Edellinen ketju tuli täyteen jatketaa
Raamattu käsittelee homoseksuaalisuutta, mutta siinä ei mainita erikseen samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Raamattu kuitenkin tuomitsee homoseksuaalisuuden moraalittomana ja luonnottomana syntinä. 3. Moos. 18:22 leimaa homoseksuaalisuuden inhottavana syntinä. Room. 1:26-27 julistaa homoseksuaaliset halut ja teot häpeällisinä, luonnonvastaisina ja riettaina. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. Koska homoseksuaaliset himot ja teot tuomitaan Raamatussa, homoseksuaaliset avioliitot eivät ole Jumalan tahdon mukaisia ja ne ovat itse asiassa syntisiä.
Aina Raamatun mainitessa avioliitto, on kyseessä miehen ja naisen välinen suhde. Ensimmäinen viittaus avioliittoon on 1. Moos. 2:24, jossa miehen kerrotaan jättävän vanhempansa ja liittyvän vaimoonsa. Avioitumista käsittelevissä raamatunkohdissa, kuten 1. Kor. 7:2-16 ja Ef. 5:23-33, avioliitto on aina miehen ja naisen välillä. Raamatullisesta näkökulmasta avioliitto on elinikäinen liitto miehen ja naisen välillä ja sen ensisijainen tarkoitus on perheen perustaminen ja hyvän pohjan luominen sille.
Meidän ei kuitenkaan tarvitse turvautua yksin Raamattuun ymmärtääksemme avioliittoa. Raamatullinen avioliittokäsitys on hyväksytty maailmanlaajuisesti kaikissa sivilisaatioissa kautta ihmiskunnan historian. Historia todistaa homoseksuaalista avioliittoa vastaan. Nykyisen sekulaarisen psykologian mukaan mies ja nainen ovat psykologisesti ja tunteellisesti toisiaan täydentäviä. Psykologit ovat myös todenneet, että miehen ja naisen välinen liitto, jossa molemmat aviopuolisot toimivat hyvinä roolimalleina, on kaikkein paras ympäristö tasapainoisten lasten kehitykselle. Psykologia todistaa homoseksuaalista avioliittoa vastaan. Samoin fysiologisesti mies ja nainen on suunniteltu sopimaan toisiinsa seksuaalisesti. Sukupuolinen kanssakäyminen jälkeläisten tuottamiseksi on ainoastaan mahdollista miehen ja naisen välillä. Luonto todistaa homoseksuaalista avioliittoa vastaan.
Jos näin ollen Raamattu, historia, psykologia ja luonto kaikki yhdessä puhuvat miehen ja naisen välisen avioliiton puolesta, miksi tämän asian suhteen on niin paljon polemiikkia nykyaikana? Miksi homoseksuaalista avioliittoa vastustavat leimataan suvaitsemattomiksi ja vihamielisiksi kiihkoilijoiksi riippumatta siitä, kuinka kunnioittavasti he esittävät mielipiteensä? Miksi homoseksuaalit ajavat avioliitto-oikeuksiaan niin voimallisesti, kun useimmat ihmiset , uskonnolliset ja maalliset joko tukevat tai eivät suuresti vastusta heidän oikeuttaa muodostaa pariliittoa, jossa heillä olisi kaikki samat lailliset oikeudet kuin avioliitossa olevilla pareilla?
