Kepun koplaus

Päivän pituria ja etlaria lukiessa heräsi ajatuksia kaupungin tilanteesta ja suhmuroinnista taustalla. Valtuuston puheenjohtaja Lonka ollut järjestelemässä terveyskauppaa molemmilla puolilla pöytää ja kaupan kariutuessa järjestänyt infoja valtuutetuille Larssonin kanssa. Noissa infoissa valtuutettuja johdettu harhaan aloitteen mukaan.

Aloite valiokunnan perustamisesta selvittämään tapausta ja allekirjoitus 19 valtuutettua. Valiokunta aloitteen takana vain yksi kepu. Käsillä saattaa olla orimattilan kuntahistorian isoimpia suhmurointeja eli 4,8miljoonaa euroa ja tätä ei kepu KD halua selvittää? Miksiköhän?
44929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Todella hyvä ja paljastava aloitus. Täyttä totta!
Kepulla on heikot eväät ja osaajat valtuustossa. Puheenjohtaja ei ymmärrä talousasioista tuon taivaallista.
Onneksi Malmiharju tietää ja ymmärtää, ainut kepulainen.

1Äänestä

Valtuuston PJ on tiennyt asioista, mutta ei ole puuttunut asiaan? Tämäkin on selvitettävä.

1Äänestä
  • Kyllä!!! Hän ei taatusti edes ymmärrä mistä on ollut kyse.

    1Äänestä

  • Todella on tiennyt jo aiemmin kaupunginjohtajan johtaneen valtuutettuja harhaan ja silti tukee tätä. Äänestämällä valittu valtuustoon ja toimii näin..oikea hytetäti!

    1Äänestä

Paljon puhetta, vähän villoja, sanoisin PJ:n puheista.
Jos istuu kummallakin puolelle, pitäisi tietää vähän enemmän, eikä pistää kaikkea kaupunginjohtajan syyksi. Sen takia heidät on sinne valittu.
Ehkä pitäisi tutkia muidenkin kuin Kallen toimia.

1Äänestä
  • Todella! Siellä on muitakin hallinnon ihmisiä joita olisi hyvä tutkia. Ja toivottavasti nyt tutkitaan kun rikosilmo tehty "asiakirja väärennöksestä". Voi käydä niinkin että asiat ja niiden takana olevat henkilöt tulevat oikeasti nyt näkyviin. Mielenkiintoista seurata!

    1Äänestä

Kaikki pitää tutkia ja kaikkien valtuutettujen vanhatkin tuomiot. Tuomio kaikille! Ketään ei tule säästää!

Äänestä
  • Valtuutettujen tuomiot eivät liity mitenkään kaupinginjohtajan sekoiluun terveyskeskus- ja muissa asioissa.

    Äänestä

  • Juu jakaikki valtuutetut pitää tuseerata.

    Äänestä

  • Eli toivosen törkee rattikin?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eli toivosen törkee rattikin?

    Kuka toivonen?

    Äänestä

Vesi Oy hallituksen toimet pitää myös tutkia!!!!!!!!!

Äänestä

Kyllä Suomen johtoon tarvittaisiin Kekkonen ja Orimattilan johtoon Aaltosen Aulis.

Äänestä
  • Molemmat nuo hienot herrat ovat jo työnsä tehneet. Nyt pitää olla tarkkana kun valitaan uusi kaupunginjohtaja. Hyvä puoli on ettei kenttämies ole enää ykkösenä sitä valitsemassa. Eikä Jammu.

    1Äänestä

Lonkka on nyt valokiilassa. Pitäs erota hänenkin kun on ollut mukana sähläämässä?

3Äänestä
  • Malmiharju saa isot kiitokset. Hän oli kepulaisista ainua joka veti nimensä kallelle loparit alotteeseen. Jämpti mies.

    Äänestä

Yllättävän hiljaa ovat olleet asioita taustalla valmistelleet virkamiehet. Ettei vaan ois kuoppaa kaivettu Olan malliin Kallelle?

1Äänestä
  • Älä naurata. Kalle itte hoitaa yksin valtiaan lailla kaiken.
    Voisit tutkia millainen henkilö on narsisti.

    Äänestä

  • Samaa ajattelin, kyllä siellä valmistelussa on useampi henkilö mukana. Kaikki tulee nyt tutkia.

    2Äänestä

Valtuuston puheenjohtajan pitää erota. Hän käyttää ylintä valtaa Orimattilassa ja mukana kallen sotkuissa.

3Äänestä
  • Samaa mieltä!

    2Äänestä

Jos tämä jostain syystä menisi tutkintaan, niin mitä on tehnyt kalle, tai mitä on tehnyt riitta. Ei löytyisi pohjaa millekkään syytöksille. Te tällä vaan luulette, kun ette mistään mitään tiedä. Kaikkee ei voi heti kertoa, koska sielä olis vihree ja sippi pilaamassa juttuja. Valtuusto päättää kun on sen aika.

Äänestä
  • Ei savua ilman tulta. Kallen kähmintää terveyskeskusmyynnissä, ja Riitta taidottomana mukana.

    1Äänestä

Riitta ei osaa olla johtaja. Ongelma on siinä.

3Äänestä
  • Totta. Olisi syytä jättää kunnallisten asioitten kanssa touhuuminen.

    Äänestä

  • Niin on. Johtajana tulee olla tehtävänsä tasalla ja osata johtaa alaisiaan ei kaveerata heidän kanssaan. Orimattilassa on puurot ja vellit sekaisin roolien suhteen. Sinne ei koskaan valita parasta hakijaa vaan aina kaveri. Sellainen kaupunki ei koskaan tule menestymään.

    2Äänestä

  • Riitta vain änkyttää näissä tilanteissa. Omasta mielestään on kova osaaja.
    Mutta en ota kantaa muutoin. Rikosilmoitus on tehty. Valtuutettuja fiksummat tutkivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Niin on. Johtajana tulee olla tehtävänsä tasalla ja osata johtaa alaisiaan ei kaveerata heidän kanssaan. Orimattilassa on puurot ja vellit sekaisin roolien suhteen. Sinne ei koskaan valita parasta hakijaa vaan aina kaveri. Sellainen kaupunki ei koskaan tule menestymään.

    Tämä. Se juuri on Orimattilan kompastus kun roolit ovat sekaisin ja se ettei päättäjissä ole päteviä osaajia. Onnetonta osaamista.

    2Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tämä. Se juuri on Orimattilan kompastus kun roolit ovat sekaisin ja se ettei päättäjissä ole päteviä osaajia. Onnetonta osaamista.

    Onnetonta osaamista päättäjissä sekä virka henkilöissä. Käsittämättömiä virheitä kerta toisensa jälkeen. Ja osaamista ostetaan lisää ihme konsulteilta kun ei itse osata. Toivottavasti arvioidaan hallinto kokonaan kuten osaaminen.

    Äänestä

  • Kamalaa katottavaa mm. valtuuston kokoukset kun Riitta sählää kokoajan.
    Eikä tää tk: homna oo Ladsonilta ainut " munaus"

    Äänestä

Kepussa vanha tekijä näyttää muille miten toimitaan. Malmiharjulta löytyi selkärankaa ja hän kirjotti nimensä Kallen lähtölistaan.

1Äänestä
  • Juu ei ollut muista kepulaisista allekirjoittajiksi. Valitettavasti ne eivät ole tilanteen tasalla. Entisaikaan kepu oli Orimattilan kantavin voima ja kassassa oli rahaa.

    Äänestä

Onks siellä Otimattilassa jotain tapahtunut, kun noin hätä? Ei kai mitään vielä ehditty myydä?
Ja mites varmaa toi erottaminen on? 2/3 pitäs olla takana. Tuleeko iso floppi?

Äänestä
  • Kaupunginjohtajan luottamus on mennyt monien asijoitten johdosta. Olisi hyvä jos hän nyt itse tajuis erota.

    2Äänestä

On liian monta sekaannusta ja selkkausta kolmen vuoden aikana. Vielä pitää 15 vuotta kestää tätä johtamista. Onnen Aikaa.

Äänestä
  • Kaikki selkkaukset ei ole edes tulleet vielä päivänvaloon, mutta korkki on nyt aukaistu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kaikki selkkaukset ei ole edes tulleet vielä päivänvaloon, mutta korkki on nyt aukaistu.

    Juu siellä on vielä asijoita jotka nousee esiin.

    Äänestä

  • Kuulostat joltain viranhaltijalta. Vai tekeydytkö sellaiseksi?

    Äänestä

Mä ihailen tätä kommentoinnin määrää ja nimenomaan AVOIMUUTTA <3

Kaikkihan täällä on aina ollut ihan päin h*lvettiä, joten minusta on virkistävää että asioista puhutaan. Hiukan hassun paljon täällä puhutaan, mutta sehän johtuu vain siitä ettei niistä muiden jutuista puhuttu niin paljon.

Minulla on henkilökohtaisesti ollut paljonkin ongelmia täällä ja näkyy siellä Vuokrataloillakin olleen. Täähän tässä oli se toinen osapuoli tapauksessa, joten olen hiukan vahingoniloinen että heillä menee asiat pieleen.

Äänestä
  • ...Olen siis aidosti positiivisesti yllättynyt, kun tää Tiina Mattila on näinkin avoimesti sitä sanonut ettei halua joutua mitään "rahanpesujuttuja" tekemään.

    "Tiina Mattila korostaa, että yhtiön hallituksella on velvollisuus varmistaa, että kiinteistökauppa perustuu markkinaehtoisuuteen ja yhtiön edun mukaiseen arvoon.

    Hänen mukaansa hallitus olisi voinut syyllistyä huolimattomuuteen, piilo-osingon maksamiseen ja yhtiön vahingoittamiseen, jos se olisi hyväksynyt 4,8 miljoonan euron kauppahinnan ilman omaa riippumatonta arviota.

    – Yhtiössä mietitään ainoastaan yhtiön etua, ei omistajan tai konsernin etua, eikä poliittista tarkoitusta. Siinä tapauksessa, että yhtiö olisi suostunut ylihintaiseen kauppaan, olisi hallituksen jäsenille voinut syntyä henkilökohtainen vahingonkorvausvastuu, Mattila sanoo."

    Kaiken tän hässäkän keskellä on jotenkin ihana kuulla että ne miettii että mikä on laillista. Silti todellakin hän painostaa sitä että oma etu ainoa intressi.

    Äänestä

Malmiharjulle 10 pistettä. Siinä on mies jolla on selkärankaa ja on ainut kepulainen joka allekirjoitti valtuuston alotteen Kallen erottamiseksi.

Äänestä

Keskevaari oli viimeinen hyvä Kokoomuslainen mies. Auktoriteetin mies. Nämä nykyiset ovat poikia.
Äänestän jatkossakin Jenniä.

Äänestä
  • Jammu pakeni Lahteen. Jenni on ulkona kuin jäälyhty Luhtikylässä.

    Äänestä

ktalol kuhina käy ja tyytyväisyys asian tutkinnassa,, jo oli aikakin sanoi toveri lounaalla

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Päivän pituria ja etlaria lukiessa heräsi ajatuksia kaupungin tilanteesta ja suhmuroinnista taustalla. Valtuuston puheenjohtaja Lonka ollut järjestelemässä terveyskauppaa molemmilla puolilla pöytää ja kaupan kariutuessa järjestänyt infoja valtuutetuille Larssonin kanssa. Noissa infoissa valtuutettuja johdettu harhaan aloitteen mukaan.

Aloite valiokunnan perustamisesta selvittämään tapausta ja allekirjoitus 19 valtuutettua. Valiokunta aloitteen takana vain yksi kepu. Käsillä saattaa olla orimattilan kuntahistorian isoimpia suhmurointeja eli 4,8miljoonaa euroa ja tätä ei kepu KD halua selvittää? Miksiköhän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu