoojan”. Ajattelin, että kai tämä on heidän pelikirjastaan ja antaa mennä, mutta se tuntui vähintäänkin oudolta, hän jatkaa.
Harjumaaskola on asunut Kiinassa yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuotta ja tehnyt maassa töitä kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän on yritysvalokuvaaja, joka on työskennellyt monille suomalaisille suuryrityksille, kuten Nokialle, Koneelle, UPM:lle ja Wärtsilälle."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eaf598a3-54da-4ef8-b015-b13bb4f16138

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä uutta, kun Persut mokaa, syyllinen on joku toinen.
Nyt persujen pitää hakea syyllinen jo Kiinasta asti ja yksi suomalainen löytyi :D