Raamatun mukaan kaikki tietävät homoseksuaalisuuden olevan moraalittoman ja luonnottoman. Ainoa keino tämän sisäisen tietouden tukahduttamiseksi on laillistaa homoseksuaalisuus ja hyökätä kaikkia sitä vastustavia vastaan. Paras keino homoseksuaalisuuden hyväksymiseksi on saada homoseksuaalinen avioliitto samalle tasolle perinteisen vastakkaista sukupuolta olevien avioliiton kanssa. Room. 1:18-32 kuvailee tätä. Totuus on kaikkien tiedossa, koska Jumala teki sen tiettäväksi. Totuus on hylätty ja korvattu valheella. Valhetta esitetään, totuutta tukahdutetaan ja sitä vastaan hyökätään. Monien homoseksuaalisten oikeuksia ajavien kiihkomielisyys ja viha sitä vastustavia kohtaan on itse asiassa merkki siitä, että he tietävät mielipiteensä olevan väärä. Huonosti puolustettavissa olevan mielipiteen tukeminen mahtipontisella ryminällä on yksi vanhimmista propagandakeinoista. Homoseksuaalisten oikeuksia puolustavien toimintaohjelma on kuvattu kenties kaikkein parhaiten Room. 1:31, "ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä".
Homoseksuaalisen avioliiton hyväksyminen merkitsee homoseksuaalisen elämäntavan hyväksymistä, jonka Raamattu selvästi tuomitsee synnillisenä. Kristittyjen on oltava lujasti samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan. Tämän lisäksi monet Raamatun ulkopuoliset seikat vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Sinun ei tarvitse olla evankelinen kristitty tietääksesi, että avioliitto on miehen ja naisen välillä.
Raamatun mukaan avioliitto on säädetty miehen ja naisen välille (1. Moos. 2:21-24; Matt. 19:4-6). Homoseksuaalinen avioliitto on avioliiton vääristymä ja loukkaus avioliiton luojaa, Jumalaa, vastaan. Kristittyinä me emme voi hyväksyä tai sivuuttaa syntiä. Sen sijaan kerromme Jumalan rakkauden ja anteeksiannon olevan tarjolla kaikille, myös homoseksuaaleille, Jeesuksen Kristuksen kautta. Meidän on julistettava totuutta rakkaudella (Ef. 4:15) ja puolustettava totuutta sävyisästi ja kunnioittavasti (1. Piet. 3:16). Kun me kristittyinä puolustamme totuutta ja joudumme sen seurauksena henkilökohtaisten hyökkäysten, ivan ja vainon kohteeksi, meidän tulee muistaa Jeesuksen sanat: "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.
Mitä Raamattu sanoo samaa sukupuolta olevien avioliitosta? 2.0
123
371
Vastaukset
- Anonyymi
Niin, asia ei muutu vaikka kuinka yrittäisi väittää vastaan.
Aloittaja ei voi olla enempää väärässä. Mutta viha homoja kohtaan näkyy tuossakin. Hän ei näe homoissa mitään hyvää.
- Anonyymi
Se onkin ainoa asia joka ei muutu, nimittäin Jumala ja Jumalan sana.
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin ainoa asia joka ei muutu, nimittäin Jumala ja Jumalan sana.
On se muuttunut. Mies jättää isän ja äidin ja lähtee usein opiskelemaan.
- Anonyymi
Vain miehen ja naisen välinen liitto on avioliitto. Mies ja nainen yhtyvät luonnollisesti ja hedelmällisesti. He perustavat perheen, ovat isä ja äiti. Pitääkö tällaisia itsestäänselvyyksiä toistaa ihan kuin kansa olisi taantunut imbesilliksi. Ihminen ei lisäänny homoilemalla eikä lesboilemalla. Mitään perhettä homot eivät perusta eivätkä ole lapsille isä ja äiti. Lapsen kehityksen kannalta hän tarvitsee sekä isän että äidin. Ei ämmämäistä naista teeskentelevää homoa eikä neutri rekkakuski lesboa teeskentelemään isää. Tosi sairasta.
- Anonyymi
Aamen, kiitos.
- Anonyymi
Voi .miten ihanasti kirjoitettu luonnollisesta avioseksistä yhtymällä ehkäisyä käyttäen, sekä teidän hedelmällisen iän ohittaneen parin luonnollisen epätoivoiset hedelmöitysyritykset.
Kiva katsella kun te nolaatte meidän heteroiden avioseksin yksinkertaisuudellanne kerta toisensa jälkeen. Avioliitto on eri asia kuin lapsiperhe. Oletko ajatellut?
Adoptio on taas se, jolla toiset saavat isän ja äidin lapsen.
- Anonyymi
Raamattu ei käsittele homoseksuaalisuutta.
- Anonyymi
Kyllä käsittelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä käsittelee.
Raamattu kieltää teitä miehiä ainoastaan makaamasta toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa maataan.
Voitko tarkentaa, miten te homostelette toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa makaatte?
Miehet on outoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu kieltää teitä miehiä ainoastaan makaamasta toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa maataan.
Voitko tarkentaa, miten te homostelette toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa makaatte?
Miehet on outoja.Uskovat miehet ilmeisesti makaavat vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa.
Onko sitten ihme, että syntyvyys maassamme on laskenut huolestuttavasti, kun uskovat miehet "makaavat" vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä käsittelee.
Ei käsittele, eikä asia miksikään muutu, vaikka tällaisia ketjuja tehtäisiin miljoonia.
- Anonyymi
Tuo ei pidä paikkaansa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Uskovat miehet ilmeisesti makaavat vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa.
Onko sitten ihme, että syntyvyys maassamme on laskenut huolestuttavasti, kun uskovat miehet "makaavat" vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa.Kumma etteivät kerro miten ne tuon miehisen temppunsa tekevät toisilleen, vaikka selkeästi ovat onnistuneet siinä.
Onneksi ovat käyneet herätysliikkeessä upotuskasteella ja muistavat joka kerran jälkeen miehekkäästi tunnustaa seurakunnalleen miten ovat nauttineet toisistaan.
- Anonyymi
Homppelit ja lespukat on kilttejä ja työtä tekeviä ihmisiä.
Vankiloissakaan ei ole seksuaalivähemmistöön kuuluvia.
Esim Pekka Haavisto on kiltti ja ihana ihminen joka uskovaisten mielestä tekee syntiä ja joutuu kadotukseen. - Anonyymi
1500-luvulle asti läntinen katolinen kirkko siunasi miespareja rakkaudelliseen liittoon (adelphopoiesis). Miehet liittyivät toistensa sukuun, ja saivat oikeuden perustaa yhteisen talouden ja lopuksi yhteisen hautakiven.
- Anonyymi
Eihän vaan YSTÄVYYSLIITTOON.
Se korvasi verivalan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän vaan YSTÄVYYSLIITTOON.
Se korvasi verivalan.Juuri noin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän vaan YSTÄVYYSLIITTOON.
Se korvasi verivalan.Juuri niin. Sillä ei ollut mitään tekemistä seksin kanssa.
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Sillä ei ollut mitään tekemistä seksin kanssa.
Mitä järkeä oli ystävyysliitossa? Ei kai mitään, sillä sellaista ei nykyään ole.
- Anonyymi
Ei tunne moista
- Anonyymi
Kun makkaraa tehdään ihan kunnolla on niissä kaksi päätä.
- Anonyymi
Tekijällä vai?
- Anonyymi
No se on sitten minulle ja perheelleni ilon päivä, kun saamme erota kirkosta porukalla, jos sateenkaaripareja aletaan vihkimään kirkossa. Ei ole Pyhän Raamatun mukaista toimintaa ollenkaan jos niin käy.
- Anonyymi
Niin jäi sanomatta, että kirkollisveromaksut säästyy muuhun käyttöön. Emme ala maksamaan sellaiselle kirkolle veroja, joka ei noudata Jumalan sanaa.
Nykyään on miehiä ja naisia vihitty avioliittoon kirkossa. Niin ei ole tehty Raamatussa.
Oletko ollut kirkkoa vastaan ikinä? Olet varmaan kaksinaamainen.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Nykyään on miehiä ja naisia vihitty avioliittoon kirkossa. Niin ei ole tehty Raamatussa.
Oletko ollut kirkkoa vastaan ikinä? Olet varmaan kaksinaamainen.Kerro toki missä oli kirkko Raamatun aikaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin jäi sanomatta, että kirkollisveromaksut säästyy muuhun käyttöön. Emme ala maksamaan sellaiselle kirkolle veroja, joka ei noudata Jumalan sanaa.
Tämä on oikein.
Anonyymi kirjoitti:
Kerro toki missä oli kirkko Raamatun aikaan?
Raamatun aika kertoo siitä, joka ei ole täällä. On ollut jonkinlainen muutos Raamatun aikaan.
Anonyymi kirjoitti:
Kerro toki missä oli kirkko Raamatun aikaan?
Raamatun aika on niin kaukaista, että nykyään kaikki on toisin. Muutos on ollut valtava.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Nykyään on miehiä ja naisia vihitty avioliittoon kirkossa. Niin ei ole tehty Raamatussa.
Oletko ollut kirkkoa vastaan ikinä? Olet varmaan kaksinaamainen.Se Iihava Romunkerääjä on hupaisa hahmo.
Läävä täynnä arvotonta romua ja et ymmärrä edes hävetä. - AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Raamatun aika kertoo siitä, joka ei ole täällä. On ollut jonkinlainen muutos Raamatun aikaan.
Oletko harkinnut eheytyshoitoa?
Anonyymi kirjoitti:
Oletko harkinnut eheytyshoitoa?
Ei ole ollut mitään syytä sellaista harkita. Ei muutkaan tutut homot ja lesbot ole
- Anonyymi
Mutta kuka kertoisi piispoille,että homoseksuaalinen elämäntapa on Jumalalle kauhistus?
- Anonyymi
Ei ne piispat kuuntele yhtään mitään. Onhan se jo nähty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne piispat kuuntele yhtään mitään. Onhan se jo nähty.
Piru on sokaissut heidät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piru on sokaissut heidät.
Olet siis ollut aktiivinen sokaisupuuhissasi, oletko mielestäsi onnistunut hyvin?
- Anonyymi
Kaikkihan me yhdessä olemme tuhoamassa Jumalan luomaa maapalloa elämäntavoillamme, joka päivä kulutushysteriamme tuhoaa luonnon monimuotoisuutta peruuttamattomalla tavalla ja viemme tulevilta sukupuolta elinmahdollisuudet omalla ahneudellamme.
Ihmetyttääkin, miksi Jumalalle on kauhistus teidän miesten sekstaaminen keskenänne, kun Raamatussa vastasyntyneen pään lyöminen kallioon sekä lasten surmaaminen sotilaallisella väkivallalla ja raiskaamalla ei ole Hänelle
kauhistus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkihan me yhdessä olemme tuhoamassa Jumalan luomaa maapalloa elämäntavoillamme, joka päivä kulutushysteriamme tuhoaa luonnon monimuotoisuutta peruuttamattomalla tavalla ja viemme tulevilta sukupuolta elinmahdollisuudet omalla ahneudellamme.
Ihmetyttääkin, miksi Jumalalle on kauhistus teidän miesten sekstaaminen keskenänne, kun Raamatussa vastasyntyneen pään lyöminen kallioon sekä lasten surmaaminen sotilaallisella väkivallalla ja raiskaamalla ei ole Hänelle
kauhistus?Eihän tämän maapallon tule kestäkään kuin tämän ajan loppuun ja Jumala tuhoaa loput.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis ollut aktiivinen sokaisupuuhissasi, oletko mielestäsi onnistunut hyvin?
Onko ymmärryksessäsi pahaakin vikaa?
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tämän maapallon tule kestäkään kuin tämän ajan loppuun ja Jumala tuhoaa loput.
Eipä sen valtakuntaan taida olla hinkua.
Kuka kertoisi, että Jumala on sanonut homoseksuaalisen elämäntavan olevan Jumalalle kauhistus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko ymmärryksessäsi pahaakin vikaa?
On ja pahasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tämän maapallon tule kestäkään kuin tämän ajan loppuun ja Jumala tuhoaa loput.
Vapaalla tahdollamme ylläpidämme luonnon monimuotoisuutta tuhoavaa ja kaikelle elolliselle vaarallista kulutushysteriaamme.
Miksi te ääriuskovat vaaditte ihmisiä lisääntymään, vaikka tiedätte kaiken tuhoutuvan?
Haluatte siis pieniä, viattomia ihmisiä sankoin joukoin tuhottavaksi, sellaiseenko Jeesus teidär on kutsunut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko ymmärryksessäsi pahaakin vikaa?
Juurihan tuossa aiemmin kirjoitit sokaisseesi Piispamme, kun tiesit sokaisijan jo ennenkuin uhrit sokaistuivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ja pahasti.
Osanottoni, elämä on kohdellut sinua kurjasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osanottoni, elämä on kohdellut sinua kurjasti.
sama täällä
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kuka kertoisi, että Jumala on sanonut homoseksuaalisen elämäntavan olevan Jumalalle kauhistus.
Siellä kaksi nàismaista ja Iihavaa.
PervoiIu vahvasti läsnä. Anonyymi kirjoitti:
Siellä kaksi nàismaista ja Iihavaa.
PervoiIu vahvasti läsnä.Herätys 6.15. Aamupala, aamu TV, lattian laukaisua, täällä kirjoittelua. Kello on 10.10.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä kaksi nàismaista ja Iihavaa.
PervoiIu vahvasti läsnä.Älä hullua yllytä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tämän maapallon tule kestäkään kuin tämän ajan loppuun ja Jumala tuhoaa loput.
Sinuako ei ihmetytä miksi teidän miesten välinen seksi kauhistuttaa Kaikkivaltiasta, mutta murhaaminen sekä raaka väkivalta viattomia lapsia ja naisia kohtaan ei kauhistuta Häntä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinuako ei ihmetytä miksi teidän miesten välinen seksi kauhistuttaa Kaikkivaltiasta, mutta murhaaminen sekä raaka väkivalta viattomia lapsia ja naisia kohtaan ei kauhistuta Häntä?
Homostelu on luomistyön vastaista.
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu on luomistyön vastaista.
Luomistyö on vain ajatelma. Eihän sille ole ollut yhtään silminnäkijä, joka olisi 100 000 vuotta myöhemmin kyennyt kirjoittamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu on luomistyön vastaista.
Sen sanoo biologia ja terve järki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu on luomistyön vastaista.
Luomistyön vastaistahan on kaikki minkä Luoja ei todennut Lulmiskertomuksessa olevan hyvää.
Esimerkiksi miehen hedelmöittäessä naisen, raskaus ja synnyttäminen. ehkäisyn käyttö meidän heteroiden avioseksissä, sekä teidän hedelmällisen iän ohittaniden hedelmöitysyritykset, silmälasien käyttö, nykymuotoinen Kristillinen avioliitto vihkimisineen, vesivessan käyttö, telkkarit, tietokoneet, puhelimet, autot, etc.
Ihmisen luonnollinen syntyminen tapahtuu
luomalla, josta Herra erottelee sukupuolet.
Mihin siis laitat rajapyykin mitä voidaan tehdä sellaista - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu on luomistyön vastaista.
Siis kaikki mitä ei Luomiskertomuksessa mainita, on Luomistyön vastaisena kauhistus?
-Kristillisyys-, avioliitto-,
-herätysliikkeet ja Kirkko-,
-Kirjoittaminen ja lukeminen,
-Pissaaminen ja kakkaaminen-,
-Lääkärit ja terveydenhoito-,
-sinun loputtomat aivopierusi palstalla-,
etc.
Kiitos, kmmenttisi valossa koko elämämme on siis pelkkä kauhistus Kaikkivaltiaalle?
- Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
Eikö kirkon periaatteisiin kuulukaan ihmisten tasa-arvoinen kohtelu?
Suomen perustuslain mukaan ihmisiä ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, kielen, uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen perusteella.
Meneekö kirkolliskokouksen päätökset nyt ihan lain mukaan?- Anonyymi
Avioliitto on kaikille ihan samanarvoinen ja samoilla ehdoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avioliitto on kaikille ihan samanarvoinen ja samoilla ehdoilla.
Kyllä. Avioliito on aina ollut täysin tasa-arvoinen. Kaikilla on samat ehdot.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Avioliito on aina ollut täysin tasa-arvoinen. Kaikilla on samat ehdot.
Mutta homoille epämiellyttävä. Samat ehdot ovat toisille väärät. Olet liian itsekäs.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Avioliito on aina ollut täysin tasa-arvoinen. Kaikilla on samat ehdot.
Juuri noin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mutta homoille epämiellyttävä. Samat ehdot ovat toisille väärät. Olet liian itsekäs.
Vika on sitten homoissa jos taas-arvo ei kelpaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vika on sitten homoissa jos taas-arvo ei kelpaa.
Jep, näin on.
Anonyymi kirjoitti:
Vika on sitten homoissa jos taas-arvo ei kelpaa.
Hä? Ei se ole tasa-arvoa, jos homojen on pakko toimia kuten heterot.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Hä? Ei se ole tasa-arvoa, jos homojen on pakko toimia kuten heterot.
Kukaan ei pakota sinua mihinkään mutta ei myöskään ole pakko suvaita perversioitasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei pakota sinua mihinkään mutta ei myöskään ole pakko suvaita perversioitasi.
Juuri näin, turhaan täällä vinkuu.
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei pakota sinua mihinkään mutta ei myöskään ole pakko suvaita perversioitasi.
Mitä pidät perversiona. Ja jos et tiedä mitään minun sellaisista, niin turhaa siinä puhut suvaitsemisesta.
Et ymmärrä, että kirkko ja sinä pakotatte homot menemään avioliittoon väärän kumppanin kanssa. Siitäkin minulla on kokemusta.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mitä pidät perversiona. Ja jos et tiedä mitään minun sellaisista, niin turhaa siinä puhut suvaitsemisesta.
Et ymmärrä, että kirkko ja sinä pakotatte homot menemään avioliittoon väärän kumppanin kanssa. Siitäkin minulla on kokemusta.Minä saan pitää sinua ihan minä haluan. Et sinä sitä voi estää.
Anonyymi kirjoitti:
Minä saan pitää sinua ihan minä haluan. Et sinä sitä voi estää.
Eli perverssinä, vaikka et tiedä mitään. Olet erikoinen.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Mitä pidät perversiona. Ja jos et tiedä mitään minun sellaisista, niin turhaa siinä puhut suvaitsemisesta.
Et ymmärrä, että kirkko ja sinä pakotatte homot menemään avioliittoon väärän kumppanin kanssa. Siitäkin minulla on kokemusta.Kukaan ei pakota harjoittamaan homoutta ihan samoin kukaan ei myöskään pakota ketään varastamaan, tappamaan tai sekaantumaan lapsiin tai eläimiin tai piehtaroimaan ulosteissa.
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei pakota harjoittamaan homoutta ihan samoin kukaan ei myöskään pakota ketään varastamaan, tappamaan tai sekaantumaan lapsiin tai eläimiin tai piehtaroimaan ulosteissa.
Kukaan ei pakota, mutta homo elää kuten homojen tapana on koko elämänsä ajan.
- Anonyymi
3 Moos: 20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
Joka ei usko voi pyyhkiä Raamatulla!- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Kuka on noin maannut? Jos joku, niin monenlaiset miehet.
Kyllähän perääsi on tosiaan Iykitty.
- Anonyymi
Maallinen laki ei sano näistä mitään:
Gal: 5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Että kirjeen kirjoittaja sen päätti?
Ei se tuli ylhäältä joka suojelee elämää saasteilta ja taudeilta.
Anonyymi kirjoitti:
Ei se tuli ylhäältä joka suojelee elämää saasteilta ja taudeilta.
Ilman tuota kirjettä olen kyllä ollut ilman tauteja.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ilman tuota kirjettä olen kyllä ollut ilman tauteja.
Koko ajan mahasi on kuralla ja konkkäät kuin invalidi.
- Anonyymi
Raamatun ohjeet suojelee ihmisen ikuiseen elämään.
- Anonyymi
Perverssiot on nykypäivän kulttuuri on ponoa,kidutusta ja ruoskintaa, väkivaltaa jota Ylen kulttuuri jauhaa. Se on uutta sivistystä. Kosmetologi ja kosmologi samalla aaltopituudella.
Kansa maksaa.
Missä mättää?- Anonyymi
Ihminen on ottanut sairaat ihanteet ja taantunut eläimen tasolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on ottanut sairaat ihanteet ja taantunut eläimen tasolle.
Ikävä kyllä.
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on ottanut sairaat ihanteet ja taantunut eläimen tasolle.
Ihmiset ovat eläimiä koko ajan.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Ihmiset ovat eläimiä koko ajan.
Sinä olet tosiaan 🐷 ja se toinen sairaan näköinen 🐼.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet tosiaan 🐷 ja se toinen sairaan näköinen 🐼.
Onko koulut jääneet käyttämättä? Olet eläin.
- Anonyymi
Ihmisen geenit on lähellä sikaa mutta ihminen sikailee paljon paremmin kuin sika, ja on paljon raaempi ja julmempi, siihen ei isokaan sika pysty.
Historia todistaa, ikävä kyllä.
1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
Vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
Sovittakoon kukin itseensä!- Anonyymi
Oikein kirjoitat.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Aivan. Oletko sinä jotenkin tuollainen?
Minä en tiedä yhtään tuollaista ihmistä.Olet ällötys jonka kaikki kiertää kaukaa.
- AnonyymiUUSI
Miksi ajatte alas luterilaisuutta jatkuvilla homojutuillanne?
Olette luterilaisuuttaan vastaan! - AnonyymiUUSI
Siinä on papeille ja piispoille luettavaa. !
- AnonyymiUUSI
Ei ole olemassa mitään samaa sukupuolta olevien "avioliittoa".
- AnonyymiUUSI
Ei niin, se on samaa valetta kuin että sukuolia on monia.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin, se on samaa valetta kuin että sukuolia on monia.
Sukupuolia on tasan kaksi,
- AnonyymiUUSI
Homous turmelee moraalia: irstailua, ei tuota elämää, johtaa hyväksi käyttöihin, bdsm:mää sadismia ruoskintaa liberaalia pissa ja kakka leikkejä Markiisi De Saden mukaan, vihamielisyyttä uskovia ja uskoa kohtaan ja Pyhää sanaa kohtaan.
Suoranaista satanismia ja isoilla sarvilla!Homous ei ole tuollaista. Se on samasta sukupuolesta tykkäämistä. Luet homoissa vääristä kohdista. Et tunne heistä yhtään.
- AnonyymiUUSI
Juuri noin. Kun pirulle antaa pikkusormen se vie koko käden.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Homous ei ole tuollaista. Se on samasta sukupuolesta tykkäämistä. Luet homoissa vääristä kohdista. Et tunne heistä yhtään.
Silkkaa homosteIua ja peräänajoa siellä.
- AnonyymiUUSI
Teidän herätysliikkessännehän onkin melkoista säpinää ja todella aitoa läheisenrakkautta.
Tuolla mainostekstilläsi herätysliikkeesi moninkertaistaa jäsenmääränsä ja Kristillisyys lähtee huimaan nousuun. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Teidän herätysliikkessännehän onkin melkoista säpinää ja todella aitoa läheisenrakkautta.
Tuolla mainostekstilläsi herätysliikkeesi moninkertaistaa jäsenmääränsä ja Kristillisyys lähtee huimaan nousuun.Mistä herätysliikkeistä puhut?
- AnonyymiUUSI
Ei ole Jumalan tuntemusta ollenkaan, saatanan tunteminen johtaa yhä synkempään pimeyteen, sotiin, itsekkyyteen ja sen tuomiin ongelmiin. Ja ne on hirveitä!
- AnonyymiUUSI
Raamatussa kahden miehen välinen romanttinen liitto tunnetaan nimellä "ystävyysliitto".
1.Sam. 20:41-42
Palvelijan mentyä Daavid nousi kivikasan takaa ja kumarsi kolmesti maahan asti. Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän. Jonatan sanoi Daavidille: »Mene rauhassa! Me olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä. Niin kuin silloin lausuimme, Herra on oleva liiton ikuisena todistajana sekä meidän että meidän jälkeläistemme välillä.»- AnonyymiUUSI
Mitään seksuaalista ei tuossa ole vaikka kuinka yrität. 😆
Anonyymi kirjoitti:
Mitään seksuaalista ei tuossa ole vaikka kuinka yrität. 😆
Siinä piti olla, että he rakastavat toisiaan kuin omia sielujaan.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Siinä piti olla, että he rakastavat toisiaan kuin omia sielujaan.
Että tuhansia kertoja perään siellä otettu.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Että tuhansia kertoja perään siellä otettu.
Kerro lisää peräänottamishaaveistasi Downiboi niin keskustellaan siitä täällä yhdessä 🙏
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kerro lisää peräänottamishaaveistasi Downiboi niin keskustellaan siitä täällä yhdessä 🙏
Sinä olet siinä mestari MrMorden.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitään seksuaalista ei tuossa ole vaikka kuinka yrität. 😆
Jos luet koko Samuelin kirjan, niin on täysin selvää, että kyseessä oli homoliitto. Kyseessä on kolmidraama, mihin liittyy myös kateutta. Tuossa lainauksessa Jonathan ja Daavid suutelevat toisiaan. Noihin aikoihin soturien välinen homoseksuaalisuus ei ollut mitenkään kauhistus.
Anonyymi kirjoitti:
Että tuhansia kertoja perään siellä otettu.
Luvut muuttuvat tunneittain. On liian epäuskottavaa.
torre3 kirjoitti:
Luvut muuttuvat tunneittain. On liian epäuskottavaa.
Pyllyysi pökitään siis koko ajan.
Anonyymi kirjoitti:
Jos luet koko Samuelin kirjan, niin on täysin selvää, että kyseessä oli homoliitto. Kyseessä on kolmidraama, mihin liittyy myös kateutta. Tuossa lainauksessa Jonathan ja Daavid suutelevat toisiaan. Noihin aikoihin soturien välinen homoseksuaalisuus ei ollut mitenkään kauhistus.
Häpöhöpö! Sitten äidin ja tyttölapsenkin välinen suhde on lesbosuhde. 😹
- AnonyymiUUSI
aito_Iainen kirjoitti:
Pyllyysi pökitään siis koko ajan.
UudestisyntyneenäJeesuksen seuraajana hengellinen fantasiointisi on miehekkään seksuaalissävytteistä, enpä olisi uskonut sinun liittyvän Hempan poikakerhoon.
aito_Iainen kirjoitti:
Häpöhöpö! Sitten äidin ja tyttölapsenkin välinen suhde on lesbosuhde. 😹
Mutta rakkaussuhde, jonka vuoksi tehtiin liitto perheen kautta ja toinen suvun kautta.
- AnonyymiUUSI
aito_Iainen kirjoitti:
Häpöhöpö! Sitten äidin ja tyttölapsenkin välinen suhde on lesbosuhde. 😹
Miehenä näet tietenkin tyttövauvan imettämisessä ja vaipanvaihdossakin omia seksuaalisia harhojasi.
Anonyymi kirjoitti:
Miehenä näet tietenkin tyttövauvan imettämisessä ja vaipanvaihdossakin omia seksuaalisia harhojasi.
Sinä niitä näet, en minä. 😹
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1247714
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t414441törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/413952Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4092056Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi731687- 321487
- 351478
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1891231Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121148Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt321077