Olen pelannut lottoa jo yli 40 vuoden ajan. Tähän mennessä en ole vielä koskaan voittanut mitään kunnollista. Muutaman kympin voittoja joskus. Aina ajattelen, että kyllä se voitto vielä joskus tulee, mutta kun todennäköisyyslaskenta ei mitenkään ota huomioon aikaisempia pelikertoja, vaan jokainen arvonta on yksittäinen uusi tapahtuma, niin tein päätöksen, että en enää laita rahojani lottopeleihin tai muihinkaan arpajaisiin. Säästyy nekin roposet.
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
Joka vuosi moni väsyy haaveilemaan mahdottomien perään ja se on kiitettävä juttu.
Hyvää jatkoa parempaan elämään! - Anonyymi00002
Todennäköisyyslaskennasta on suhteellisen yksinkertaista ja aiheesta on paljon suomenkielisiä videoita. Prosentti- ja tilastomatemematikka on lähellä todennäköisyyslaskentaa. Valmiit todennäköisyydet on valmiina wikipediassa niin loton kuin eurojackpotin ja muidenkin pelien kohdalla, ne löytyy helpoiten googlettamalla.
Itse olen pelannut lottoa 1980- puolestavälistä ja Euroa sen alusta saakka. Pelaan kumpaakin peliä X määrällä ns. vakiorivejä. Varsinkin lotossa mietin aina kolme oikein tuloksen kohdalla miten kaukana se on palautukseen oikeuttavasta nelosesta, nelosen kohdalla viitosta ja viitosen kohdalla kuutosta. Nelosia on jonkin verran ja viitosiakin tippuu satunnaisesti ja on ollut kerran vähän parempikin mäihä. Yhden pallon päähän jäi miljoona. Eurosta en ole saanut paria kymppiä enempää. Kun katsoo wikipediasta kunkin voittoluokan todennäköisyyksiä, niin varsinkin eurossa pääsee jo pelkällä viisi oikein tuloksella lähelle hyvää tulosta todennäköisyys on suhteellisen alhainen 1/3,1 miljoonaa, kun päävoitto on liki 1/140 miljoonaa. Euron viisioikein tuloksella voi saada hyvinkin 150-500k. Loton 6+1 tuloksella edes sadan tonnin saaminen on aika kovan takana, hyvä voitto vaatisi lotossa 6+1 tuloksen lisäksi plussan, jolloin voisi saada jopa 300000€. Loton seitsemän oikein todennäköisyys on 1/18,6 miljoonaa ja 6 plus yksi reilu kaksi miljoonaa. 6+1 ja plus todennäköisyyttä en tässä tiedä, se lienee jonkin verran vaikeampi, mutta onhan 300000 euroa jo iso kasa rahaa, ainakin minulle
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591