Meinaatko edelleen maksaa kirkollisveroa?

On nimittäin tuo vero noussut viime vuosina melkoisesti, kun verotuspohjaa on muuteettu niin, että siitä kirkko hyötyy toistakymmentä prosenttia.

Vuonna 2026 keskiverto maksaja maksaa jo n. 500€ kirkolle, ja jos on paremmin ansaitseva pariskunta niin 2 000 euroa ei ole kaukana.

Ja mitä sillä saa?
Hautauskulkuistakaan ei saa minkäänlaista alennusta, vaikka olisi maksanut 50 vuotta!
10250
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En voi ymmärtää, miksi joku kuuluu kirkkoon. Itse erosin 15 vuotta sitten.

Äänestä
  • Jokainen tekee oman valintansa, mutta toisaalta, taitaa aika monen kohdalla tuo jäsenyys olla enemmän vaan puhdas tapa, ei varsinaisesta uskosta johtuva, joten sikäli satojen eurojen maksu joka vuosi tuntuu aika kummalliselta.

    Äänestä

Kuinkahan monta ihmettelyä tästä aiheesta vielä tulee?

Äänestä
  • Joka sivulla samaa...Onko vaikeata elämässä muiden asiat ei kuulu kenellekään varsinkaan Poripalstalle.

    Äänestä

Evankelis-luterilaisen kirkon tuloveroprosentti on vuonna 2026 1,5%.
Mitenkähän veropohjaa on muutettu viime vuosina niin paljon, että kirkko olisi hyötynyt toistakymmentä prosenttia?

Äänestä
  • Valtio maksaa joka tapauksessa, jos et itse kirkolle veroa maksa. Hyvä tuloinen maksaa vähemmän tuloveron muodossa kirkkoon kuulumattomana, nykyisen hallituksen verohelpotusten myötä.

    Äänestä

Ei kannata maksaa.

Äänestä

Käyttekö usein sunnuntaisin kirkossa? Itse makaan siihen aikaan alasti sängyssä mieheni kuumassa syleilyssä.

Äänestä
  • Oleyto naispappeja?

    Äänestä

En. Mutta kultturiperimä on etten vastusta Suvivirttä keväisin. Se kuuluu olla vaikka ei kuulu kirkkoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On nimittäin tuo vero noussut viime vuosina melkoisesti, kun verotuspohjaa on muuteettu niin, että siitä kirkko hyötyy toistakymmentä prosenttia.

Vuonna 2026 keskiverto maksaja maksaa jo n. 500€ kirkolle, ja jos on paremmin ansaitseva pariskunta niin 2 000 euroa ei ole kaukana.

Ja mitä sillä saa?
Hautauskulkuistakaan ei saa minkäänlaista alennusta, vaikka olisi maksanut 50 vuotta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu