Premium autot tässä niistä kotain

💯💯💯💯💯
BMW N47
Baijerilaismerkin nelisylinterinen dieselmoottorin esiteltiin vuonna 2007 1-sarjaan, mutta sitä käytettiin myöhemmin monissa muissakin malleissa.

Jakoketjun venyminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa jopa koko moottorin vaihtamiseen ja tulee siten todella kalliiksi. Ketjun säksättävä ääni vihjaa ongelmasta.

Ruotsalaisen Vi Bilägaren mukaan ongelmaa on esiintynyt myös kahdessa muussa BMW:n dieselmoottorissa (M57 ja N57) sekä kolmessa bensiinimoottorissa (N42, N43 ja N20).
5146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Audi 2,0 TFSI
Kyseistä moottoria löytyy useistakin eri Volkswagen Groupin merkkien automalleista, mutta norjalaislähteen mukaan eniten virheraportteja olisi tullut Audin autoista.

Varhaisissa yksilöissä oli runsaasti haasteita korkean öljynkulutuksen kanssa eivätkä ongelmat jakoketjun kanssa ole nekään vieraita.

BMW N47
Baijerilaismerkin nelisylinterinen dieselmoottorin esiteltiin vuonna 2007 1-sarjaan, mutta sitä käytettiin myöhemmin monissa muissakin malleissa.

Jakoketjun venyminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa jopa koko moottorin vaihtamiseen ja tulee siten todella kalliiksi. Ketjun säksättävä ääni vihjaa ongelmasta.

Ruotsalaisen Vi Bilägaren mukaan ongelmaa on esiintynyt myös kahdessa muussa BMW:n dieselmoottorissa (M57 ja N57) sekä kolmessa bensiinimoottorissa (N42, N43 ja N20).

Volkswagen 1,2 TSI (2006–2012)
Edellä mainitut moottorit esiintyivät Vi Bilägaren listalla, mutta Motorin käyttämä asiantuntija Christensen haluaa lisätä vielä neljä muuta moottoria, jotka alkavat tästä Volkswagenin 1,2-litraisesta.

– Nämä moottorit eivät ole koskaan voittaneet mitään palkintoja, mutta ne ovat yhtä huonoja. Vähintään, sanoo Christensen Motorille.

Tässä Volkswagenin vuosien 2006-2012 välille rajatussa moottorissa on norjalaislähteen mukaan isoja ongelmia jakoketjun kanssa.

Audi / Volkswagen 2,0 TDI
Myös Volkswagen Groupin 2,0-litraista dieselmoottoria on käytetty erittäin laajasti eikä Motor tai Christensen rajaa millään tavoin mahdollisia sukupolvia.

Moottorista mainitaan vain varoituksena valtava öljynkulutus.

Esimerkiksi vuonna 2007 esitelty EA189-sukupolvi liittyy Volkswagen Groupin päästöskandaaliin, mutta se on eri asia.

Äänestä

Audi / VW 1,8 bensiinimoottori
Niin ikään Audin ja Volkswagenin 1,8-litrainen bensiinimoottori mainitaan ison öljynkulutuksen takia, mutta taaskaan lähde ei rajaa millään tavoin minä vuosina käytetystä moottorista on kyse.

Kyseessä lienee EA888-perheen 1,8-litrainen, jota käytettiin useissa Audin, Škodan ja Volkswagenin malleissa.

Äänestä

Tämä on Toyotapalsta. Mitä BMW:n viat täällä tekee?

Äänestä

Käytetään edelleen toyotassa.

Äänestä

Toyotalla on omat moottoriongelmansa. Mm. dieselkoneissa venttiilikansi löystyy kun lohkon materiaali antaa periksi(liian iso säästö), öljyn syönti kaikissa moottorityypeissä yleinen ongelma. Hybridien moottorien lohkot halkeilevat ja niihin tulee reikiä jos moottorissa ilmenee käyntihäiriöitä ja värinä hajottaa lohkon.
Paljon löytyy muutakin, mutta tässä vähän alkua, olkaa hyvä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

💯💯💯💯💯
BMW N47
Baijerilaismerkin nelisylinterinen dieselmoottorin esiteltiin vuonna 2007 1-sarjaan, mutta sitä käytettiin myöhemmin monissa muissakin malleissa.

Jakoketjun venyminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa jopa koko moottorin vaihtamiseen ja tulee siten todella kalliiksi. Ketjun säksättävä ääni vihjaa ongelmasta.

Ruotsalaisen Vi Bilägaren mukaan ongelmaa on esiintynyt myös kahdessa muussa BMW:n dieselmoottorissa (M57 ja N57) sekä kolmessa bensiinimoottorissa (N42, N43 ja N20).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu