Ankarien sakkomaksujen pitäisi kannustaa kuntia työllistämään. Siinä onnistuminen näyttää nyt mahdottomalta.
Suomen työttömyyskriisi ajaa kunnat yhä ahtaammalle.
Kuntien maksamat sakkomaksut työttömyyden pitkittymisestä ovat nousseet tänä vuonna jo yli 700 miljoonaan euroon, kertovat Kelan tilastot tammi-marraskuulta.
Koko vuoden lasku kunnille voi kohota jopa 800 miljoonaan euroon, arvioi Kuntaliiton kehittämispäällikkö Mikko Mehtonen.
”Sakkomaksuissa” on kyse siitä, että kuntien pitää korvata osa työttömyysetuuksista Kelalle, jos työttömyys pitkittyy. Vuoden alussa näitä sakkoja kiristettiin tuntuvasti.
Ankarien sakkomaksujen olisi tarkoitus kannustaa kuntia nopeuttamaan työllistymistä.
Mehtosen mukaan nyt malli on kääntynyt kuntia vastaan huonon talous- ja työllisyystilanteen takia.
Tällä hetkellä yhtälö vaikuttaa mahdottomalta. Kunnat eivät voi taikoa työllisyyttä tyhjästä.
Avoimia työpaikkoja on monta kertaa vähemmän kuin työttömiä työnhakijoita. Moni työpaikka pysyy piilossa, koska yritykset pelkäävät hakemustulvaa.
Samaan aikaan kuntien sakkomaksut juoksevat.
https://yle.fi/a/74-20200335
Työttömyys käy kunnille kalliiksi, työpaikkoja ei voi taikoa tyhjästä
34
188
Vastaukset
- Anonyymi00001
No mitä järkeä on pitää iäköstä vanhempaa väkeä kuntien työttömyyslistoilla ,heistä yli 60v ei työllisty monikaan ,eikä monella edes ole työkuntoa tai edes motivaatiota kuntouttaa työelämään enää..eri asia on nämä korkealle lukeneet hyväkuntoiset..eläkeputki takaisin tai edes jollain muulla systeemillä..nuoret töihin ja vanhukset eläkkeelle..
- Anonyymi00013UUSI
KYLLÄ TÄS SAATANA TYÖTTÖMYYS KÄY KALLIIKSI TYÖTTÖMÄLLE.
YLI 55-VUOTIAIDEN EI TARVISI ÄÄNESTÄÄ OLLENKAAN.
- Anonyymi00002
Tämä on taas näitä hallituksen silmänkääntötemppuja.
Valtio "säästi" kun työttömät siirrettiin kuntien vastuulle ja määrättiin sakkomaksut, mutta nyt kunnat joutuivat ahdinkoon ja velkaantuvat.
Julkinen velka siis vain kasvaa.- Anonyymi00007
Kunnilta on lisäksi leikattu rahaa.
- Anonyymi00003
jos vanhat merkit pitävät paikaansa niin, työttömät laitetaan näihin 9 euron työhön,
- Anonyymi00004
Kunnat siis joutuvat maksumiehiksi siitä, että hallitus ei osaa hoitaa taloutta, eikä työllisyyttä.
Miten kunnat muka voivat vaikuttaa työttömyyteen? Palkata kaikki työttömät kunnalle töihin vai? Työpaikkoja varten pitää houkutella yrityksiä, ei niitä tyhjästä synny vaan se vaatii sijoittajia! Hyvällä yritysmyönteisellä ohjelmalla yrityksiä voi saada kuntaan ja se tietää aina työntekijöitä lisää sekä samalla verotuloja!
- Anonyymi00005
Orpo selitti että Kokoomus saa aikaan 100 000 uutta työpaikkaa. No kuinka kävi? Juuri niin mitä isoin osa osasi odottaa tältä hallitukselta. Työttömyys kasvaa ja työttömät kuntien vastuulle kun hallituksella on muutenkin työtä tulonsiirtojen ja EK:n laatiman hallitusohjelman toteuttamisessa.
Anonyymi00005 kirjoitti:
Orpo selitti että Kokoomus saa aikaan 100 000 uutta työpaikkaa. No kuinka kävi? Juuri niin mitä isoin osa osasi odottaa tältä hallitukselta. Työttömyys kasvaa ja työttömät kuntien vastuulle kun hallituksella on muutenkin työtä tulonsiirtojen ja EK:n laatiman hallitusohjelman toteuttamisessa.
Kuten uutiset kertoivat niin yrityksiin on alkanut syntymään uusia työpaikkoja. Hallitushan alkoi heti toimeen astuessaan korjailemaan ongelmia jotka estivät uusien työpaikkojen syntyä mutta siitähän ay mafia hermostui ja alkoi oikean lakkosodan. Se lykkäsi omalta osaltaan työpaikkojen lisääntymistä. Nytkään ei kannata julkiselle perustaa vaan yrityksiin koska ne tuottavat uutta verorahaa syömättä sitä samoin kuin julkiset! Pitää saada kikyä lisää ja siinä on ay mafiallakin mahdollisuuksia kunhan se oppii toimimaan markkinataloudessa vanhan sosialismi tyylinsä sijaan!
- Anonyymi00011
Hallituksen "yritysmyönteinen" ohjelma on sellainen, että veronmaksajien
tuella yritykset pysyvät pystyssä ja hallitus on heikentänyt työntekijän
asemaa, että työntekijästä tulisi puoli-ilmainen orja. Anonyymi00011 kirjoitti:
Hallituksen "yritysmyönteinen" ohjelma on sellainen, että veronmaksajien
tuella yritykset pysyvät pystyssä ja hallitus on heikentänyt työntekijän
asemaa, että työntekijästä tulisi puoli-ilmainen orja.Kuten nyt olemme jo, mahdollisesti sinäkin, oppineen, niin ilman yritysten menestystä ei ole mitään muuta kuin velkaa ja työttömyyttä! Kannattaa aina siis suosia yrityksiä, koska siitä voi sinullekin valua etua jos haluat ja kykenet sen ansaitsemaan!
Hyvää ei koskaan tule saamaan ilmaiseksi, aina sen joku maksaa! Miksi muiden pitäisi maksaa sinun hyväsi?- Anonyymi00016UUSI
Extyökkäri kirjoitti:
Kuten nyt olemme jo, mahdollisesti sinäkin, oppineen, niin ilman yritysten menestystä ei ole mitään muuta kuin velkaa ja työttömyyttä! Kannattaa aina siis suosia yrityksiä, koska siitä voi sinullekin valua etua jos haluat ja kykenet sen ansaitsemaan!
Hyvää ei koskaan tule saamaan ilmaiseksi, aina sen joku maksaa! Miksi muiden pitäisi maksaa sinun hyväsi?Veronmaksajat pitävät 10 miljardin tuilla yrityksiä pystyssä.
Anonyymi00016 kirjoitti:
Veronmaksajat pitävät 10 miljardin tuilla yrityksiä pystyssä.
Pitävätkö? Oletko tutustunut siihen miksi niitä maksetaan ja miten ne vaikuttavat yrityksen toimintaan? Oletko selvittänyt millaisen tuloksen nuo yritykset ovat tehneet eli olisivatko ne menneet nurin ilman tuota tukea? Oletko selvittänyt paljonko ne työllistävät työntekijöitä?
Ainakin ne työllistävät enemmän kuin ay mafia joka ei maksa edes veroja joita nuo mainitsemasi maksavat tuloksestaan joka lienee suurempi kuin tuki!
Paljonko veronmaksajasi maksaisivat veroa jos yritykset eivät rahoittaisi heidän tulojaan ja verojaan? Vai mihin viittaat veronmaksajilla? Yrityksiinkö?- Anonyymi00022UUSI
Extyökkäri kirjoitti:
Pitävätkö? Oletko tutustunut siihen miksi niitä maksetaan ja miten ne vaikuttavat yrityksen toimintaan? Oletko selvittänyt millaisen tuloksen nuo yritykset ovat tehneet eli olisivatko ne menneet nurin ilman tuota tukea? Oletko selvittänyt paljonko ne työllistävät työntekijöitä?
Ainakin ne työllistävät enemmän kuin ay mafia joka ei maksa edes veroja joita nuo mainitsemasi maksavat tuloksestaan joka lienee suurempi kuin tuki!
Paljonko veronmaksajasi maksaisivat veroa jos yritykset eivät rahoittaisi heidän tulojaan ja verojaan? Vai mihin viittaat veronmaksajilla? Yrityksiinkö?Välillä totuuttakin.
Kyllä nimenomaan juuri suomalaiset veronmaksajat maksavat ihan kaikki yritystuet, koska nämä kyseiset tukirahat tulevat aina pelkästään Suomen valtion budjetista, joka kerätään aina pelkästään verotuloista.
Esimerkiksi yritystukiin ja maataloustukiin kuuluvat ns. suorat tuet (kuten avustukset), verohuojennukset, lainat ja takaukset, jotka rahoitetaan aina veronmaksajien maksamilla rahoilla, ja niiden osuus täällä Suomessa on useita miljardeja euroja vuodessa. Anonyymi00022 kirjoitti:
Välillä totuuttakin.
Kyllä nimenomaan juuri suomalaiset veronmaksajat maksavat ihan kaikki yritystuet, koska nämä kyseiset tukirahat tulevat aina pelkästään Suomen valtion budjetista, joka kerätään aina pelkästään verotuloista.
Esimerkiksi yritystukiin ja maataloustukiin kuuluvat ns. suorat tuet (kuten avustukset), verohuojennukset, lainat ja takaukset, jotka rahoitetaan aina veronmaksajien maksamilla rahoilla, ja niiden osuus täällä Suomessa on useita miljardeja euroja vuodessa.Kuka rahoittaa veronmaksun työntekijöille? Sehän se on se todellinen veronmaksaja!
- Anonyymi00024UUSI
Extyökkäri kirjoitti:
Kuten uutiset kertoivat niin yrityksiin on alkanut syntymään uusia työpaikkoja. Hallitushan alkoi heti toimeen astuessaan korjailemaan ongelmia jotka estivät uusien työpaikkojen syntyä mutta siitähän ay mafia hermostui ja alkoi oikean lakkosodan. Se lykkäsi omalta osaltaan työpaikkojen lisääntymistä. Nytkään ei kannata julkiselle perustaa vaan yrityksiin koska ne tuottavat uutta verorahaa syömättä sitä samoin kuin julkiset! Pitää saada kikyä lisää ja siinä on ay mafiallakin mahdollisuuksia kunhan se oppii toimimaan markkinataloudessa vanhan sosialismi tyylinsä sijaan!
"Kuten uutiset kertoivat niin yrityksiin on alkanut syntymään uusia työpaikkoja."
Missä tuollaisia uutisia on luettavissa?
"Hallitushan alkoi heti toimeen astuessaan korjailemaan ongelmia jotka estivät uusien työpaikkojen syntyä"
Hallitushan heti alkoi heti kaatamaan yrityksiä ja työpaikkoja. Tuhoaa ostovoimaa ja uskoa tulevaisuuteen. Kerro mistä sinä saat noita ihme tulkintoja päähäsi? Anonyymi00024 kirjoitti:
"Kuten uutiset kertoivat niin yrityksiin on alkanut syntymään uusia työpaikkoja."
Missä tuollaisia uutisia on luettavissa?
"Hallitushan alkoi heti toimeen astuessaan korjailemaan ongelmia jotka estivät uusien työpaikkojen syntyä"
Hallitushan heti alkoi heti kaatamaan yrityksiä ja työpaikkoja. Tuhoaa ostovoimaa ja uskoa tulevaisuuteen. Kerro mistä sinä saat noita ihme tulkintoja päähäsi?TV:ssä oli muistaakseni eilen joku ajankohtainen ohjelma jossa tuosta mainittiin. jotta tekniikan yrityksiin on alkanut virrata tilauksia ja uusia työntekijöitä ollaan palkkaamassa.
Hallitus ei alkanut kaatamaan yrityksiä vaan antamaan niille enemmän tilaa ja silloin ay mafia alkoi lakkosodan joka ehkä kaatoi niitä mutta ei hallituksen syystä, vaan vasemmiston diktatuuripyrkimysten!
- Anonyymi00006
Olkipukit on ihan himmeleitä.
- Anonyymi00008
Hallitus on pahin kasvun este, eikä se yritäkään saada kasvua aikaan
muuten ei olisi "perustetta" leikkauksille, jotka rahat siirretään isotuloisille. - Anonyymi00009
Orpo kehui jo kautensa alussa miten Suomeen on tulossa satoja
investointeja. P*skapuhetta sekin ja se, ettei Suomeen tule investointeja,
johtuu suurin osin hallituksen epäluotettavuudesta, koska hallituksessa
on äärioikeistolainen PS.Ei tietenkään tullut koska ay liikkeen lakkoaalto esti nuo investoinnit. kuka tänne lakkokeisareiden maahan investoisi ja jäisi ay orjaksi? Se oli tyhmintä mitä ay pomot ovat tehneet!
- Anonyymi00015UUSI
YXKAXEX kirjoitti:
Ei tietenkään tullut koska ay liikkeen lakkoaalto esti nuo investoinnit. kuka tänne lakkokeisareiden maahan investoisi ja jäisi ay orjaksi? Se oli tyhmintä mitä ay pomot ovat tehneet!
Vanha kulunut virsi. Vika on hallituksen ja yritysten.
Anonyymi00015 kirjoitti:
Vanha kulunut virsi. Vika on hallituksen ja yritysten.
Olkoon vanha ja kulunut mutta se on faktaa. Kukaan ei rahojaan investoi ilman tuloksen mahdollisuutta, mieluimmin hyvän tuloksen! Ilman investointeja taas ei synny minkään sortin työpaikkoja!
Hallitus ei investoi yrityksiin ja yrityksiin investoidaan kun on odotettavissa hyvää tulosta. Kannattaa sinunkin opetella ymmärtämään, yritysten pyörittäminen ei ole sosiaalitoimiston kaltaista rahan jakamista laiskureille!
Yrityksiin investoidaan tulosten vuoksi ja siinä muu on sivuseikkaa vaikkakin hyödyksi monille, koska siten saavat työtä ja mahdollisuuden elättää itsensä perheineen!!
- Anonyymi00010
Kunnilta on leikattu valtionosuuksia, kunnatkin ovat joutuneet sanomaan irti
työtekijöitä ja yrityksiä menee konkkaan ennätystahtia.
Kunnat on mahdottoman edessä ja se on hallituksen tarkoituskin. - Anonyymi00012
Kaikki muuttuu pas-kaksi mihinkä tämä hallitus koskettaa! 👉💩
- Anonyymi00017UUSI
YXKAXEX kirjoitti:
Tuota sinun ulostettasi syntyy enemmän ay toimien johdosta!
Kai olet seurannut missä mennään nykyisen hallituksen aikana. Ja mitä tulee noihin maitisemiisi ay toimiin niin tutustu historiaan myös Kokoomuksen osalta, ja miten hyvinvoinnin perusta luotiin.
Ja mitä kai myös olet huomannut että julkisestihan nykyinen hallitus laitta kaiken tuhonsa edellisen hallituksen piikkiin ja ilmoittaa että seuraavat hallituksen korjaa kaiken, heidänkin tekemät tuhot.
Kai ole selvillä, mitä Suomessa nyt tapahtuu. Vai oletko niin tyhmä ettet ymmärrä?
- Anonyymi00014UUSI
Mitä me saamme enää maksamillamme verorahoilla ?
Sylkeä päin näköä hallitukselta ! - Anonyymi00018UUSI
Valheita päin näköä !
- Anonyymi00019UUSI
Kallista touhua...ensin sakotetaan ja sitten annetaan palkkatukirahaa kunnan tai yhdistyksen hommiin....vähän sama asia kun valtion laittaa rahaa vasemmasta taskusta oikeaan ..veroja ei valtiolle kerry..
- Anonyymi00020UUSI
Tässä on kyse siitä, että kunnat saataisiin lopulta yksityistettyä, jolloin ne eivät olisi enää osa Suomea. Pala palalta näin myytäisiin Suomi. Tämä on maanpetturi kokoomuksen selvä tavoite.
Kyllä kokoomuksessa tiedettiin ettei kunnat voi taikoja työpaikkoja tyhjästä, kuten tiesivät ettei valtiokaan voi niin tehdä. Mutta valheellisilla välttämillä on helppo vedättää kansalaisia.- Anonyymi00021UUSI
Työt pitää olla sellaisia että ne tuottaa verorahaa kunnille ja valtiolle ..ei valtion ole kannattavaa työllistää verorahoilla,ne vaan miinustaa valtion taloutta..
- Anonyymi00025UUSI
Anonyymi00021 kirjoitti:
Työt pitää olla sellaisia että ne tuottaa verorahaa kunnille ja valtiolle ..ei valtion ole kannattavaa työllistää verorahoilla,ne vaan miinustaa valtion taloutta..
Eiköhän Satu-sedän (Kok.) lupaamat 100 000 uutta työpaikkaa ole niitä Filatovin (SDP) aikaansaamia 0-9 €/pv, jotta ostovoima ei kasva eikä BKT nouse. Kun Kokoomus on hallituksessa, se kysyy ohjeita demareilta. Kun SDP on hallituksessa, se kysyy ohjeita kokkareilta.
- Anonyymi00023UUSI
Ei kai tämä johda siihen että kunnallisiin virkoihin aletaan palkata enemmän? Siis paisutetaan verovaroilla ylläpidettävää julkista sektoria. Tästä on nyt talousosaaminen kaukana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4676644Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1973967Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112543Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262070Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1411483Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791356- 681186
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te851173- 631115
- 471085