Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on harvinaisen selvä

😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide.
Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten tässä voi jatkaa keskusteluja jos vielä jotakin sanottavaa on.
Minä olen sanottavani jo sanonut.
Jatkakoon se jolla vielä jotain sanomista on.

Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).
-gq-

189

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Hö, eikös tämä juuri ollut täällä?

      • Anonyymi00033

        Tämä on ollut täällä noin 100 kertaa mutta räyhis/usko.pisteväinen ei osaa kuin kopioida vanhaa tai kopioida tekstiä joltain muulta ja esittää se omanaan. Tämä johtuu mitatusta alhaisesta äo:sta joka niuvan paperien mukaan oli 48.

      • Anonyymi00060

        Jonkus häviää ja tulee takaisin.

      • Anonyymi00077

        Oli ja on vieläkin.

      • Anonyymi00084
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        Oli ja on vieläkin.

        Todellakin,

      • Anonyymi00192
        UUSI

        On on.

    • Anonyymi00002

      Homo epidemia on pahin lopunajan vitsaus.

      • Anonyymi00004

        Outoo on kun homoja on ollut niin kauan kuin ihmisiäkin on ollut . Tuliko Jumalalle joku virhe luomistyössä ?

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Outoo on kun homoja on ollut niin kauan kuin ihmisiäkin on ollut . Tuliko Jumalalle joku virhe luomistyössä ?

        Eikai virhe ollut . Onhan monia eliöitä jotka osaavat ihan itse muuttaa sukupuoltaan tarpeen mukaan . Kyllä Jumala ei tee virheitä .

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Eikai virhe ollut . Onhan monia eliöitä jotka osaavat ihan itse muuttaa sukupuoltaan tarpeen mukaan . Kyllä Jumala ei tee virheitä .

        Eliöt, eivät ihmiset,

      • Anonyymi00006 kirjoitti:

        Eikai virhe ollut . Onhan monia eliöitä jotka osaavat ihan itse muuttaa sukupuoltaan tarpeen mukaan . Kyllä Jumala ei tee virheitä .

        Jumala teki virheitä jo aikoja sitten. Halusi antaa yksin olleelle miehelle avun joka hänelle sopii, mutta yksikään eläin ei sopinut.

        Mutta ei tee enää virheitä, kun ei tee mitään.

      • Se oli sen verran hyvää ja tuli käytyä kaupungilla.

      • Anonyymi00014
        torre3 kirjoitti:

        Se oli sen verran hyvää ja tuli käytyä kaupungilla.

        Toki kaikki on hyvää sinun mössöihisi verrattuna. 😂 pienet on ilosi,

      • Anonyymi00016

        Miten se eroaa siitä että kaksi vanhaa ystävää syö riisipuuroa seurakuntatalolla? Näyttääkö se yhtään erilaiselta?

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Eikai virhe ollut . Onhan monia eliöitä jotka osaavat ihan itse muuttaa sukupuoltaan tarpeen mukaan . Kyllä Jumala ei tee virheitä .

        Palstallakin eräs Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja on yrittänyt armolahjoillaan muuttaa sukupuoleni ja seksuaalisen suuntautumiseni sellaiseksi etten olisi voinut saada lapsia.
        Se ei ole vaivautunut kertomaan edes syytä puuhasteluyrityksilleen.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Kannattaa pysyä kaukana sellasesta herätysliikkeestä.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Kannattaa pysyä kaukana sellasesta herätysliikkeestä.

        Hyvin sanottu 🙏

      • Anonyymi00014 kirjoitti:

        Toki kaikki on hyvää sinun mössöihisi verrattuna. 😂 pienet on ilosi,

        Tulee tehtyä päivittäin erittäin herkullista salaattia, jossa on noin 20 ainesosaa

      • Anonyymi00021
        torre3 kirjoitti:

        Tulee tehtyä päivittäin erittäin herkullista salaattia, jossa on noin 20 ainesosaa

        Paskat!

      • Anonyymi00022
        torre3 kirjoitti:

        Tulee tehtyä päivittäin erittäin herkullista salaattia, jossa on noin 20 ainesosaa

        Jätemyllyyn laitetaan 20 ainesosaa.

      • Anonyymi00022 kirjoitti:

        Jätemyllyyn laitetaan 20 ainesosaa.

        Pilkkomista pääosin salaatti.

      • Anonyymi00021 kirjoitti:

        Paskat!

        Suomessa tuli kuivaa salaattia.

      • Anonyymi00040

        Ovatko ne yhtä tyhmiä kuin sinä? Tosin sinun tasoa on vaikea tavoittaa. :D

      • Anonyymi00046

        Ihanan sitkeästi yrität edelleen saada minut vakuuttumaan, että olisin kaltaisesi.
        Onko tuo tarve tullut sinulle uudestisyntymisessäsi ja tietääkö herätysliikkeesi paimen miehekkäästä kyvykkyydestäsi haluta tehdä sukupuolenvaihdoksia tuntemattomille ihmisille?

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Miten se eroaa siitä että kaksi vanhaa ystävää syö riisipuuroa seurakuntatalolla? Näyttääkö se yhtään erilaiselta?

        Kyllä se eroaa kun homoiksi tunnistetaan,

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Palstallakin eräs Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja on yrittänyt armolahjoillaan muuttaa sukupuoleni ja seksuaalisen suuntautumiseni sellaiseksi etten olisi voinut saada lapsia.
        Se ei ole vaivautunut kertomaan edes syytä puuhasteluyrityksilleen.

        Tunnetko hänet?

      • Anonyymi00052
        torre3 kirjoitti:

        Suomessa tuli kuivaa salaattia.

        Et osaa tehdä etkä raaski ostaa kunnon salaattia. Salaatin pääaines on vihreä salaatti mitä höystetään muutamalla raaka-aineella kerrallaan ja hyvä öljypohjainen kastike.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        Tunnetko hänet?

        Tietenkään en, mutta tottakai ihmisen on oltava armolahjoilla siunattu Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja kertoessaan tietävänsä minusta sellaista mitä synnytyslääkärit, lapseni, puolisoni ja itse emme ole tietoisia.
        Eikö sinustakin sellainen ole suoranainen ihme?

      • Anonyymi00052 kirjoitti:

        Et osaa tehdä etkä raaski ostaa kunnon salaattia. Salaatin pääaines on vihreä salaatti mitä höystetään muutamalla raaka-aineella kerrallaan ja hyvä öljypohjainen kastike.

        Meillä on extra neitsyt oliiviöljy.

        Pääsalaatti vaihtelee: nyt on jäävuorisalaatti. Muita aineksia on noin 20 joka päivä Äärimmäisen terveellistä.

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Tietenkään en, mutta tottakai ihmisen on oltava armolahjoilla siunattu Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja kertoessaan tietävänsä minusta sellaista mitä synnytyslääkärit, lapseni, puolisoni ja itse emme ole tietoisia.
        Eikö sinustakin sellainen ole suoranainen ihme?

        Hyvin sanottu, arvostan 🙏

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Jätemyllyyn laitetaan 20 ainesosaa.

        Juuri niin, mikään ei maistu millekään kun kaikkea sotketaan.

      • Anonyymi00062 kirjoitti:

        Juuri niin, mikään ei maistu millekään kun kaikkea sotketaan.

        Tosi mehevää ja terveellistä.

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Ihanan sitkeästi yrität edelleen saada minut vakuuttumaan, että olisin kaltaisesi.
        Onko tuo tarve tullut sinulle uudestisyntymisessäsi ja tietääkö herätysliikkeesi paimen miehekkäästä kyvykkyydestäsi haluta tehdä sukupuolenvaihdoksia tuntemattomille ihmisille?

        Kerro lisää HerätysIikkeestäsi ja kuvitelmistasi sukupuolesi suhteen?

      • Anonyymi00066
        torre3 kirjoitti:

        Tosi mehevää ja terveellistä.

        Pelkkää mössöä.

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        Kerro lisää HerätysIikkeestäsi ja kuvitelmistasi sukupuolesi suhteen?

        Minun sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni lasteni vanhempana on siis pelkkä ilmoitusasia sinulle herätysliikkeesi Uudestisyntyneelle Jeesuksen seuraajalle?

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Minun sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni lasteni vanhempana on siis pelkkä ilmoitusasia sinulle herätysliikkeesi Uudestisyntyneelle Jeesuksen seuraajalle?

        Hyvin puhuttu 🙏

      • Anonyymi00066 kirjoitti:

        Pelkkää mössöä.

        Erittäin maistuvaa ja terveellistä. Sinä arvostat eri asioita.

      • Anonyymi00080
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Minun sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni lasteni vanhempana on siis pelkkä ilmoitusasia sinulle herätysliikkeesi Uudestisyntyneelle Jeesuksen seuraajalle?

        Eivät ilmeisesti muista, että sukupuoli heidän herätysliikkeessään määräytyy pissaamiseen käytettävän kehonosan ulkoisesta olemuksesta.

      • Anonyymi00081

        On se luonnotonta.

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00081 kirjoitti:

        On se luonnotonta.

        Todellakin, samoin hedelmällisen iän ohittaneen avioparin hedelmöitysyritykset pelkästään himoissaan hekumoiden. Paavali muistuttaa etteivät hekumoitsijat ole Taivaan perillisiä.

      • Anonyymi00093
        torre3 kirjoitti:

        Erittäin maistuvaa ja terveellistä. Sinä arvostat eri asioita.

        Sinä arvostat mössöä.

      • Anonyymi00098
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Minun sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni lasteni vanhempana on siis pelkkä ilmoitusasia sinulle herätysliikkeesi Uudestisyntyneelle Jeesuksen seuraajalle?

        Kerro toki lisää HerätysIikkeestäsi ja kuvitelmistasi?

      • Anonyymi00099
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Minun sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni lasteni vanhempana on siis pelkkä ilmoitusasia sinulle herätysliikkeesi Uudestisyntyneelle Jeesuksen seuraajalle?

        Sellainen Jeesuksen seuraaja sinä Híntti siis olet.

      • Anonyymi00101

        Varaa Tummelia niin helpottaa.

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Outoo on kun homoja on ollut niin kauan kuin ihmisiäkin on ollut . Tuliko Jumalalle joku virhe luomistyössä ?

        Itseasiassa ensin kehittyi seksuaalisuus. Vasta paljon myöhemmin yleistyi heteroseksuaalisuus.

      • Anonyymi00093 kirjoitti:

        Sinä arvostat mössöä.

        Arvostan maittavaa ja terveellistä.

      • Anonyymi00109
        torre3 kirjoitti:

        Arvostan maittavaa ja terveellistä.

        Arvostat halpaa mössöä.

      • Anonyymi00110
        torre3 kirjoitti:

        Arvostan maittavaa ja terveellistä.

        VaItava mahasi kertoo Totuuden.

      • Anonyymi00115
        Anonyymi00099 kirjoitti:

        Sellainen Jeesuksen seuraaja sinä Híntti siis olet.

        Sinua on siunattu todella oivallisella lukutaidolla, herätysliikkeesi on voi tuntea ylpeyttä saadessaan pitää jäsenenään tuollaisen helmen.

      • Anonyymi00120
        Anonyymi00115 kirjoitti:

        Sinua on siunattu todella oivallisella lukutaidolla, herätysliikkeesi on voi tuntea ylpeyttä saadessaan pitää jäsenenään tuollaisen helmen.

        Sellainen HerätysIiike sinulla.
        🤓

      • UUSI
        Anonyymi00110 kirjoitti:

        VaItava mahasi kertoo Totuuden.

        Kuvat kertovat jotain muuta.

      • UUSI
        Anonyymi00109 kirjoitti:

        Arvostat halpaa mössöä.

        Täällä on nykyään yhtä kallista kuin Suomessa.

      • Anonyymi00132
        UUSI
        Anonyymi00098 kirjoitti:

        Kerro toki lisää HerätysIikkeestäsi ja kuvitelmistasi?

        Olet kertonut kommenteillasi herätysliikkeistä kaiken tarvittavan.
        Siunausta sinulle jatkaa lukemisen opiskelua h-liikkeesi paimenen johdatuksella.

      • Anonyymi00133
        UUSI
        Anonyymi00099 kirjoitti:

        Sellainen Jeesuksen seuraaja sinä Híntti siis olet.

        Älykkäät sanasi kuvastavat rehellisyytesi jaloa ylemmyyttä kaikessa kauneudessaan.
        Hyvää Joulun aikaa sinulle ja hoitajillesi.

      • Anonyymi00162
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Kuvat kertovat jotain muuta.

        Eivät kerro.

      • Anonyymi00163
        UUSI
        Anonyymi00132 kirjoitti:

        Olet kertonut kommenteillasi herätysliikkeistä kaiken tarvittavan.
        Siunausta sinulle jatkaa lukemisen opiskelua h-liikkeesi paimenen johdatuksella.

        Sellainen HerätysIiike siis sinulla.

      • Anonyymi00164
        UUSI
        Anonyymi00133 kirjoitti:

        Älykkäät sanasi kuvastavat rehellisyytesi jaloa ylemmyyttä kaikessa kauneudessaan.
        Hyvää Joulun aikaa sinulle ja hoitajillesi.

        Sellaisessa hoitokodissa vietät jouIusi.

      • Anonyymi00182
        UUSI
        Anonyymi00163 kirjoitti:

        Sellainen HerätysIiike siis sinulla.

        Hyvin jatkat harjoitteluasi, siunausta sinulle löytää sanoillesi ja kirjaimillesi hyvä mieli.

      • Anonyymi00183
        UUSI
        Anonyymi00164 kirjoitti:

        Sellaisessa hoitokodissa vietät jouIusi.

        Sanavalintasi alkavat vaikuttaa ihan hyviltä, älä vaan lannistu kun olet päässyt noinkin pitkälle.

    • Anonyymi00003

      Niinhän ne keksi semmosta Raamattuun 1500 luvulla . Nyt siihen kirjaan täytyisi keksiä jotain Internetistä ja kännyköistä kun ne on nyt ihmisten syöpä .

    • Anonyymi00005

      Homous se vasta kaamea synti on.

      • Ei siltä näytä.

        Siltä näyttää, että olet pahasti juuttunut.

      • Anonyymi00012
        torre3 kirjoitti:

        Ei siltä näytä.

        Siltä näyttää, että olet pahasti juuttunut.

        Kyllä näyttää.

      • Että homous on kaamea synti ihan juuttunut.

      • Sinä olet juuttunut: vedät käteesi. Olet jumissa kaikessa.

      • Anonyymi00023
        torre3 kirjoitti:

        Sinä olet juuttunut: vedät käteesi. Olet jumissa kaikessa.

        Tyydytät itsesi omilla käsilläsi.

      • Anonyymi00059

        Ohhohhhh…

      • Anonyymi00094
        torre3 kirjoitti:

        Sinä olet juuttunut: vedät käteesi. Olet jumissa kaikessa.

        Kuution piIi se juuttunut pyIIyysi.

    • Anonyymi00007

      Jeesus tulee, suoraan suoleen.

      • Anonyymi00010

        Saitko orkun?

    • Anonyymi00015

      Tämä selvä, onneksi meillä kaikilla on vapaa tahto ja jokainen saa olla mitä on. Toivottavasti pidät oman kirkkosi tietoisena tästä mielipiteestäsi. Minun uskontoni sallii kaikki ihmiset.

    • Anonyymi00025

      Miten ihmeessä kuvittelet, että ketään kiinnostaa jonkun ikivanhan paskakirjan näkemykset?

      • Kyseessä on kuitenkin ihmisten kirjoitukset. Kuka ottaa vakavasti, kuka ei.

      • Anonyymi00042

        On sinulla aikamoiset ahrhat kun näet homoja oka paikasa. Taidat olla puutteessa ja tarvitset taas kunon perspanon.

      • Anonyymi00124
        torre3 kirjoitti:

        Kyseessä on kuitenkin ihmisten kirjoitukset. Kuka ottaa vakavasti, kuka ei.

        Huh sinua kännikaIaa!

    • Anonyymi00031

      Raamatun mukaan jumala tosiaan nappasi noin 35 vuotiaan homojengin johtajan kidutettuna pois, ihan vain varoittavana esimerkkinä.

    • Anonyymi00032
      • Raamatussa on ihmisten kirjoituksia ja kantoja tuhansittain. Olkoon ne omassa "arvossaan".

      • Anonyymi00055

        Kyllä ne täyteen on tullut kun on yli 600 kommenttia ja tulee teksti ” suljettu”.
        Minusta tuo on kaunis ilmaus.
        Miten sinä esittäisit tuon asian?

      • Anonyymi00067
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa on ihmisten kirjoituksia ja kantoja tuhansittain. Olkoon ne omassa "arvossaan".

        Sellaisia luuloja sinulla.

        OIet taas humalassa.

      • Anonyymi00067 kirjoitti:

        Sellaisia luuloja sinulla.

        OIet taas humalassa.

        Raamatussa tosissaan on pelkkiä ihmisten ajatuksia täynnä.

      • Anonyymi00090
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa tosissaan on pelkkiä ihmisten ajatuksia täynnä.

        OIet jälleen humaIassa.

      • Anonyymi00090 kirjoitti:

        OIet jälleen humaIassa.

        Kenen muun ajatuksia Raamatussa on kuin ihmisten? Ne kun ovat ihmisten kirjoituksia.

      • Anonyymi00111
        torre3 kirjoitti:

        Kenen muun ajatuksia Raamatussa on kuin ihmisten? Ne kun ovat ihmisten kirjoituksia.

        Miksi oIet jälleen humaIassa?

      • Anonyymi00117
        torre3 kirjoitti:

        Kenen muun ajatuksia Raamatussa on kuin ihmisten? Ne kun ovat ihmisten kirjoituksia.

        Miksi joit jälleen itsesi känniin?

      • Anonyymi00118
        torre3 kirjoitti:

        Kenen muun ajatuksia Raamatussa on kuin ihmisten? Ne kun ovat ihmisten kirjoituksia.

        No mutta kyllähän jokainen sen tietää!

      • UUSI
        Anonyymi00118 kirjoitti:

        No mutta kyllähän jokainen sen tietää!

        Ei tiedä.. Jotkut luulevat Raamatun olevan Jumalan ilmoitus ihmisille.

    • Anonyymi00034

      Homoilu, noituus, saatanapalvonta ja huumeet kuuluvat usein yhteen.

      • Tai että sinä kuulut yhteen noiden kanssa.

      • Anonyymi00079

        Maksullisten naisten seksipalveluiden käyttö, miehinen seksuaalinen väkivalta naisia kohtaan, taikausko, päihteiden ja huumausaineiden käyttö kuuluvat varsin usein suomalaisen miehen elämän raadollisuuteen.
        Miten arvioit mainittujen vapaalla tahdollaan tehtyjen tekojen poikkeavan Raamatun kirjoitusten mukaan kommenttisi yhteenkuuluvuudesta?

      • Anonyymi00079 kirjoitti:

        Tuohon nähden homous on äärimmäisen hyvää.

      • Anonyymi00091
        torre3 kirjoitti:

        Tuohon nähden homous on äärimmäisen hyvää.

        Homous se vasta kaamea synti on.

      • Anonyymi00097
        torre3 kirjoitti:

        Tuohon nähden homous on äärimmäisen hyvää.

        Äärimmäinen Pahuus siellä!

      • Anonyymi00137
        UUSI
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Homous se vasta kaamea synti on.

        Onko sinulla jokin erityinen syy sivuuttaa uskovan miehen kelvottomuus ja pyrkiä korostamaan homoseksuaalisuuden Raamatullista asemaa?
        Raamatun kirjoituksissa ei sanota homouden olevan syntiä.

      • Anonyymi00139
        UUSI
        Anonyymi00137 kirjoitti:

        Onko sinulla jokin erityinen syy sivuuttaa uskovan miehen kelvottomuus ja pyrkiä korostamaan homoseksuaalisuuden Raamatullista asemaa?
        Raamatun kirjoituksissa ei sanota homouden olevan syntiä.

        Kyllä sanotaan.

      • UUSI
        Anonyymi00139 kirjoitti:

        Kyllä sanotaan.

        Yritä kerrankin sanoa tarkemmin mitä tarkoitat.

      • Anonyymi00150
        UUSI
        Anonyymi00139 kirjoitti:

        Kyllä sanotaan.

        Laitapa Raamatunkohta, jossa sanotaan "homouden" olevan syntiä. '
        Te miehethän olette Herran valittuina perheenne PÄÄ, joten teillä on vastuu ja velvollisuus pysyä totuudessa Uudestisyntyneinä Jeesuksen seuraajina.

    • Anonyymi00061

      Kiistaton totuus, kiitos.

      • Anonyymi00063

        Niin on, ikuisesti.

    • Raamatun kanta homoseksuaalisuuteen on sama kuin Jumalan kanta.
      Ensisijainen kysymys ei ole se onko homoseksuaalisuus tai homosuhteet oikein vai väärin. Ensisijainen kysymys on se, mikä on ihmisen suhde Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä. Se on ratkaiseva vedenjakaja joka määrää meneekö ihminen kuoltuaan Taivaaseen vai helvettiin. Jos ihminen on uudestisyntynyt uskova, hän on Kristuksessa uusi luomus ja hänen kaikki syntinsä on sovitettu Golgatan ristillä jo noin 2000 vuotta sitten, kun meidät ristiinnaulittiin syntiemme tähden yhdessä Jeesuksen kanssa. (Room.6:6). Maailman kaikkien ihmisten menneet, nykyiset ja tulevat synnit käsiteltiin silloin 100 %:sti ja täydellisesti emmekä voi lisätä tai poistaa siitä mitään. Tämä koskee niin ateisteja kuin homoseksuaaleja ja meitä kaikkia yhtälailla. Kun Jeesus nousi kuolleista, me nousimme yhdessä Hänen kassaan. Se tapahtui meidän vanhurskauttamiseksi. Vanhurskauttaminen tarkoittaa syyttömäksi julistamista. Se otetaan vastaan uskon kautta armosta ilman mitään omia suorituksiamme ja ansioitamme. Tämä on evankeliumin ilosanoma, jota meidän tulee viedä kaikille ihmisille. Jumalan siunausta sinulle!

      • Jumalan kanta on sinun tiedossa? Että sama kuin ihmisten ajatukset Raamatussa.

        Tuo ilosanoma ei ole ollut hyvä tuote, sillä esimerkiksi Suomessa uskovat kohta loppuu.

      • Anonyymi00072

        Aamen!

      • Anonyymi00074

        Juurikin noin.

      • Anonyymi00076

        Oikein kirjoitat.

      • Anonyymi00078

        Vihkiraamattuni mukaan teille miehille on kiellettyä ainoastaan maata toistenne kanssa niinkuin Raamatussa miehet ovat maanneet naisen kanssa.
        Mistä siis kumpuaa tuo tarpeesi muuttaa Raamatun kirjoituksissa kielletty teko koskemaan homoseksuaalisia suhteita, vai eikö uskosi riitä luottamaan Jumalan osanneen valita sanansa niinkuin Hän on ne tarkoittanut?

      • Anonyymi00082
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        Lukisit sitä etkä keksisi omiasi!

      • Anonyymi00086
        Anonyymi00082 kirjoitti:

        Lukisit sitä etkä keksisi omiasi!

        No kerrohan ihan Raamatun sanoin ilman omia keksintöjäsi, miten te miehet makaatte toistenne kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?

      • Anonyymi00087
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        Vihkiraamattuni mukaan teille miehille on kiellettyä ainoastaan maata toistenne kanssa niinkuin Raamatussa miehet ovat maanneet naisen kanssa.
        Mistä siis kumpuaa tuo tarpeesi muuttaa Raamatun kirjoituksissa kielletty teko koskemaan homoseksuaalisia suhteita, vai eikö uskosi riitä luottamaan Jumalan osanneen valita sanansa niinkuin Hän on ne tarkoittanut?

        Hyvin kirjoitat

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        No kerrohan ihan Raamatun sanoin ilman omia keksintöjäsi, miten te miehet makaatte toistenne kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?

        Tuolla aiemmalla kommentoijalla on ilmeisesti tapana maata vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa. Miehet ovat kummallisia.

      • Anonyymi00112
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        No kerrohan ihan Raamatun sanoin ilman omia keksintöjäsi, miten te miehet makaatte toistenne kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?

        Miksei se vastaa?

      • Anonyymi00113
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        No kerrohan ihan Raamatun sanoin ilman omia keksintöjäsi, miten te miehet makaatte toistenne kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?

        Siis miksi te äijät makaatte muijanne kanssa niinkuin miehet makaa miehen kanssa?
        Uskovat miehet vaikuttaa todella oudoilta.

      • Anonyymi00114
        Anonyymi00113 kirjoitti:

        Siis miksi te äijät makaatte muijanne kanssa niinkuin miehet makaa miehen kanssa?
        Uskovat miehet vaikuttaa todella oudoilta.

        Erittäin hyvä kysymys, toivottavasti saat kunnollisen vastauksen, ettei palstalle jää vaikutelma uskovien miesten olevan pervoja.

      • Anonyymi00119
        torre3 kirjoitti:

        Jumalan kanta on sinun tiedossa? Että sama kuin ihmisten ajatukset Raamatussa.

        Tuo ilosanoma ei ole ollut hyvä tuote, sillä esimerkiksi Suomessa uskovat kohta loppuu.

        Kun viimeinen Jumalan valittu on, sen jälkeen tulee loppu!

      • Anonyymi00123
        Anonyymi00114 kirjoitti:

        Erittäin hyvä kysymys, toivottavasti saat kunnollisen vastauksen, ettei palstalle jää vaikutelma uskovien miesten olevan pervoja.

        Sellainen Pérvo siis oIet.
        🤓

      • UUSI
        Anonyymi00119 kirjoitti:

        Kun viimeinen Jumalan valittu on, sen jälkeen tulee loppu!

        Sinä tuskin olet kaiken tietäjä..

        Ei sinne päinkään.

      • Anonyymi00129
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Sinä tuskin olet kaiken tietäjä..

        Ei sinne päinkään.

        Esittelet tällä tietämättömyyttäsi ja tyhmyyttäsi.

      • UUSI
        Anonyymi00129 kirjoitti:

        Esittelet tällä tietämättömyyttäsi ja tyhmyyttäsi.

        Vaikka tiedän vaikka mitä.

      • Anonyymi00130
        UUSI
        Anonyymi00129 kirjoitti:

        Esittelet tällä tietämättömyyttäsi ja tyhmyyttäsi.

        Se el edes itse tajua sitä.

      • UUSI
        Anonyymi00129 kirjoitti:

        Esittelet tällä tietämättömyyttäsi ja tyhmyyttäsi.

        Pikemminkin tiedän vaikka mitä ja on paljon elämänkokemusta.

      • Anonyymi00138
        UUSI
        Anonyymi00123 kirjoitti:

        Sellainen Pérvo siis oIet.
        🤓

        Tähtitaivaan loistekin himmenee älyllistä viisautta etsivien sanojesi valossa.
        Herätysliikkeesi saa olla ylpeä jakamastasi hengellisyydestä.

      • Anonyymi00149
        UUSI
        Anonyymi00113 kirjoitti:

        Siis miksi te äijät makaatte muijanne kanssa niinkuin miehet makaa miehen kanssa?
        Uskovat miehet vaikuttaa todella oudoilta.

        Vaikuttaa siltä kuin aidot uskovat miehet olisivat lukeneet Raamattua kerrankin niinkuin se on kirjoitettu ja ymmärtäneet lukemansa.
        Raamattuhan kieltää uskovia miehiä makaamasta miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan, jolloin heille jää ainoaksi mahdollisuudeksi maata vaimonsa kanssa niinkuin miehiä on kielletty makaamasta miehen kanssa.
        Sikäli vaikuttavat todella oudoilta ja haluttomilta toteuttaa heille annettua tehtävää lisääntyä ja täyttää maa.

      • Anonyymi00152
        UUSI
        Anonyymi00149 kirjoitti:

        Tuo saattaisi selittää syntyvyyden alenemista Suomessa aitojen uskovien osalta, vai meinaatko myös muiden omaksuneen tuon Raamatullisen tavan maata vaimon kanssa?

      • UUSI
        Anonyymi00152 kirjoitti:

        Tuo saattaisi selittää syntyvyyden alenemista Suomessa aitojen uskovien osalta, vai meinaatko myös muiden omaksuneen tuon Raamatullisen tavan maata vaimon kanssa?

        Ja että nainen makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

      • Anonyymi00165
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Vaikka tiedän vaikka mitä.

        OIet aivan järkyttävän Tyhmä ToIIo.

        Ja se toinen Iäski samanlainen.

      • Anonyymi00167
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Ja että nainen makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

        Kuutio ja SauIi vetävät sinua petään.

        Ne todella Iihavat.

      • Anonyymi00168
        UUSI
        Anonyymi00138 kirjoitti:

        Tähtitaivaan loistekin himmenee älyllistä viisautta etsivien sanojesi valossa.
        Herätysliikkeesi saa olla ylpeä jakamastasi hengellisyydestä.

        Sellainen HerätysIiike sinulla Vajakilla.

      • Anonyymi00170
        UUSI
        Anonyymi00149 kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä kuin aidot uskovat miehet olisivat lukeneet Raamattua kerrankin niinkuin se on kirjoitettu ja ymmärtäneet lukemansa.
        Raamattuhan kieltää uskovia miehiä makaamasta miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan, jolloin heille jää ainoaksi mahdollisuudeksi maata vaimonsa kanssa niinkuin miehiä on kielletty makaamasta miehen kanssa.
        Sikäli vaikuttavat todella oudoilta ja haluttomilta toteuttaa heille annettua tehtävää lisääntyä ja täyttää maa.

        Sellaista pohdintaa sinulla homolla.

      • Anonyymi00171
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Ja että nainen makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

        Kuutuo on jo Soinia Iihavampi.

      • Anonyymi00184
        UUSI
        Anonyymi00168 kirjoitti:

        Sellainen HerätysIiike sinulla Vajakilla.

        Lukutaitosi paranee kaiken aikaa, herätysliikkeesi kaitsijalla on selkeästi hyvä sydän ohjatessaan sinua kehittymään ihmisenä.

      • Anonyymi00185
        UUSI
        Anonyymi00170 kirjoitti:

        Sellaista pohdintaa sinulla homolla.

        Sinä varmaan Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana osaat kertoa miten te miehet makaatte toistenne kanssa niinkuin makaatte naisenkin kanssa?

    • Anonyymi00068

      Onko pyllyysi tehty jouluvedot?
      -gq-

      • Anonyymi00071

        Sinulle varmaan on!

      • Anonyymi00092
        Anonyymi00071 kirjoitti:

        Sinulle varmaan on!

        Turrelle myös!

      • Anonyymi00096
        Anonyymi00071 kirjoitti:

        Sinulle varmaan on!

        TurreIIe myös!

      • Anonyymi00116

        Ovatko miehekkään hengelliset sanasi herätysliikkeesi uskon kulmakiviä?

      • Anonyymi00121
        Anonyymi00116 kirjoitti:

        Ovatko miehekkään hengelliset sanasi herätysliikkeesi uskon kulmakiviä?

        TurreIIe myös!

      • Anonyymi00122
        Anonyymi00116 kirjoitti:

        Ovatko miehekkään hengelliset sanasi herätysliikkeesi uskon kulmakiviä?

        Sellainen HerätysIiike sinulla.

      • Anonyymi00134
        UUSI
        Anonyymi00122 kirjoitti:

        Sellainen HerätysIiike sinulla.

        Palstalla on herätysliikkeillenne omat sivustot, joilla voitte loistaa älykkäällä lukutaidollanne. Miksi siis tarjota ajatustenne helmiä meille tavallisille ihmisille?

      • Anonyymi00135
        UUSI
        Anonyymi00121 kirjoitti:

        TurreIIe myös!

        Turreko kuuluu herätysliikkeeseesi?

      • Anonyymi00143
        UUSI
        Anonyymi00134 kirjoitti:

        Palstalla on herätysliikkeillenne omat sivustot, joilla voitte loistaa älykkäällä lukutaidollanne. Miksi siis tarjota ajatustenne helmiä meille tavallisille ihmisille?

        Että sellainen HerätysIiike sinulla siis, jota mainostat.

      • Anonyymi00144
        UUSI
        Anonyymi00135 kirjoitti:

        Turreko kuuluu herätysliikkeeseesi?

        OIet siis samassa HerätysIiikkeessä HomoTurren kanssa.

        SeIIaista.

      • Anonyymi00147
        UUSI
        Anonyymi00143 kirjoitti:

        Että sellainen HerätysIiike sinulla siis, jota mainostat.

        Sinulleko pitää toisten mainostaa omaa herätysliikettäsi, se on jo tosi älyllistä toimintaa.

      • Anonyymi00148
        UUSI
        Anonyymi00144 kirjoitti:

        OIet siis samassa HerätysIiikkeessä HomoTurren kanssa.

        SeIIaista.

        Miten ihanasti osaatkin jo lukea niinkuin on kirjoitettu, vai auttaako hoitajasi sinua ymmärtämään noin hienosti lukemaasi?

      • Anonyymi00173
        UUSI
        Anonyymi00147 kirjoitti:

        Sinulleko pitää toisten mainostaa omaa herätysliikettäsi, se on jo tosi älyllistä toimintaa.

        Sellaista mainostusta omalla HerätysIiikkeelläsi.

      • Anonyymi00174
        UUSI
        Anonyymi00148 kirjoitti:

        Miten ihanasti osaatkin jo lukea niinkuin on kirjoitettu, vai auttaako hoitajasi sinua ymmärtämään noin hienosti lukemaasi?

        Sellaisessa hoitokodissa majailet.

      • Anonyymi00178
        UUSI
        Anonyymi00148 kirjoitti:

        Miten ihanasti osaatkin jo lukea niinkuin on kirjoitettu, vai auttaako hoitajasi sinua ymmärtämään noin hienosti lukemaasi?

        Tarvitset siis hoitajasi apua jokaiseen asiaan.

        Sellaista.

      • Anonyymi00179
        UUSI
        Anonyymi00148 kirjoitti:

        Miten ihanasti osaatkin jo lukea niinkuin on kirjoitettu, vai auttaako hoitajasi sinua ymmärtämään noin hienosti lukemaasi?

        Kerro lisää HerätysIiikkeestäsi, jossa homostelet Turren kanssa.

      • Anonyymi00186
        UUSI
        Anonyymi00173 kirjoitti:

        Sellaista mainostusta omalla HerätysIiikkeelläsi.

        Todella hienon ja hengellisen mielikuvan saat aikaan herätysliikkeestäsi.
        Olet asian ytimessä taas kerran.

      • Anonyymi00188
        UUSI
        Anonyymi00174 kirjoitti:

        Sellaisessa hoitokodissa majailet.

        Haluat siis kertoa jotakin hoitokodistasi Kallaveden ja Sikolammin välisellä alueella?

      • Anonyymi00189
        UUSI
        Anonyymi00178 kirjoitti:

        Tarvitset siis hoitajasi apua jokaiseen asiaan.

        Sellaista.

        Luit taas niin ihanan selkeästi kirjoittamani kommentin, edistyt kaiken aikaa.
        Kohta kykenet varmasti tuottamaan kokonaisia lauseitakin ihan itsenäisesti.
        Voimia sinulle jaksaa opiskeluasi, onneksi teillä riittää siellä osastolla hengenmiehiä seuralaiseksesi.

      • Anonyymi00190
        UUSI
        Anonyymi00179 kirjoitti:

        Kerro lisää HerätysIiikkeestäsi, jossa homostelet Turren kanssa.

        Arvasin miehekkään olemuksesi kaipaavan toisen miehen herkkää kosketusta, usko vaan ette te tarvitse minua pilaamaan teidän miesten välistä suhdettanne.
        Tsemppiä sinulle poikakaverisi kanssa.

    • Anonyymi00085

      Myöskin maan muoto oli raamatun kirjoittaneille miehille hyvin selvä;
      Maa oli silloin litteä!

      • Anonyymi00104

        Laita toki se kohua joka niin väittää!

      • Anonyymi00106

        Maan muoto: Jesajan kirja (40:22) puhuu "maan piiristä" (chuwg hepreaksi), mikä voi tarkoittaa joko ympyrää (litteä kiekko) tai palloa. Joissakin tulkinnoissa tämä nähdään viittauksena pallomaisuuteen, kun taas toiset pitävät sitä litteänä levynä.

        Maailmankuva: Raamatun jakeissa esiintyy ilmaisuja, kuten "maan neljä kulmaa" (Ilm. 7:1) tai "maan ääret" (Ps. 67:7), joita pidetään yleisesti runollisina tai kuvannollisina ilmaisina kaukaisista paikoista, ei fyysisinä reunoina.

        Taivaankansi: Genesiksessä (1:6) mainitaan "vahvuus" tai "taivaankansi", joka muinaisessa lähi-idässä usein miellettiin kiinteäksi kuvuksi maan yllä.

        Asema avaruudessa: Jobin kirja (26:7) toteaa Jumalan "ripustaneen maan tyhjyyden päälle", mikä nähdään usein varhaisena kuvauksena planeetan sijainnista avaruudessa ilman fyysistä tukea.

        Teologian mukaan Raamattu ei ole luonnontieteellinen teos, eikä se pyri opettamaan tarkkaa kosmologista mallia. Historiallisesti kristillinen kirkko on jo keskiajalta lähtien opettanut maan olevan pallo.

      • Anonyymi00108
        Anonyymi00106 kirjoitti:

        Hyvä!

      • Anonyymi00141

      • Anonyymi00151

        Kommenttisi antaa ymmärtää, ettemme tiedä- ja ymmärrä mitä Jumala on tarkoittanut antamillaan Raamatun Sanoilla tuhansia vuosia sitten, selittäisikö tietämättömyytemme eripuran- sekä eri uskonnollisuuksien ja herätysliikkeiden (vast) valtavan määrän?

        Ovatko kaikki väärässä vai kaikki oikeassa?
        Vai ovatko jotkut oikeassa ja jotkut väärässä?
        Aina vaikuttaa löytyvän näkökulma, jolla toinen asetetaan Raamatun sanoilla eriarvoiseen asemaan toisiin nähden.
        Lähtökohtaisesti tuskin voi olla hyväksyttävää asettaa ketään eriarvoiseen asemaan Raamatun sanoilla, ellei ole yksimielisesti sataprosenttisen varmaa tietoa asian oikeellisuudesta.

      • UUSI
        Anonyymi00151 kirjoitti:

        Se mitä muinoin kirjoituksia valittiin Raamattuun, niin tuskin sillä on mitään merkitystä Suomeen.

        Koitetaan elää sivosti ja kohdella muita ihmisinä.

      • Anonyymi00156

        Mitkä asiat sinulle ovat epäselviä?

      • Anonyymi00177
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Se mitä muinoin kirjoituksia valittiin Raamattuun, niin tuskin sillä on mitään merkitystä Suomeen.

        Koitetaan elää sivosti ja kohdella muita ihmisinä.

        Sellaisia soperrat.

      • Anonyymi00191
        UUSI
        Anonyymi00156 kirjoitti:

        Mitkä asiat sinulle ovat epäselviä?

        Selväksihän tuo tuli, ettei meillä nykyihmisillä riitä kapasiteetti ymmärtämään mitä Jumala on sanoillaan tarkoittanut tuhansia vuosia sitten.
        Kuten kirjoitit, ymmärryksemme ei riitä hyväksymään Jumalan antamia sanoja sellaisenaan vaan yritämme selittää Kaiken Luojan tekoja vajavaisella ymmärryksellämme.

    • Anonyymi00100

      Mutta mitäpä siitä tarvisisi välittää.
      Ottaako muuten oma eepoksemme Kalevala asiaan kantaa?

      • Anonyymi00103

        Senkun luet, mitä täällä kyselet!

      • Anonyymi00125
        Anonyymi00103 kirjoitti:

        Senkun luet, mitä täällä kyselet!

        Juuri niin.

    • Anonyymi00126
      UUSI

      Hyvin perusteltu.

    • Anonyymi00127
      UUSI

      Selvä kuin pläkki.

    • Anonyymi00128
      UUSI

      Mitään epäselvää ei ole.

      • UUSI

        Teillä ei mitään muuta olekaan kuin epäselvää.

      • Anonyymi00131
        UUSI

        Ei sille jolla on järki.

      • Anonyymi00145
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Teillä ei mitään muuta olekaan kuin epäselvää.

        OIet jälleen humaIassa.

      • UUSI
        Anonyymi00145 kirjoitti:

        OIet jälleen humaIassa.

        Olet ikuisesti väärässä

      • Anonyymi00146
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Olet ikuisesti väärässä

        En koskaan.

        OIet melkoinen kännikaIa.

      • UUSI
        Anonyymi00146 kirjoitti:

        En koskaan.

        OIet melkoinen kännikaIa.

        Olet ikuisesti väärässä, huomaan.

      • Anonyymi00154
        UUSI
        Anonyymi00146 kirjoitti:

        En koskaan.

        OIet melkoinen kännikaIa.

        Näkee naamasta.

      • UUSI
        Anonyymi00154 kirjoitti:

        Näkee naamasta.

        Näkyy siis väärin suhteessa asiaan.

      • Anonyymi00155
        UUSI
        Anonyymi00154 kirjoitti:

        Näkee naamasta.

        Naamat turpeina aina.

      • Anonyymi00157
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Näkyy siis väärin suhteessa asiaan.

        Aivan oikein näkyy.

      • Anonyymi00158
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Olet ikuisesti väärässä, huomaan.

        En koskaan.

        OIet järjetön kännikaIa.

      • Anonyymi00160
        UUSI
        Anonyymi00155 kirjoitti:

        Naamat turpeina aina.

        Molemmat ToIIot kännäävät.

      • Anonyymi00161
        UUSI
        Anonyymi00155 kirjoitti:

        Naamat turpeina aina.

        Joulunakin ovat humaIassa.

      • Anonyymi00175
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Teillä ei mitään muuta olekaan kuin epäselvää.

        Kuutio on älytön Iäski.

      • Anonyymi00176
        UUSI
        Anonyymi00161 kirjoitti:

        Joulunakin ovat humaIassa.

        Aamen!
        🙏

    • Anonyymi00136
      UUSI

      Tarinan jumala tosiaan kyllästyi Jeesuksen touhuun, ja poimi tämän pois kesken kaiken. Hienoa, jos viimein olet ymmärtänyt asiayhteyden.

      • Anonyymi00140
        UUSI

        Höpöhöpö!

    • Anonyymi00159
      UUSI

      "On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide."

      Meillä ei ole mitään Jumalan mielipidettä, vain vanhoja tekstejä joissa ihmiset kuvittelivat puhuvansa Jumalan suulla projisoidesaan omia toiveitaan ja halujaan kuvitellun auktoriteetin taakse.

    • Anonyymi00169
      UUSI

      Voi sanoa jopa harvasanaisen yksioikoinen.

    • Anonyymi00187
      UUSI

      "On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide."

      Sinunkin olisi hyvä muistaa että suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta se mitä sinä kuvittelet jumalan mielipiteeksi.

    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      232
      4152
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1085
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe