Sää nyt 13-14 + astetta, vähän satelee. Öisin vajaat + 10 astetta.
Tänne jo taas hyvin kotiuduttu. Tuttavia on paljon, vanhoja ja uusia. Suosittu on tämäkin kulma Espanjaa, jotkut kertoo vain vain joulun ajan täällä viettävänsä, nämä vaikuttaa enemmän nuorilta, työssä olevia. Meitä eläkeläisiä sitten paljon. Osa pidempäänkin, kuten mekin kevään alkuun asti tarkoitus olla. Ja jos niin pakollinen käynti Suomessa, pian täälta se onnistuu, kuten viime jaksollakin kävin asioita hoitamassa. Suoralla lennolla alle 5 tuntia.
Joulukirkkoon hiljennymme jouluna, kuten tapa on, ihan suomenkielistä liturgiaa.
Sitä vakiintunutta sanaa, jota papit toistaa. Aurinkorannikon srk tekee Suomen ev.lut. kirkon ulkosuomalaistyötä yhdessä Merimieskirkon kanssa. Täällä tänään vielä joulutori, joka enemmän väkeä kerää. Yritykset ja yksityiset myyvät tuotteitaan.
Fuengirolan asukasluku elää vuoden mukaan näin nyt noin 100000, kesällä jopa kolminkertaistuu, suuren turistivirran vuoksi. Pinta-ala Fuengirolassa pieni n 10 km².
Tämä on alueena erittäin mielenkiintoinen, voisi luetella vaikka kuin paikkoja, mutta jätän sen. Tästä n 30 km on Mijas, vuoristo rannikkokaupunki. Tuosta kuvaa kaupungista. / (en laita omaa kuvaa, kun se ei oikein täällä sallittua) https://fi.wikipedia.org/wiki/Mijas#/media/Tiedosto:Mijhttps://fi.wikipedia.org/wiki/Ronda#/media/Tiedosto:Ronda_vue5_(23879141786).jpgas_10.jpg
Ja muitakin paljon kaupunkeja. mm rotkokaupunkin n 60 km sisämaahan päin, meille tasaisen maan asukkaille unohtumaton näkemys -Ronda.
Tästä jatketaan. Täällä ei ajanpuutetta, katseltavaa aina vaan löytyy uutta, kun vuokra-autolla kiertelee.
mm Englantilaisten Gibraltal.
https://www.google.com/maps/place/Gibraltar/@36.140751,-5.353585,3a,75y/data=!3m8!1e2!3m6!1sCIHM0ogKEICAgICO0YqqrAE!2e10!3e12!6shttps:%2F%2Flh3.googleusercontent.com%2Fgps-cs-s%2FAG0ilSwhq08-12_9izwXJ00FF5v2kCbnhzMlTHxZanMl1SVSq_m5J6VWbKAC6xV8in5PwxunW1pDVxN4ByTFlEp_-vlmQMcQ5PndhKUvOYdDdEcqjVaEFIIGNG9VTjTKIuaRNo-R37Vu%3Dw238-h86-k-no!7i4000!8i1440!4m7!3m6!1s0xd0cbf762714be35:0x384e25263600870f!8m2!3d36.140751!4d-5.353585!10e5!16zL20vMDM1aG0?entry=ttu&g_ep=EgoyMDI1MTIwOS4wIKXMDSoASAFQAw%3D%3D
https://www.google.com/maps/place/Gibraltar/@36.1295022,-5.3945857,13z/data=!3m1!4b1!4m6!3m5!1s0xd0cbf762714be35:0x384e25263600870f!8m2!3d36.140751!4d-5.353585!16zL20vMDM1aG0?entry=ttu&g_ep=EgoyMDI1MTIwOS4wIKXMDSoASAFQAw%3D%3D
Hyvää Joulua palstalaisille.
Tervehdys Fuengirolasta kokoomuksen palstalaisille
9
68
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Nyt sama kokoomuksen palstalla kuin kepun palstalla.
Onko myös pers ja kd:n palstalla?- Anonyymi00002UUSI
Sanoi everstiluutnantti äänestäneensä kokoomuslaista kaveriaan. Muuta en tiedä. Siten tänne sopii hyvin.
Minulta kummallekkin hyvän joulun toivotukset. Pääsikö eduskuntaan ? - Anonyymi00003UUSI
Anonyymi00002 kirjoitti:
Sanoi everstiluutnantti äänestäneensä kokoomuslaista kaveriaan. Muuta en tiedä. Siten tänne sopii hyvin.
Minulta kummallekkin hyvän joulun toivotukset. Pääsikö eduskuntaan ?Kiitos samoin !
- Anonyymi00004UUSI
Täälläkin evl hyvät joulut sinne paratiisiin.
EK
Olen vielä yön tien päällä, Juuri tässä asetuttu lepppatkille. Huomen illalla ollaan kotona. - Anonyymi00005UUSI
sinne me kaikki vanhukset mennään...kannattaa säästää..suomessa joutuu kituuttaan työkkärissä hautaan asti jos ei löydy töitä..niin parempi nuorena jo alkaa säästämään et pääsee 50v etelän lämpöön
- Anonyymi00006UUSI
Sanna vei sosiaali rahat, ne on nyt kaikki.
- Anonyymi00007UUSI
Tuo lämpö ei oikeastaan maksa enempää kuin kuin kotimaan kylmyyskään. Kun talvi asutaan siellä, ei tule loppusaldo sen kalliimmaksi. Eläkeläisille hyvä paikka tuokin, joskus käyneenä voin sanoa. Apaattiset vasurit ei tuonne kuitenkaan mene, valittavat täällä heikkouttaan, kun ei ole ollut tarttumista mihinkään jota työksi kutsutaan. Kellä pieni työeläke, satasia kuussa, siihen tulee kansaneläke päälle. Myös takuueläke joissain tapauksissa. En tunne tarkemmin sen tuloa.
Ainakin mullakin on hyvä työeläke, kun hyvissä työpaikoissa olin. En valita. - Anonyymi00008UUSI
Anonyymi00007 kirjoitti:
Tuo lämpö ei oikeastaan maksa enempää kuin kuin kotimaan kylmyyskään. Kun talvi asutaan siellä, ei tule loppusaldo sen kalliimmaksi. Eläkeläisille hyvä paikka tuokin, joskus käyneenä voin sanoa. Apaattiset vasurit ei tuonne kuitenkaan mene, valittavat täällä heikkouttaan, kun ei ole ollut tarttumista mihinkään jota työksi kutsutaan. Kellä pieni työeläke, satasia kuussa, siihen tulee kansaneläke päälle. Myös takuueläke joissain tapauksissa. En tunne tarkemmin sen tuloa.
Ainakin mullakin on hyvä työeläke, kun hyvissä työpaikoissa olin. En valita.MPP juuri sanoi yli kymppitonnin olevan eläkkeensä, OSossu 50000 kk palkka. Että on täällä hyvätuloisiakin demareista.
- Anonyymi00009UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
MPP juuri sanoi yli kymppitonnin olevan eläkkeensä, OSossu 50000 kk palkka. Että on täällä hyvätuloisiakin demareista.
He ei mene lämpimään talveksi ? Täällä nujuavat keskustan palstalla, itseään ja Sannaa kehumassa. Taitaa tevereilla todellisuudessa nappulat loppua laajemmin matkustaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4075933Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?242237Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251849Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http911441Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko107977- 57968
- 59964
Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?133939- 78871
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te75841