TÖTTÖMYYS KOHTA EUROOPAN KORKEIN !!!!

YLEN UUTISET TÄNÄÄN: Työttömyysasteen trendiluku nousi marraskuussa 10,6 prosenttiin, mikä on 0,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin lokakuussa. Luku on vuonna 2009 alkaneen trendisarjan synkin.

Työttömiä oli noin 50 000 enemmän kuin vuosi sitten marraskuussa. Yhteensä työttömiä oli marraskuussa 276 000, työllisiä puolestaan 2 566 000.

Työllisten kokonaismäärässä ei tapahtunut juurikaan muutosta viime vuoteen verrattuna. Osa-aikatyötä tekevien määrä on kasvanut ja kokoaikatyötä tekevien puolestaan laskenut.

HALLITUS ON VALEHDELLUT; TYÖLLISTEN KOKONAISMÄÄRÄSSÄ EI OLE TAPAHTUNUT MUUTOSTA !!!!
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

YLEN UUTISET TÄNÄÄN: Työttömyysasteen trendiluku nousi marraskuussa 10,6 prosenttiin, mikä on 0,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin lokakuussa. Luku on vuonna 2009 alkaneen trendisarjan synkin.

Työttömiä oli noin 50 000 enemmän kuin vuosi sitten marraskuussa. Yhteensä työttömiä oli marraskuussa 276 000, työllisiä puolestaan 2 566 000.

Työllisten kokonaismäärässä ei tapahtunut juurikaan muutosta viime vuoteen verrattuna. Osa-aikatyötä tekevien määrä on kasvanut ja kokoaikatyötä tekevien puolestaan laskenut.

HALLITUS ON VALEHDELLUT; TYÖLLISTEN KOKONAISMÄÄRÄSSÄ EI OLE TAPAHTUNUT MUUTOSTA !!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu