Laman syylliset

Suomi ajautui 90-luvulla pahaan lamaan, jonka seurauksena meillä on vieläkin massatyöttömyyttä ja iso valtionvelka.

Ketkä mielestäsi olivat pääsyyllisiä lamaan?
20737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Syyllinen on politiikka keskustelut

Äänestä
  • Hankala olla eri mieltä, ehkä kuitenkin tuosta monetarismista sinäänsä. Nykypoliitikoista Holkerin hallituksessa istuivat Kanerva, Halonen, Liikanen, Salolainen, Vistbacka ja Louekoski.

    http://www.valtioneuvosto.fi/vn/liston/base.lsp?hakusana=Kirjoita hakusana&cb_351574831974=&rapo=4&hhallitus3=64. Holkeri&hpuolue=&hhallitus=69. Vanhanen&hpaivaa=&hhallitus2=69. Vanhanen&hmennessa=&jarj=1&jarjn=1&hministerio=&hministeriys=&ministeri1=&ministeri2=&mmennessa=&ministeri4=&m2mennessa=&HAE=Hae&r=1713&k=fi&old=1270

    Äänestä

-80 luvulla kun rahamarkkinat vapautettiin täyteen myllerrykseen ja vielä kun rahamarkkinat otettiin hallitukseen päättämään asioista niin soppa alkoi kehittyä jos on kaksinkertainen valta eli raha ja päätös valta niin se johtaa väistämättä jonkun eli köyhien polvilleen menosta sillä eihän rikkailla mitään lamaa koskaan ole ollutkaan.

Kaikkihan me sen muistamme kuka silloin johti tätä operaatiota eli M.Koivisto.

Vaikka en puolustakkaan Pääministeri Ahon politiikkaa -90 luvun alussa kaikilta osin niin ei siinä tilanteessa kyllä käyttö kelpoisia muita vaihtoehtoja ollut kuin valtionvelan lisääminen kun kaikki talousmittarit näyttivät pahasti miinusta.

Äänestä
  • Koivisto ei ollutkaan talouspoliittinen nero eikä bernsteinsosialistinen oikeuskäsityskään natsannut niin, että lama-pankin asiakkaita Koiviston näkemyksen mukaan olisi tarvinnut kohdella oikeudenmukaisesti pankin sopimuskumppaneina. Koiviston on epäilty vastoin perustuslakia puuttuneen oikeuslaitoksen toimintaan pankkia suosien, vaikka näyttö on vaikeaa toveri Halosen salatessa Koiviston vuonna 1992 järjestämän oikeuspoliittisen seminaarin dokumentit, minkä jälkeen pankki ei ole oikeudessa hävinnyt asiakkaansa vastapuolena. Dokumenttien olemassaoloa ei ole kiistetty vaan Koiviston pyynnöstä Halonen (vaikka on juristi) salaa ne. Oikeus ei siten voi toteutua vieläkään.

    Halonen lienee jonkinlainen Koiviston "oppipoika" mitä juridiikkaan tulee.

    Äänestä

  • loogikko kirjoitti:

    Koivisto ei ollutkaan talouspoliittinen nero eikä bernsteinsosialistinen oikeuskäsityskään natsannut niin, että lama-pankin asiakkaita Koiviston näkemyksen mukaan olisi tarvinnut kohdella oikeudenmukaisesti pankin sopimuskumppaneina. Koiviston on epäilty vastoin perustuslakia puuttuneen oikeuslaitoksen toimintaan pankkia suosien, vaikka näyttö on vaikeaa toveri Halosen salatessa Koiviston vuonna 1992 järjestämän oikeuspoliittisen seminaarin dokumentit, minkä jälkeen pankki ei ole oikeudessa hävinnyt asiakkaansa vastapuolena. Dokumenttien olemassaoloa ei ole kiistetty vaan Koiviston pyynnöstä Halonen (vaikka on juristi) salaa ne. Oikeus ei siten voi toteutua vieläkään.

    Halonen lienee jonkinlainen Koiviston "oppipoika" mitä juridiikkaan tulee.

    Varmaanhan mukana on täytynyt olla korkeimpia vaikuttajia. Eikö tämä Koivisto ollut joku pankinjohtaja? Oliko peräti Suomenpankinjohtaja? Mutta tautalla on täytynyt olla paljon muitakin, ei sellaista muuten olisi aikaansaatu.

    Samahan se on nyt, jos ensivuoden alussa saadaan tämä uusi laki pakkotyöllistämisestä voimaan. Sehän tarkoittaa, että yli 500 päivää työttömänä olleet joutuvat pakkotöihin eli tekemään kahdeksen tuntia töitä saadakseen työttömyyskorvauksen suuruisen tuen.

    Tämähän kuulostaa viattomalta, mutta kun työt voidaan teettäää tavallisissa tehtaissa, se tarkoittaa sitä, että kortistosta voidaan ottaa entisiä työntekijöitä tekemään töitä 500 euron kuukausipalkalla ja sitten pistää pihalle normaalissa työsuhteessa olevia. Kun he ovat olleet sen 500 päivää työttömänä, voidaan heidät ottaa takaisin ammattimaisina työntekijöinä, mutta palkkaa tarvitsee maksaa vain 500 euroa kuussa.

    Ja pienikin virhe aiheuttaa työttömyystuen menetyksen ja siirtymisen sossun luukulle. Tämä taas tarkoittaa sitä, että työttömistä tulee helposti sosiaaliluukun asiakkaita ja tämä taas tarkoittaa sitä, että omaisuus on realisoitava ja käytettävä elämiseen.

    Kun näin alkaa käydä, tulee myyntiin työttömien omistamia huviloita, veneitä, autoja, metsää ja muuta varallisuutta pilkkahintaan. Ja ketkä muut siitä hyötyvät kuin ne, jotka hyötyivät samanlaisesta asiasta 15 vuotta sitten. Laskelmissa on paljastunut, että noin 100 000 ihmisen varallisuus tulee siirtymään parempiin taskuihin seuraavien vuosien aikana.

    Aivan laillisesti, aivan kuten tapahtui 15 vuotta sitten sadantuhannen yrittäjän kohdalle. Kukaan ei voi sanoa että joku on tehnyt rikoksen. Mutta lakia ollaan kovasti puuhaamassa. Emäntänä tässä häärii työministerimme.

    Asianhan ei olisi ongelam, jos meillä ei olisi tätä vuonna 1985 luotua lakia, jolla rangaistaan niitä jotka työllistävät itsensä tai toisia. Sen avullahan on aikaansaatu tämä suuri työttömyys, jota nyt aletaan hyödyntää. Kellä on rahaa sijoittaa muutaman vuoden sisällä, hänelle on koittamassa hyvät voito. Ajatelkaa kun voi ostaa jonkun 50 000 huvilan jollain kymppitonnilla.

    Se, joka tämän työttömyysturvalain vuodelle 1985 rustasi, oli etevä ja kauasnäköinen ihminen. Sen avulla siirrettiin ensin 90-luvun laman avustuksella sadantuhannen yrittäjän omaisuus omiin taskuihin ja 15 vuotta myöhemmin sama tehdään työttömiksi ajettujen varallisuudelle. Onkin mielenkiintoista seurata, onnistutaanko tällä samalla lailla vielä kolmannen kerran tekemään rahansiirto 2020 vuosikymmenen alussa.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Koiviston bernsteinsosialismin tietä kuljemme, askel askeleelta, liike kohti päämäärää eli täydellistä sosialismia, jossa kaikki tekevät työtä ruokaansa vastaan asuen valtion vuokrakasarmeissa. Mitään omaisuudensuojaahan meillä ei ole ollut eikä näköjään tule olemaankaan ihan kansanedustajiemme säätämien ja Koiviston ohjauksessa sovellettujen Suomen lakien ja maan tavan mukaan. Nähtäväksi jää myykö Siimes tai joku muu uudet velkaorjat ulkomaiselle yritykselle lypsylehmiksi kuten viimekerralla ja löytyykö ylipäätään eettisesti niin alamittaista ostajaa edes pilkkahintaan kuten viime kerralla.

    Lamarikkaalle odottaa taas uudet onnenpäivät.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Varmaanhan mukana on täytynyt olla korkeimpia vaikuttajia. Eikö tämä Koivisto ollut joku pankinjohtaja? Oliko peräti Suomenpankinjohtaja? Mutta tautalla on täytynyt olla paljon muitakin, ei sellaista muuten olisi aikaansaatu.

    Samahan se on nyt, jos ensivuoden alussa saadaan tämä uusi laki pakkotyöllistämisestä voimaan. Sehän tarkoittaa, että yli 500 päivää työttömänä olleet joutuvat pakkotöihin eli tekemään kahdeksen tuntia töitä saadakseen työttömyyskorvauksen suuruisen tuen.

    Tämähän kuulostaa viattomalta, mutta kun työt voidaan teettäää tavallisissa tehtaissa, se tarkoittaa sitä, että kortistosta voidaan ottaa entisiä työntekijöitä tekemään töitä 500 euron kuukausipalkalla ja sitten pistää pihalle normaalissa työsuhteessa olevia. Kun he ovat olleet sen 500 päivää työttömänä, voidaan heidät ottaa takaisin ammattimaisina työntekijöinä, mutta palkkaa tarvitsee maksaa vain 500 euroa kuussa.

    Ja pienikin virhe aiheuttaa työttömyystuen menetyksen ja siirtymisen sossun luukulle. Tämä taas tarkoittaa sitä, että työttömistä tulee helposti sosiaaliluukun asiakkaita ja tämä taas tarkoittaa sitä, että omaisuus on realisoitava ja käytettävä elämiseen.

    Kun näin alkaa käydä, tulee myyntiin työttömien omistamia huviloita, veneitä, autoja, metsää ja muuta varallisuutta pilkkahintaan. Ja ketkä muut siitä hyötyvät kuin ne, jotka hyötyivät samanlaisesta asiasta 15 vuotta sitten. Laskelmissa on paljastunut, että noin 100 000 ihmisen varallisuus tulee siirtymään parempiin taskuihin seuraavien vuosien aikana.

    Aivan laillisesti, aivan kuten tapahtui 15 vuotta sitten sadantuhannen yrittäjän kohdalle. Kukaan ei voi sanoa että joku on tehnyt rikoksen. Mutta lakia ollaan kovasti puuhaamassa. Emäntänä tässä häärii työministerimme.

    Asianhan ei olisi ongelam, jos meillä ei olisi tätä vuonna 1985 luotua lakia, jolla rangaistaan niitä jotka työllistävät itsensä tai toisia. Sen avullahan on aikaansaatu tämä suuri työttömyys, jota nyt aletaan hyödyntää. Kellä on rahaa sijoittaa muutaman vuoden sisällä, hänelle on koittamassa hyvät voito. Ajatelkaa kun voi ostaa jonkun 50 000 huvilan jollain kymppitonnilla.

    Se, joka tämän työttömyysturvalain vuodelle 1985 rustasi, oli etevä ja kauasnäköinen ihminen. Sen avulla siirrettiin ensin 90-luvun laman avustuksella sadantuhannen yrittäjän omaisuus omiin taskuihin ja 15 vuotta myöhemmin sama tehdään työttömiksi ajettujen varallisuudelle. Onkin mielenkiintoista seurata, onnistutaanko tällä samalla lailla vielä kolmannen kerran tekemään rahansiirto 2020 vuosikymmenen alussa.

    "Eikö tämä Koivisto ollut joku pankinjohtaja? Oliko peräti Suomenpankinjohtaja? "

    Mauno Koivisto oli siihen aikaan presidentti, ihan vaan tuollaisena yleistietona kerron.

    "Samahan se on nyt, jos ensivuoden alussa saadaan tämä uusi laki pakkotyöllistämisestä voimaan. Sehän tarkoittaa, että yli 500 päivää työttömänä olleet joutuvat pakkotöihin eli tekemään kahdeksen tuntia töitä saadakseen työttömyyskorvauksen suuruisen tuen."

    Väärä asenne on jos pitää työtä pakkotyönä ja työttömyyttä parempana.

    Äänestä

  • mopo.nen kirjoitti:

    Meillähän työttömyyttä ihannoidaan ja työt teetetään kohta 500 euron kuukausipalkalla.

    Jos tekisimme niin kuin minä sen haluaisin, vapauttaisin työn tekemisen eli työttömyysturva säilyisi myös silloin jos hankkii muutaman euron muuten kuin palkkatyöllä.

    Palkkatyö on siitä ikävä työlaji, että on tehtävä työtä toisen määräyksestä. Silloin toinen voi sanoa paljonko pitää tehdä työtä ja paljonko siitä saa. Se on kuin muottiin laittamista.

    Muotti puristuu koko ajan. Nykyisin vain kolmasosa kansalaisista pystyy tekemään tuottavaa työtä ja loppujen on tultava toimeen heidän tekemällään työllä. Vai parhaat työntekijät voivat tehdä palkkatyötä. Muuta työtähän meillä ei saa tehgdä, muuten siitä rangaistaan, kiitos hallituksemme.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000009559075

    Kun sinä noin kannatat pakkotyötä 500 euron palkalla, niin kerrotko miksi meillä rangaistaan jos työllistää tai yrittää työllistää itsensä tai toisia? Miksi pakkotyö pitää olla ainoa vaihtoehto? Nauttivatko päättäjämme jotenkin siitä, että ensin rangaistaan itsenäisen työn tekemisestä ja sitten pakotetaan töihin ilmaiseksi? Entä demarit ja keskusta, nauttivatko heidän jäsenensä tästä että saadaan orjuuttaa toisia?

    Äänestä

Siinä syy!
Tyhmyys nähtiin jo ulkomaillakin

Äänestä
  • Aha, taas sosialistit suostuu porvarihallitukseen kun ovat ensin pilanneet bernsteinilaisella ideologiallaan kaiken.

    Äänestä

Tässä ei kysytty mitä pitäisi tehdä, vaan kuka on syyllinen. Koska muutkin ovat kommentoineet muutakin, otan osaa tähän.

Siis, kaikki ongelmat voidaan poistaa tai vähentää hyvin helpolla ja yksinkertaisella tavalla.

Meillähän on nykyisin tämä laki, joka rangaisee niitä jotka synnyttävät työpaikan itselle tai toisille. Poistamme tämän lainkohdan. Silloin jokainen voi työllistää itsensä (jotka siihen kykenee) ja muutamassa vuodessa meillä ei ole työttömyyttä.

Kun meillä ei ole työttömyyttä, poistuu puolet verojemme tarpeesta. Jokainenhan tietää, että puolet nykyisistä veroista menee työttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin. Ei siis työttömyystukiin, vaan kaikkeen siihen, mitä suuri työttömyys aiheuttaa. Esimerkiksi ihmiset masentuvat tai palavat loppuun työttömyyden vuoksi.

Eli niin kauan kuin hallituksemme jatkaa työttömyyden ylläpitämistä, niin kauan meillä on suuri työttömyys ja voimme huonosti. Kun saamme hallituksemme lopettamaan työttömyyden ylläpidon, kaikki asiat tulevat kuntoon muutamassa vuodessa. Hallitusta meidän ei tarvitse vaihtaa. Jokainen voi viestittää kansanedustajille ja ministereille asiasta. Nykyisin eduskunta ja hallitus voivat asian korjata jos niitä painostetaan tarpeeksi.

Äänestä
  • "Meillähän on nykyisin tämä laki, joka rangaisee niitä jotka synnyttävät työpaikan itselle tai toisille. Poistamme tämän lainkohdan. Silloin jokainen voi työllistää itsensä (jotka siihen kykenee) ja muutamassa vuodessa meillä ei ole työttömyyttä."

    Ehdotatko nyt työttömyysturvan poistoa, sehän poistaa työttömyyden? Työtönhän saa nykyisin soviteltua päivärahaa jos tekee osapäivätöitä.

    Äänestä

  • mopo.nen kirjoitti:

    "Meillähän on nykyisin tämä laki, joka rangaisee niitä jotka synnyttävät työpaikan itselle tai toisille. Poistamme tämän lainkohdan. Silloin jokainen voi työllistää itsensä (jotka siihen kykenee) ja muutamassa vuodessa meillä ei ole työttömyyttä."

    Ehdotatko nyt työttömyysturvan poistoa, sehän poistaa työttömyyden? Työtönhän saa nykyisin soviteltua päivärahaa jos tekee osapäivätöitä.

    En ehdota työttömyysturvan poistoa, vaan juuri päinvastaista asiaa. Työttömyysturvaa aivan kaikille työikäisille ja työkykyisille.

    Huomaan että vaikka olet taistellut vastaan jo kuukausia, et edes vielä tiedä mitä olen esittänyt. On aika hauskaa että vastustaminen on se pääasia vaikke mopo.nen edes tiedä mitä on kuukausia vastustanut.

    Työtön ei saa soviteltua päivärahaa kuin anomuksesta jos tekee palkkatyötä. Kaikki muu työ on meillä rangaistavaa. Sen sinä varmaan tiedät, älä ole muka tietämätön. Käyttäydyt aivan kuin hallitus eli demarit tai keskusta. Kun kysyin asiaa ministereiltä, he vastaavat samalla tavalla. Kun heille oikaisee asian, ollaa tuppisuuna. Ei uskalleta ääneen kertoa että he tietävät meillä rangaistavan työn tekemisestä. Tämä on ihmeellistä että kansalaiset hyväksyvät tämän asian.

    Jos kansalaiset vähän ajattelisivat itseään, niin huomaisivat menettävänsä joka vuosi keskimäärin 10 000 euroa tämän työn tekemisen rangaistavuuden vuoksi. Ovatko ihmiset tyhmiä, aivopestyjä, vai jotenkin muuten manipuloitua?

    Koska sinä väität aina vastaan, annan sinulle todellisen tapauksen ratkaistavaksesi. Koska et pysty antaman siihen vastausta, jolla tavallinen suomalainen kansalainen voi tehdä työtä, tulet todennäköisesti kiertämään kysymyksen tai jätät vastaamatta.

    Otamme yhden suomalaisen, rehellisen kansalaisen. Hän kehittelee autotallissaan jotakun uutta ja on päässyt siihen pisteeseen, että hänen olisi hankittava rahaa kehittämisen jatkamiseksi. Hän on työtön, mutta osaa tehdä vaikka nyt saunavastoja, saadakseen vähän rahaa pystyäkseen ostamaan materiaalia kehitystyönsä jatkamiseksi.

    Nyt sitten muutma kysymys.

    1. Miten kuvittelet työvoimatoimiston suhtautuvan, jos se tietää työttömän kehittelevän autotallissaan jotain, millä epäilee voivansa työllistyä tulevaisuudessa?

    2. Miten työtön voi myydä näitä vastoja rehellisesti, menettämättä kokonaan työttömyystukeaan? Toisin sanoen niin, että häneltä ei lopeteta kokonaan työttömyysturvaa, vaan hän saa tekemästään työstä (vastojen tekemisestä ja myymisestä) osan itselleen eli hänen tulonsa kasvaisivat jos hän hankkii itse lisää tuloja.

    3. Rangaistaanko työtöntä Suomessa jos hän yrittää työllistää itsensä?

    4. Voiko työtön saada soviteltua päivärahaa jos valmistaa vastoja ja myy niitä? Esimerkisi niin, että myydessään 100 euron verran kuukaudessa, hän saa siitä 50 euroa itselleen?

    Sanot: Työtönhän saa nykyisin soviteltua päivärahaa jos tekee osapäivätöitä." Oletko varma vielä tästä väitteestäsi? Pitäisikö sinun sanoa että PALKKAtyötä tekevä saa jos tekee osapäiväPALKKAtyötä? Meillä suomessa hallitus on päättänyt, että meillä saa tehdä vain palkkatyötä, ei muuta. Jos muutakin saisi tehdä, meille syntyisi liikaa työpaikkoja eikä meillä olisi työttömyyttä. Hallituksemme ylläpitää työttömyyttä.

    On hauska taas nähdä miten osaat kiemurrella näistä. Ministerit osaavat hyvin, he jäävät hiljaisiksi. Miten käy sinulle?

    Työttömyysturvalakitekstiä:

    "
    Etuuden saamisen työvoimapoliittiset edellytykset
    1 §
    Työtön työnhakija
    Työttömyysetuuteen on tässä laissa säädetyin edellytyksin oikeus kokoaikatyötä vailla olevalla ja sitä hakevalla työttömällä työnhakijalla, joka on työmarkkinoiden käytettävissä niillä yleisesti sovellettavin ehdoin, ja jolle ei ole tarjolla työtä tai ei voida osoittaa koulutusta. Työkyvyttömyyseläkettä osaeläkkeenä saavalla työnhakijalla on oikeus työttömyysetuuteen, vaikka hän ei hae kokoaikatyötä.

    Työttömänä pidetään henkilöä, joka ei ole työsuhteessa tai päätoimisesti työllisty yrittäjänä tai omassa työssä. Työttömänä pidetään lisäksi kokoaikaisesti lomautettua ja jäljempänä 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettua henkilöä. Työnhakijana pidetään työhallinnon asiakaspalvelun tietojärjestelmään työnhakijaksi rekisteröityä henkilöä, joka on pitänyt työhakemuksensa työvoimatoimistossa voimassa siten kuin julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa säädetään, ja joka on ilmoittanut työvoimatoimistolle työtarjouksia ja muita yhteydenottoja varten postiosoitteensa ja mahdolliset muut yhteystietonsa, joiden avulla hänet voidaan viivytyksettä tavoittaa.

    Kokoaikatyötä hakevana pidetään työnhakijaa, jonka työhakemuksen ja mahdollisen työnhakusuunnitelman tai työllistymisohjelman tavoitteena on työllistyminen kokoaikatyöhön. (23.6.2005/459)

    2 §
    Muu kuin työsuhteessa tehty työ
    Työnhakijalla on oikeus työttömyysetuuteen tämän lain mukaisesti siltä ajalta, jona hän

    1) palkatta osallistuu tavanomaiseen yleishyödylliseen vapaaehtoistyöhön;

    2) palkatta osallistuu tavanomaiseen talkootyöhön; tai

    3) osallistuu kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa (189/2001) tarkoitettuun kuntouttavaan työtoimintaan.

    Työnhakijalla, joka palkatta työskentelee yrityksessä tai sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.

    "

    Lukekaan tuo viimeinen lause tarkasti. Jos tekee jotain, mitä yleensä tehjdään työsuhteessa, ei ole oikeutta työttömyystukeen. Riippumatta siitä, saako siitä tuloa tai ei. Eli työtön ei voi kehittää mitään uutta työttömänä ollessaan menettämättä työttömyystukeaan.

    Äänestä

  • Miten on mahdollista, että vieläkin Suomen hallitus ja oikeuslaitos ovat Koiviston otteessa. Kansanedustaja Neittaanmäen kysymykseen Koiviston osuudesta oikeuslaitoksen ohjailuun ei vastattu mitään. Wideroosille tiedoksi: ei sinne hallitukseen käsiä pesemään ole menty.

    Wideroos vastuuseen siitä, ettei vastaa kansanedustajan esittämään kysymykseen Koiviston osuudesta juuta eikä jaata. Kilauttakoon Koivistolle.

    Äänestä

  • loogikko kirjoitti:

    Miten on mahdollista, että vieläkin Suomen hallitus ja oikeuslaitos ovat Koiviston otteessa. Kansanedustaja Neittaanmäen kysymykseen Koiviston osuudesta oikeuslaitoksen ohjailuun ei vastattu mitään. Wideroosille tiedoksi: ei sinne hallitukseen käsiä pesemään ole menty.

    Wideroos vastuuseen siitä, ettei vastaa kansanedustajan esittämään kysymykseen Koiviston osuudesta juuta eikä jaata. Kilauttakoon Koivistolle.

    Miksi Koivisto on suojassa kysymyksiltä? Pelkuri lymyää puskissa ja toiset pelkurit eivät uskalla kysyä häneltä itseltään konklaavista mitään. Naurettavaa touhua. Uhreilla ja itsemurhaan ajautuneiden omaisilla on jo oikeus tietää onko epäilyt totta vai ei.

    Tragidioista. Tapaukset ja mahdolliset väärinkäytökset eivät ole vanhentuneet, koska monen kohdalla kenties väärin perustein toteutettava perintä yhä edelleen jatkuu. Lautamiehet ovat kertoneet, että valtion omistama Postipankki oli pahin. (Sampo on Postipankin perillinen, liekö sama henkilökunta ja periaatteet käytössä edelleen).

    http://www.saunalahti.fi/~kait/lasy/pankkituki.htm

    Koska oikeuskulttuurimme kiemuroita ei selvennetä, on nykyisillä laina-asiakkailla vaara joutua samoin kohdelluiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Syytön kirjoitti:

Suomi ajautui 90-luvulla pahaan lamaan, jonka seurauksena meillä on vieläkin massatyöttömyyttä ja iso valtionvelka.

Ketkä mielestäsi olivat pääsyyllisiä lamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu