Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Alistuva Aatu

Fantasiani on joutua määrätietoisen naisen alistamaksi.
Vuoteen viereen lattialle vatsalleen. Ranteet selän taakse köysiin tai käsirautoihin.
Vuoteen reunalla istuen domina pakottaa minut nuolemaan avokkaitaan tai saappaitaan.
Kun vastustelen niin domina painaa toisen jalan jalkineen piikkikorolla niskastani kasvoni jalkineeseen ja tarvittaessa antaa pontta määräykselleen lätkimällä jollakin välineellä alastomia pakaroitani.
Kun liikahtelen vapaiden jalkojeni avulla lattialla niin seuraavaksi domina sitoo nilkkani yhteen ja kiristää ne ylös kiinni ranteisiin. Jos jossakin välissä hän on sitonut kyynärpääni lähelle toisiaan niin nilkkojen kiristys sinne.
Seuraavaksi jalkine pois toisesta jalasta ja paljaan jalkaterän työntäminen suuhuni imettäväksi. Välillä niin syvälle, että alkaa nielemisrefleksi.
Koko ajan piikkikorko niskassani ja astalon käyttö pakaroillani tarpeen mukaan.
Kun olen riittävän nöyrä niin, käsisäni lukuun ottamatta minua vapautetaan sen verran, että laitettuna polvilleni minut oraaliseksiin orgasmiin saakka.
Jos olen toiminut tyydyttävästi niin pääsen vuoteelle ja ranteeni vapautetaan, pääni puristetaan pääsaksiin ja minut pakotetaan onanoimaan siemensyöksyyn saakka.
Lopuksi annan kielelläni loppuhyväilyn dominan haaraväliin.
4245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mee niuvanniemeen siellä spede alistaa niin että tyrät rytkyy buaahaa

Äänestä
  • Ota lääkkees luuseri! Joulunkin olet yksin tällä palstalla ulisemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ota lääkkees luuseri! Joulunkin olet yksin tällä palstalla ulisemassa.

    Sää mää ja bää on luuseri buaahaa

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sää mää ja bää on luuseri buaahaa

    Niinhän sinä olet, hyvä kun jo itsekin sen tajusit.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Fantasiani on joutua määrätietoisen naisen alistamaksi.
Vuoteen viereen lattialle vatsalleen. Ranteet selän taakse köysiin tai käsirautoihin.
Vuoteen reunalla istuen domina pakottaa minut nuolemaan avokkaitaan tai saappaitaan.
Kun vastustelen niin domina painaa toisen jalan jalkineen piikkikorolla niskastani kasvoni jalkineeseen ja tarvittaessa antaa pontta määräykselleen lätkimällä jollakin välineellä alastomia pakaroitani.
Kun liikahtelen vapaiden jalkojeni avulla lattialla niin seuraavaksi domina sitoo nilkkani yhteen ja kiristää ne ylös kiinni ranteisiin. Jos jossakin välissä hän on sitonut kyynärpääni lähelle toisiaan niin nilkkojen kiristys sinne.
Seuraavaksi jalkine pois toisesta jalasta ja paljaan jalkaterän työntäminen suuhuni imettäväksi. Välillä niin syvälle, että alkaa nielemisrefleksi.
Koko ajan piikkikorko niskassani ja astalon käyttö pakaroillani tarpeen mukaan.
Kun olen riittävän nöyrä niin, käsisäni lukuun ottamatta minua vapautetaan sen verran, että laitettuna polvilleni minut oraaliseksiin orgasmiin saakka.
Jos olen toiminut tyydyttävästi niin pääsen vuoteelle ja ranteeni vapautetaan, pääni puristetaan pääsaksiin ja minut pakotetaan onanoimaan siemensyöksyyn saakka.
Lopuksi annan kielelläni loppuhyväilyn dominan haaraväliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu