Usko yhdistää lopulta kaikki kristityt

Vielä ihmisten rakentamat raja-aidat saavat seisoa pystyssä, mutta viimeisinä aikoina, kun Messias tulee, raja-aidat kaatuvat ja kristityt yhdessä kuorossa laulaa hallelujaa. Silloin emme enää mieti, mihin uskon suuntaukseeen kukakin kuului maallisen taivalluksensa aikana. Tärkeintä on, että on uskonut Jeesukseen ja sopimus valmiina taivaan kirjassa taivaaseen pääsystä. Itse vanhoillislestadiolaisena pidän täysin mahdollisena, että taivaaseen pääsee ihmisiä myös muista kristillisistä suuntauksista ja kirkoista. Jopa niitäkin, joilla oli henkilökohtainen suhde Jeesukseen ilman mitään seurakuntayhteyttä. Näin minä haluan uskoa. Haluan silti kuulua vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, koska koen, että tämä joukko antaa minulle paljon eväitä kilvoittelun matkalla.
377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Usko ja sen romahdus, huijatuksi tulemisen tunne yhdistää kristityt.

1Äänestä

Voi kristinuskonharhaisia jos oikea epätodennäköinen jumala onkin olemassa!

Äänestä

Maaalueet pienenevät (raamatun mukaan) ja jokaisen maan kuningas näkee rajalta toiselle. Ei kaadu rajat ei. Niitä tulee lisää. Mutta rajojen yli kuuluu ylistys Jumalalle, Jeesukselle ja PH lle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vielä ihmisten rakentamat raja-aidat saavat seisoa pystyssä, mutta viimeisinä aikoina, kun Messias tulee, raja-aidat kaatuvat ja kristityt yhdessä kuorossa laulaa hallelujaa. Silloin emme enää mieti, mihin uskon suuntaukseeen kukakin kuului maallisen taivalluksensa aikana. Tärkeintä on, että on uskonut Jeesukseen ja sopimus valmiina taivaan kirjassa taivaaseen pääsystä. Itse vanhoillislestadiolaisena pidän täysin mahdollisena, että taivaaseen pääsee ihmisiä myös muista kristillisistä suuntauksista ja kirkoista. Jopa niitäkin, joilla oli henkilökohtainen suhde Jeesukseen ilman mitään seurakuntayhteyttä. Näin minä haluan uskoa. Haluan silti kuulua vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, koska koen, että tämä joukko antaa minulle paljon eväitä kilvoittelun matkalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu