Tässä tietoa tuulivoimaloista

1122078
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 112

Vanhimmat

Valitettavasti parempaakaan ei ole tarjolla. Tuulivoiman ansiosta saamme nauttia Euroopan halvimmasta sähköstä ja tämä on fakta.

Äänestä
  • Ei ole fakta vaan keskustapuoluelaisten mielikuvaa. Jonain päivänä on toki tuulivoiman ansiosta halpa sähkö, mutta tuulivoiman sattumaenergiana aiheuttama valtava sähkönhinnan vaihtelu on jo alas ajanut Suomen teollisuuden ja työllisyyden. Tehtaat yrittivät siirtyä tuulivoimasähkön takia pelkkään yövuoroon, mutta sekin muodostui toteutuksen ja talouden suhteen mahdottomaksi. Keskustaideologia ja korruptio tuhosi ja tuhoaa Suomen. Puolangan pormestarilla ja muutamalla hänen orjallaan toki uudet talot tuulivoimalupaustensa myötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei ole fakta vaan keskustapuoluelaisten mielikuvaa. Jonain päivänä on toki tuulivoiman ansiosta halpa sähkö, mutta tuulivoiman sattumaenergiana aiheuttama valtava sähkönhinnan vaihtelu on jo alas ajanut Suomen teollisuuden ja työllisyyden. Tehtaat yrittivät siirtyä tuulivoimasähkön takia pelkkään yövuoroon, mutta sekin muodostui toteutuksen ja talouden suhteen mahdottomaksi. Keskustaideologia ja korruptio tuhosi ja tuhoaa Suomen. Puolangan pormestarilla ja muutamalla hänen orjallaan toki uudet talot tuulivoimalupaustensa myötä.

    Älä levitä Putinin puudeli väärää informaatiota.

    Äänestä

"Tuulivoiman ansiosta saamme nauttia Euroopan halvimmasta sähköstä ja tämä on fakta."

Ennen tuulivoimaloita sähkösopimus oli kiinteä 3,8 senttiä nykyään halvimmat alkaa kutosella, miten tämä on mahdollista?

1Äänestä
  • Nykyään voi maksaa sähkö 0 senttiä tai jopa miinuksella, miten on mahdollista?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Nykyään voi maksaa sähkö 0 senttiä tai jopa miinuksella, miten on mahdollista?

    Markkina toimii, kysynnän ja tarjonnan laki. Ongelma tulee, että silloin ei tuule kun sähköä tarvitaan ja kun tuulee niin sähkölle ei ole tarvista. Tuulivoimayhtiöt tekevät valtavaa tappiota ja pyllähtävät konkkaan.

    Äänestä

Tuulivoima takaa meille kohtuullisen edullista sähköä tulevaisuuteen. Kun katsoo kuntia jotka ovat saaneet tuulipuistoja kuntaan kuten esim. Hyrynsalmi niin he tekevät reilusti ylijäämäisiä tilinpäätöksiä tuulivoiman ansiosta. Pystyvät satsaamaan mm. teiden kunnostukseen. Jos Puolanka vielä jatkaa tätä tyhmää vitkastelua niin käy kuin tuossa laskettelu bisneksessä. Paljakka jäi Ukkohallan jalkoihin aikoinaan ja nyt ihan mahdotonta kuvitellakaan että Paljakka joskus nousisi ylös laskettelukeskuksena. Muuta toimintaa siellä toki voi harrastella.

Äänestä
  • Kyllä näin on. Myllyjä ympäri puolankaa ,niin veroeuroja tulee. Mt valittajia kans.

    Äänestä

  • Jokainen poistoista ymmärtävä tajuaa että kyseessä lyhytaikainen ilo. Myllyjen verotulot putoavat poistojen mukana.

    Äänestä

Lasketaan siihen sähkön hintaan myös koko ajan nousevat siirtomaksut. Plus mitä maksetaan veroina, että saadaan siirrettyä sähkö etelään
Ei ne sähkölinjat ole ilmaisia . Ja kyllä me maksetaan ne. Joka väittää muuta niin höpö höpö..ei joulupukki niitä miljardien eurojen maksavia linjoja maksa
Meillä maaseudulla ei saa olla enää terveyspalveluita yms. Olemme vain sähköntuotanto kohde.

Äänestä
  • Osa katsokaa kuinka paljon ruotsista tulevat Aurora linja maksoi Suomalaisille.
    Ruotsin sähkö on vaikuttanut paljon hintoihin. .
    Eli Kepu rassukat tutkikaa edes asioita.
    Minä olen nuuka käyttämään sähköä.
    Minä ymmärrän, että tuotetaan sähköä jos meille tulee teollisuutta. Ja työpaikkoja.
    Vaan kaikki paremmat hankkeet menevät etelään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Osa katsokaa kuinka paljon ruotsista tulevat Aurora linja maksoi Suomalaisille.
    Ruotsin sähkö on vaikuttanut paljon hintoihin. .
    Eli Kepu rassukat tutkikaa edes asioita.
    Minä olen nuuka käyttämään sähköä.
    Minä ymmärrän, että tuotetaan sähköä jos meille tulee teollisuutta. Ja työpaikkoja.
    Vaan kaikki paremmat hankkeet menevät etelään.

    Ja kun SSAB terästehdas valmistuu Ruotsiin niin suunta kääntyy. Sähkön hinta sen jälkeen 20snt Suomessa.

    Äänestä

Enempi niistä meille on hyötyä kuin haittaa.

Äänestä
  • Eli et ymmärtänyt lukemaasi.

    Äänestä

  • Työpaikat tuo elinvoimaa kuntaan.
    Ihmisellä kun ei ole töitä niin se on äärettömän huono juttu.
    Näkeehän sen nyt lapsissa. Nämä lapset jotka joutuvat pienestä asti tekemään sopivan määrän kotoaskareita ovat mieleltään virkeämpiä.
    Nämä lapset joiden vanhemmat eivät vaadi mitään lapsilta ovat huomattavasti määrin ongelmallisempia. Ja vielä kun siloitellaan ettei tule pettymystä niin huh. Aikuisena elämä on pettymysten vyöry ja jos sitä ei lapsena opi niin..

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Työpaikat tuo elinvoimaa kuntaan.
    Ihmisellä kun ei ole töitä niin se on äärettömän huono juttu.
    Näkeehän sen nyt lapsissa. Nämä lapset jotka joutuvat pienestä asti tekemään sopivan määrän kotoaskareita ovat mieleltään virkeämpiä.
    Nämä lapset joiden vanhemmat eivät vaadi mitään lapsilta ovat huomattavasti määrin ongelmallisempia. Ja vielä kun siloitellaan ettei tule pettymystä niin huh. Aikuisena elämä on pettymysten vyöry ja jos sitä ei lapsena opi niin..

    "Työpaikat tuo elinvoimaa kuntaan."

    Ulkomainen pystytysporukka käy pystyttämämässä voimalat ja sen jälkeen sinne tarvitaan päivystysmiehet jotka nekään ei tule Puolangalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Työpaikat tuo elinvoimaa kuntaan."

    Ulkomainen pystytysporukka käy pystyttämämässä voimalat ja sen jälkeen sinne tarvitaan päivystysmiehet jotka nekään ei tule Puolangalta.

    Tuossa 10.07 jutussa tarkoitettiin oikeita työpaikkoja.
    Eli ei näitä tuulivoimala rakentamisesta tulevia työpaikkoja.
    Se on täyttä huuhaata , että kuntaan tulee elinvoimaa tuulivoimaloiden ansiosta.
    Luultavasti suoraan kopsattu Suomen Uusiutuvien sivuilta ja nämä tuulivoimafirmat selittää sen kuntien isille niin, että nämä ovat aivan haltioissaan.
    Näissä kunnissa missä on jo tuulivoimaloita , näkee suuntauksen, että valtuustoihin on mennyt paljon sellaisia ihmisiä jotka eivät kannata tuulivoimaloita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Työpaikat tuo elinvoimaa kuntaan."

    Ulkomainen pystytysporukka käy pystyttämämässä voimalat ja sen jälkeen sinne tarvitaan päivystysmiehet jotka nekään ei tule Puolangalta.

    Tuulenmittaustorneissa tekevät töitä puolankalaiset sähköasentajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tuulenmittaustorneissa tekevät töitä puolankalaiset sähköasentajat.

    Paikalliset pitää tiet auki talvella ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tuulenmittaustorneissa tekevät töitä puolankalaiset sähköasentajat.

    Onko heidät koulutettu siihen ?
    Siihen on eri koulutus.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Paikalliset pitää tiet auki talvella ym.

    Yleensä samat maanomistajat jotka vuokranneet metsänsä.

    1Äänestä

"Paikalliset pitää tiet auki talvella ym."

Kyllä kyllä, syntyvät työpaikat ovat ym ym ym ym ja sitten tulee vielä ym ym ym.

Äänestä
  • Jaha sinulle ei paikallisille tarjottavat työtilaisuudet merkitse mitään. Olet siis valittajahörhö ym ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jaha sinulle ei paikallisille tarjottavat työtilaisuudet merkitse mitään. Olet siis valittajahörhö ym ym.

    Eli kuka on tarjoamassa ja mitä töitä?

    Äänestä

Jopa Suomen uusiutuvat ovat ruvenneet puhumaan maltillisemmin työllistämis vaikutuksista.
Porukat purskahtaneet nauruun, kun tuulivoima yva tilaisuuksissa puhuvat työllistävästä vaikutuksesta.
Ne työt eivät ole pitkäaikaisia. Majoitus ja ruoka palvelut pari vuotta pärjäävät. Vaan mitä sen jälkeen ? Et pysty investoimaan mitään, kun nämä ovat vain parin vuoden projekteja.
Sitten kaikki on tyhjää.

Äänestä
  • Jos voimala on toiminnassa 30 vuotta on työtilaisuuksia sen ajan mm aurauksia, teiden kunnostusta jne. Jos voimaloita on kymmeniä, työllisyys vaikutukset huomattavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jos voimala on toiminnassa 30 vuotta on työtilaisuuksia sen ajan mm aurauksia, teiden kunnostusta jne. Jos voimaloita on kymmeniä, työllisyys vaikutukset huomattavat.

    Huom. Maanomistajille tulee yleensä auraukset.

    Sitten tämä kiva, jos sattuu olemaan huonot purkuvakuudet, miten sitten toimitaan. ?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Huom. Maanomistajille tulee yleensä auraukset.

    Sitten tämä kiva, jos sattuu olemaan huonot purkuvakuudet, miten sitten toimitaan. ?

    Voimalan omistaja purkaa, siihen ei tarvitse salaliitto teorioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Voimalan omistaja purkaa, siihen ei tarvitse salaliitto teorioita.

    Ja sehän menee niin että jos ei voimalan omistaja maksa purkamista niin maanomistaja maksaa viulut.

    "Erityisasiantuntija Mari-Linda Harju-Oksanen ympäristöministeriöstä vahvistaa, että maanomistaja on jätelain nojalla vastuussa purkamisesta, jos muita maksajia ei ole."

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Hyvää Joulua ja Tuulivoimarikasta Uutta Vuotta!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jos voimala on toiminnassa 30 vuotta on työtilaisuuksia sen ajan mm aurauksia, teiden kunnostusta jne. Jos voimaloita on kymmeniä, työllisyys vaikutukset huomattavat.

    Keskustapuoluelaisille syötettyä kuvitelmaa on, että tuulivoimala on toiminnassa 30 vuotta. Suomessa tuulivoimaloiden toteutunut keskimääräinen toiminnassa olo aika on vain reilu 13 vuotta. Tämä on totuutta ja tietoa, ei mielikuvitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Keskustapuoluelaisille syötettyä kuvitelmaa on, että tuulivoimala on toiminnassa 30 vuotta. Suomessa tuulivoimaloiden toteutunut keskimääräinen toiminnassa olo aika on vain reilu 13 vuotta. Tämä on totuutta ja tietoa, ei mielikuvitusta.

    Tekoälyn vastaus tuulivoimalan ikään 25- 30 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tekoälyn vastaus tuulivoimalan ikään 25- 30 vuotta.

    Jep.
    Se etsii kaikesta tiedosta asiat..eli osalla tuulivoima firmojen sivuilla luvataan jopa 40 vuotta.
    Ne ovat toive unta. Eli realistinen aika on noin 20 vuotta. Henkilöt jotka työskentelevät sillä alalla ovat kertoneet sen.
    Siis moni kunnan isä uskoo näitä tuulivoima firmojen edustajia.
    Vaan kysyn miksi kunnan isät eivät kuuntele kuntalaisia ?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Nehän kuuntelevat kuntalaisia, nimittäin suurin osa kuntalaisista suorastaan vaatii myllyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Nehän kuuntelevat kuntalaisia, nimittäin suurin osa kuntalaisista suorastaan vaatii myllyjä.

    Viimme kuntavaalit oli tuulivoima vaalit, vastustajat saivat nippa nappa 4 paikkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Viimme kuntavaalit oli tuulivoima vaalit, vastustajat saivat nippa nappa 4 paikkaa

    Keskustapuoluelaiset eivät ottaneet mitään kantaa, koska koittivat vältellä, pakoilla ja kieltää tuulivoimavaalit. Hyvä, että edes näin jouluna keskustapuolue tunnustaa toimintaansa ja pelkojansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Jep.
    Se etsii kaikesta tiedosta asiat..eli osalla tuulivoima firmojen sivuilla luvataan jopa 40 vuotta.
    Ne ovat toive unta. Eli realistinen aika on noin 20 vuotta. Henkilöt jotka työskentelevät sillä alalla ovat kertoneet sen.
    Siis moni kunnan isä uskoo näitä tuulivoima firmojen edustajia.
    Vaan kysyn miksi kunnan isät eivät kuuntele kuntalaisia ?

    Sama mitä keskustapuoluelaiset korruptiopropagandana höpöttävät, niin toteutuma on todellisuutta. Kenenkään höpinöihin ja mielikuvituksiin perustumatta voi tuulivoimaloiden toteutuneen 13 vuoden keskimääräisen elinkaaren laskea Puolangan kunnan korruptioetujärjestön eli Suomen uusiutuvien tilastotaulukosta eli suoraan sanottuna keskustapuolueen raamatusta luettuna.
    https://view.officeapps.live.com/op/view.aspx?src=https://suomenuusiutuvat.fi/media/julkinen-tuulivoima_vuositilastot_6_2025-1.xlsx&wdOrigin=BROWSELINK

    Äänestä

Tuulivoimalat ovat täysin turhia.
Ja vaarallisia.
Lavat ovat ongelmajätettä jota ei voi tuotteistaa mihinkään.
Katkeavat ja tappavat ihmisiä.
Kenen keksintö ?
Onko vaikea arvata ?
Vasemmistolaisten.
Ja joka ikinen propelli on maksettu verorahoilla
eli sinun rahoillasi !

Äänestä
  • Tuulivoimalat voi jättää paikoilleen kun tuotanto on loppunut.
    Egyptin pyramiditkin turhia rakennelmia,mutta kiinnostaa turisteja.
    HYVÄÄ JOULUA

    Äänestä

  • Paneppa pois foliohattu päästäisi!

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tuulivoimalat voi jättää paikoilleen kun tuotanto on loppunut.
    Egyptin pyramiditkin turhia rakennelmia,mutta kiinnostaa turisteja.
    HYVÄÄ JOULUA

    Hyviä turistien bongaus paikkoja varmaan ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Hyviä turistien bongaus paikkoja varmaan ovat.

    En ole nähnyt kiinalaisen tai muun ulkomaisen turistin ottamia selfieitä kun ovat päässeet Suomessa tuulivoimalan juurelle tai tuuliteollisuusalueelle. Keskustapäättäjien tuuliteollisuusalueella korruptioposeeraamiskuvia kyllä löytyy vaivaantunein ilmein.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Melko varmasti napsivat selfietä , etunenässä raivo ja muut valittajat upeiden myllyjen vieressä.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Melko varmasti napsivat selfietä , etunenässä raivo ja muut valittajat upeiden myllyjen vieressä.

    Keskusta ja kokoomusäänestäjille vihreän korruptioneliapilan mukaista joulua. Muille hyvää, rauhallista ja normaalia siunattua joulua.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Melko varmasti napsivat selfietä , etunenässä raivo ja muut valittajat upeiden myllyjen vieressä.

    Perusta kahvila sinne, saat turisti rynnäkön sinne..

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Perusta kahvila sinne, saat turisti rynnäkön sinne..

    Pitää laittaa vahvaan harkintaan, saatais ensin pääosan esittäjät eli myllyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Pitää laittaa vahvaan harkintaan, saatais ensin pääosan esittäjät eli myllyt.

    Sinähän haluat luonnollisesti ketjun.
    Monessa kunnassa on jo sen verran myllyjä, että voit jo aloittaa. Eikö ole hyvä, että on kokemusta ennenkuin kotikunnassa aloittaa liiketoiminnan. On varma konsepti hallussa sitten

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Keskusta ja kokoomusäänestäjille vihreän korruptioneliapilan mukaista joulua. Muille hyvää, rauhallista ja normaalia siunattua joulua.

    Keskustaryhmän edustajien äänestäjillä on turvallinen mieli joulunakin. Pormestarimme tietää, osaa kaiken ja toimii aina oikein. Muiden ei tarvitse huolehtia tietämisestä tai toimimisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    En ole nähnyt kiinalaisen tai muun ulkomaisen turistin ottamia selfieitä kun ovat päässeet Suomessa tuulivoimalan juurelle tai tuuliteollisuusalueelle. Keskustapäättäjien tuuliteollisuusalueella korruptioposeeraamiskuvia kyllä löytyy vaivaantunein ilmein.

    Voi olla että näet vain oman perseesesi kun pyllistät.

    Äänestä

Kyllä se meidän diktaattori Naulapyssy Peltola hoitaa hommat , kunnes sille käy niin kuin velipojalleen.

Äänestä
  • Tuosta uhkauksesta kyllä häkki heilahtaa ?
    Pormestari on paras kunnanjohtaja kautta aikojen.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tuosta uhkauksesta kyllä häkki heilahtaa ?
    Pormestari on paras kunnanjohtaja kautta aikojen.

    Persauskylän pormestari erittäin hyvää ja siunattua Joulua. Mies joka tohti tehdä ratkaisun.

    Äänestä

Tuulivoiman hyötyjä ovat uusiutuva ja päästötön energiantuotanto, joka vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista, parantaa energiaomavaraisuutta ja hillitsee ilmastonmuutosta. Se on edullinen sähköntuotantomuoto, joka luo työpaikkoja ja tuo merkittäviä kiinteistö- ja vuokratuloja kunnille ja maanomistajille. Tuulivoima on myös kotimaista, mikä lisää energiaturvallisuutta.

Äänestä
  • Et ilmeisesti ymmärrä lukemaasi tekstiä.

    Äänestä

  • Oletko oppinut käyttämään tekoälyä.?
    Likipitäen kopio Suomen uusiutuvien ja tuulivoimafirmoihin sivustoilta.
    Tosin työpaikoista ei enää Suomen uusiutuvat niin puhu, olen ollut kuuntelemassa heitö.
    Kotimaisuus lienee tuulessa, kaikki muu on kyllä ulkomaalaista.

    Äänestä

  • Taas kepulainen puhuu hänelle suollettua ja hänen sitoutumaansa korruptioriippuvuuttaan. Tuulivoima on Kiinariippuvaista ja Venäjän oligarkkien hallinnoimaa. Pormestari toteuttaa unelmaansa uudesta tuulivoimayhtiöiden eli oligarkkien maksamasta talostaan käsin.

    Äänestä

Tuulivoiman ongelma on myös siinä, että esim. prokon pyrkii tekemään diilinsä siten, että voimaloista jäisi mahdollisimman vähän hyötyä sijaintikunnalle ja paikallisille maanomistajille. Esimerkkinä pieni-paljakan hanke; voimalat sijoitetaan Puolangan kuntarajaa vasten noin 100 metrin etäisyydelle. Haitat myös puolangan puolelle ja kaikki korvaukset yhdelle isolle maanomistajalle Ristijärven puolella (joka maksaa veronsa kaukana Kainuusta).

Äänestä
  • Eli Ristijärvi saa verotulot ja Puolangalla haitat ?
    Sattuuko olemaan pohjavesi aluetta vielä? Ne kannattaa pitää puhtaana.. Suomessa ei ymmärretä tarpeeksi veden merkitystä

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Eli Ristijärvi saa verotulot ja Puolangalla haitat ?
    Sattuuko olemaan pohjavesi aluetta vielä? Ne kannattaa pitää puhtaana.. Suomessa ei ymmärretä tarpeeksi veden merkitystä

    Kaikki alueethan ovat tavallaan pohjavesialuetta, mutta ei ole virallisia pohjavesialueita ao. hankealueella puolangalla. Jota kiinnostaa niin kannattaa katsoa kaavoituskarttoja Ristijärven puolelta. Myllyt tosiaan Ristijärven puolella puolankan kuntarajaa vasten ja Puolangan puoleiset maanomistajat/ Puolangan kunta eivät saa kuulemma senttiäkään korvausta haitoista. Ja mainittu pöljyys on siunattu puolankalan kepuankeuttajien toimesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Kannattaa valittaa jos pienikin pelko, että naapuri puolen pohkavesialue saattaa mennä pilalle. Viranomaiset ovat tarkempia sen asian suhteen .
    Ei ole enää monessa maassa näin hyvin vettä.

    Äänestä

Tuulivoimaongelma helpottaisi sillä, että lakia kiinteistöveroista parannettaisiin siten, että kunta saisi tuulipropeleiden kiinteistöveroista 25 % ja loput 75 % tasautettaisiin kaikkien Suomen kuntien kesken. Em. lakimuutos olisi tasapuolinen ja hillitsisi puolankalan ankeuttajien intoa tuhota luontoa.

Äänestä
  • Siellä missä ongelma siellä valittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Siellä missä ongelma siellä valittaja.

    Siellä missä kepu niin lehmänkauppoja piisaa. Lantaa luodaan ja tuotetaan vaikka ollaan työvoimaviranomaisten listoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Siellä missä kepu niin lehmänkauppoja piisaa. Lantaa luodaan ja tuotetaan vaikka ollaan työvoimaviranomaisten listoilla.

    Olipa köyhä ,hätävastaus

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Siellä missä ongelma siellä valittaja.

    Pelekääkö kepuli valittajia?
    On aihettakin. Keput kun ei osaa muuta kuin rikollisuuden.
    Rehellisissä kunnissa ei pelätä, koska kaikki tehdään lain mukaan.

    Äänestä

Kaikille lantapaukuille ja kepulaisille jytkypekoile; nykyisille ja myös niille, jotka äänestävät mullan alta..... Oikein kurjaa viljelysvuotta 2026. Tuleville kepulaisille oikein mukavaa vuotta. Te ette ole syyllisiä sisäsiittoisten, saunassa syntyneiden, kyttyräselkäisten ja kierosilmäisten esi-isienne kauheuksille.

Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Puolangan keskustapuoluelaisten ja kokoomuslaisten unelma yhteistyökumppani ja keskustaryhmäideologissa kuntatalouden pelastaja ja turvaaja.
    Suuren suomalaisen tuulipuiston pääurakoitsija konkurssiin – Jätti jälkeensä yli 100 miljoonan velat.
    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/d593a1ef-e741-44d7-9c5c-396e2a02d436

    Juuri äsken Ylen uutisissa sanoi, että vaikka nyt on kovat pakkaset ja on tehty kaikkien aikojen kulutus ennätys vuorokaudessa, niin sähkön hinta on pysynyt maltillisena tuulivoiman ansiosta. Jossakin päin suomea on aina tullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Mutta tiedätkö miksi sähköä tarvitaan niin paljon nykyään ?

    Maltillinen.. pörssi sähkö 20 senttiä kwh.
    Hesalaisten lämmitys pitää varmistaa..ja hesalaisten firmat , että saavat sähköä.
    Sen takia tehdään valtavia siirtolinja aukkoja ..
    Etelän takia..

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Mutta tiedätkö miksi sähköä tarvitaan niin paljon nykyään ?

    Tiedän ja tarkka tieto pitäisi saada jostain, mutta sen saaminen on hyvin vaikeaa koska asia on arkaluontoinen. Jokaisen rakennetun tuulivoimalan myötä tullaan rikkomaan sähkönkulutushuippuja entisestään. On valtava määrä sähkönkulutusta, mikä kuluu muiden energiatuotantomuotojen tuotannosta tuulivoimaloiden lämmittämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Se lapojen lämmitys jo ns syö sähköä kohtuullisesti.
    Ja se, että konehuone pysyy lämpimänä..

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Maltillinen.. pörssi sähkö 20 senttiä kwh.
    Hesalaisten lämmitys pitää varmistaa..ja hesalaisten firmat , että saavat sähköä.
    Sen takia tehdään valtavia siirtolinja aukkoja ..
    Etelän takia..

    Ilman tuulivoimaa pörssi sähkö olisi näillä keleillä euron pinnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Ilman tuulivoimaa pörssi sähkö olisi näillä keleillä euron pinnassa.

    Taitaa Ruotsi pelastaa Suomen.
    Oletko miettinyt miten ennen pärjättiin ?
    Eli turve on pois kuvioista , ei auta lämmityksessä. Hesalaisten kaukolämpö.perustuu sähköön..
    Näillä pakkasilla pitäisi myös muuta lämmitysmuotoa käyttää.
    Olisi mielenkiintoista tietää kuinka suuri osuus kulutuksesta menee tuulivoimaloiden siipien ja konehuoneiden lämmitykseen..

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Ennen pärjättiin kun laitettiin öljyllä toimivat voimalat tulille, nykyään se ei onnistu ja hyvä niin.

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Se lapojen lämmitys jo ns syö sähköä kohtuullisesti.
    Ja se, että konehuone pysyy lämpimänä..

    Ja mitä merkitystä tuolla on, se kuuluu tuotantokustannuksiin ja kaikissa voimalissa on omat kustannuksensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Se lapojen lämmitys jo ns syö sähköä kohtuullisesti.
    Ja se, että konehuone pysyy lämpimänä..

    Ja mitä merkitystä tuolla on, se kuuluu tuotantokustannuksiin ja kaikissa voimalissa on omat kustannuksensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Mutta tiedätkö miksi sähköä tarvitaan niin paljon nykyään ?

    Kulutus on kasvanut, aika helppo tuo on päätellä?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Se lapojen lämmitys jo ns syö sähköä kohtuullisesti.
    Ja se, että konehuone pysyy lämpimänä..

    Ja mitä merkitystä tuolla on, se kuuluu tuotantokustannuksiin ja kaikissa voimalissa on omat kustannuksensa.

    Äänestä

https://varjokirjuri.substack.com/p/schrodingerin-poytakirja-osa-iv-kun

Uutisista käy ilmi, että toimitus ei ole tarkistanut kunnasta tätä olennaista ja asian kannalta ratkaisevaa tosiseikkaa, vaan on perustanut uutisoinnin kunnanhallituksesta/valtuustosta lausuman antaneen Harri Peltolan (keskusta rp)
kertomukseen ilman itsenäistä asiakirjatarkistusta. Tämä on journalistisesti erityisen ongelmallista, koska:
• Harri Peltola on asiassa osallinen ja poliittinen toimija,
• Harri Peltola edustaa kunnassa valtapuoluetta, jolla on yksinkertainen enemmistö kaikissa monijäsenisissä toimielimissä,
• Harri Peltola on parhaillaan syytteessä Rovaniemen hovioikeudessa luottamusaseman väärinkäytöstä (virkarikoksesta),
• hänen lausumansa ei ole neutraali tai riippumaton lähde, vaan olisi edellyttänyt korostettua lähdekritiikkiä ja faktavarmistusta.

Äänestä

KAINUUssa sähkö maksaa 19-21 snt/Kwh, kun siirtomaksu lasketaan mukaan.
Näin ainakin minulle, ostan sähkömme imatralta kiinteään hintaan 7,9 snt/Kwh. Kulutus sähkölämmiteisessä ok-talossamme (150m2) on n. 16500 Kwh vuodessa. Laskut tulee kulutuksen mukaan, 40-300 euroa kuukaudessa siirtoineen.
Minusta tämä on melko halpaa asumista.
Viimeisen kuukauden aikana sähkön pörssihinta on ollut näköjään 5,53 snt/Kwh. Siihenkin sitten siirto päälle, joulukuun siirtolaskumme oli 175e. Mukavampi on kuitenkin kun ei tarvitse ajoittaa sähkön käyttöä pörssin mukaan, semminkin kun on lompsa lyönnissä ja rahaa jaa vaikka mihin...

Äänestä
  • Mukava on viettää pakkaspäiviä, kun lyön koivua kattilaan. Sähkölasku joulukuulta 38 euroa+ siirto.

    Äänestä

  • Missä kohtaa niissä HAKA-taloissa on puu-uuni?

aika vähän on vielä ehditty tutkia tuuligeneraattoreidenki kokonaisvaikutusta. Tai aurinkopaneelienkaan.

Pitäisi tutkia niin että miten vaikuttaa jokaikiseen molekyyliin maailmassa.

Pakkasgeneraattorikin olisi hyvä, mitä enemmän pakkasta on sitä enemmän tulee sähköä.

Äänestä

Minulla lämpinänä pidetty ala n. 300m2 (sis 50m2 lämmin varasto-talli).
Fortumin tarkka -pörssisähkö.
2025 kulutus näytöstää olovan 29508 kWh ja rahassa 1892 euroa. Eli sähköenergian osuus 6,4 cent/kWh keskiarvona koko vuodelle.
Sitten siirron osuus liekö luokkaa 8 cent/kwh eli n. 2400 eur/v.
Yhteensä sähkö n. 4300 eur/v + vesi, jätevesi ja jätehuolto n. 700e/v = 5000e/v : 12kk = 417e/kk. Aika halpaa asumista. Kun asuntovelka 0 euroa, kuten kunnan vuokra-asujallakin on.
Paljoko kunnan 80m2 rivitalon vuokra tällä hetkellä, lisättynä käyttösähkökuluilla?

Äänestä
  • Kunnan vuokra-asunnossa ainakin 2x suurempi vuokra, kuin tuossa yllä lasketussa ok. talossa.

    Äänestä

  • Paljon olet maksanut siitä pytingistä. Ja eikö mene remontteihin rahaa

    Äänestä

Paljoko kunnan 80m2 rivitalon vuokra tällä hetkellä, lisättynä käyttösähkökuluilla?
Jätin sossuun soittopyynnö ja koetan sitä kautta selvittää asiaa...

Äänestä
  • Halpaa on asuminen omakotitalossa kun velkaa on nolla ja laittaa koivua kattilaan niin sähkö 38 euroa kuukausi +siirto.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Halpaa on asuminen omakotitalossa kun velkaa on nolla ja laittaa koivua kattilaan niin sähkö 38 euroa kuukausi +siirto.

    On hyvällä mallilla. Ja koivumetässä rapsehtiminen takaa hyvän seksielämän talon rouvalle!

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    On hyvällä mallilla. Ja koivumetässä rapsehtiminen takaa hyvän seksielämän talon rouvalle!

    No kuinka paljon olet sijoittanut siihen ja kuinka paljon remontteihin joutuu välillä laittamaan rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    No kuinka paljon olet sijoittanut siihen ja kuinka paljon remontteihin joutuu välillä laittamaan rahaa.

    Koska matematiikka ei ole mielipidekysymys vaan fakta, kun lähtöarvot annetaan.
    Osoitan sinulle, että sinäkin (vuokralainen) voit hankkia helposti itsellesi velattoman talon. Puolangalta. Et Ullanlinnasta.

    Lähdetään liikkeelle yllä olevasta laskelmasta, jossa erään ok-talon kulut oli 417 e/kk. Oletetaan, että kunnan vuoraläävä olisi käyttösähköineen 817 e/kk, jolloin sinulle jää kuukausiannuiteettiin maksuvaraa tasan 400e/kk

    Sitten asetat luvut annuiteettikaavaan, jossa tuntemattomaksi määräät ok-talon max hinnan.
    Kuukausierä A=400,00 €
    Korko r=3,5 % vuodessa
    Maksuaika n=240 kk
    Max. talon hinta tällöin 68970 €

    Eli elät 20 vuotta kuin kunnanvuokralainen, niin sinulla lopuksi n. 70keur velaton talo, jossa nykyhinnoilla elämiskulut n. 417 eur/kk.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Puolangalla se talo on nyt ja edelleen tosi vaikea myydä ja itse asiassa sitä lyytä arvoton

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    No kuinka paljon olet sijoittanut siihen ja kuinka paljon remontteihin joutuu välillä laittamaan rahaa.

    Alkuperäinen puukattila laitettu 45 vuotta sitten, eiköhän tuota pelkkää voittoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Alkuperäinen puukattila laitettu 45 vuotta sitten, eiköhän tuota pelkkää voittoa.

    Remontit yksi siirto pumppu hinta noin 50 euroa, yksi kattilan arina noin70 euroa

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Remontit yksi siirto pumppu hinta noin 50 euroa, yksi kattilan arina noin70 euroa

    Hemmetti. Eikö yhtään maalia tms ole mennyt?
    Ankeeksi on mennyt talo.
    Minusta aina vähän väliä pientä remonttia mikä itse pitää maksaa.
    Asun omassa tönössä eli tuota ihmettelen.
    Kaksipiippuinen juttu tämä omistaminen. Ensin ns velat pois, sitten aloitat remontit.

    Äänestä

Kuten valittajat !

Äänestä

Eli matemaattinen fakta.
Jos haluat asua halvalla -muuta Puolangalle. Ja seuraa pöytäkirjoja. Kun löydät kepurottien rottailu. Tee kunnallisvalitus ja päälle rikosilmoitus rotista. Ettei kepurotat tuhoa sinun halpaa kotikuntaasi.

Äänestä
  • Raivo oleppa ihmisiksi, tai ota edes lääkkeeksi.

    Äänestä

Otsikon mukaa pitäis olla kommentointeja ja tietoa TUULIVOIMALOISTA.

Tekoäly AI avuksi jos ei muuten kyetä.
Esim.
"Suvic Oy, oululainen tuuli- ja aurinkovoimarakentaja, on asetettu konkurssiin 7. tammikuuta 2026, yhtiön itsensä haettua sitä maksukyvyttömyyden vuoksi, ja sen projekteja, mukaan lukien Puolangan alueelle liittymät, on kesken, vaikka konkurssipesä pyrkii selvittämään tilannetta ja toimintaa Puolangalla. Konkurssi koskee sekä Suomessa että Ruotsissa olevia projekteja, ja sen taustalla on merkittäviä tappioita etenkin Ruotsin hankkeista. "

Äänestä
  • Miten tuuliteollisuuden orjiksi korruptiolla alistuneet keskustapuoluelaiset selittää kun huomenna on tuulivoimaloiden takia sähkön hinta yli 77 senttiä kilowattitunti.
    Miten keskustapuolueen ja kokoomuksen ideologiassa yhteiskunta eli teollisuus, kunnat ja kotitaloudet selviää tuuliteollisuuskorruptiositoumuksienne aiheuttamasta tuhosta. EI Mitenkään. Keskusta ja kokoomus ideologian ja korruption tavoite on tuhota Suomi ja varmistaa ruotsalaisten, saksalaisten ja ranskalaisten maksimaalinen tulorakenne Suomen maaperältä. Näin toimii ja näkyy sekä tuntuu kaikille keskusta ja kokoomuskorruptio.
    Puolangalla pormestarilla ja pääkepupäättäjillä toki tuulivoimasitoumusten myötä uudet talot.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Miten tuuliteollisuuden orjiksi korruptiolla alistuneet keskustapuoluelaiset selittää kun huomenna on tuulivoimaloiden takia sähkön hinta yli 77 senttiä kilowattitunti.
    Miten keskustapuolueen ja kokoomuksen ideologiassa yhteiskunta eli teollisuus, kunnat ja kotitaloudet selviää tuuliteollisuuskorruptiositoumuksienne aiheuttamasta tuhosta. EI Mitenkään. Keskusta ja kokoomus ideologian ja korruption tavoite on tuhota Suomi ja varmistaa ruotsalaisten, saksalaisten ja ranskalaisten maksimaalinen tulorakenne Suomen maaperältä. Näin toimii ja näkyy sekä tuntuu kaikille keskusta ja kokoomuskorruptio.
    Puolangalla pormestarilla ja pääkepupäättäjillä toki tuulivoimasitoumusten myötä uudet talot.

    Eihän pörssisähköä ole pakko ottaa,kiinteähintainen 7,5 centtiä/kwh.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Eihän pörssisähköä ole pakko ottaa,kiinteähintainen 7,5 centtiä/kwh.

    Olipa hyvä selitys.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Olipa hyvä selitys.

    Se on fakta

    Äänestä

Jos meillä ei olisi tuulivoimaa niin sähköhinta olisi tälläisissa lukemissa kuin nyt on. Pitää huolehtia että tuulivoimaa rakennetaan myös Puolangalle.Ja heti.

Äänestä
  • Ja Harmajapäästä (Suolijärvi) aloitetaan rakentaminen ja heti!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Tuulivoima ei vähennä päästöjä, mutta tuo lukuisia haittoja"

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/tuulivoima-ei-vahenna-paastoja-mutta-tuo-lukuisia-haittoja/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu