TAVOITE: Vähennä, käytä uudelleen, kierrätä: Materiaalien ja energian käyttö minimoidaan.
Toimintojen optimointi: Resurssien, kuten tilojen, ajan, tuotteiden ja palveluiden, käyttö on harkittua.
Entäs todellisuus?
Yhdistelmävirka? Jossa sama henkilö hoitaa useampaa tehtävää tai roolia, voi tarjota
hyötyjä kuten monipuolisuutta, oppimismahdollisuuksia, resurssien tehokkaampaa käyttöä (esim. hallinto) ja tiiviimpää yhteistyötä eri toimijoiden välillä!?
Resurssitehokkuus:?
Voi vähentää päällekkäisyyksiä ja säästää hallinnollisia kustannuksia, kun samoja ihmisiä käytetään useissa tehtävissä,--Hyötyä syntyy lähinnä teoriassa eli päättäjien pelialustan pyörittämisessä.
Konkretia jää ohueksi, rahaa liikku kassasta toimitusjohtajahenkilölle, ja aika kuluu suunnitelmien sepustamiseen, vailla todellista toteutusta. Vertautuu tuhannen tarinan turhuuteen. ELIKKÄS EI kaupunginjohtamisessa eikä yhtiöiden toimitusjohtajan tehtäviäyhdistelemällä.
Kysymys kuuluu, onko yhdistelmätehtävään valitun henkilön kyvykkyys todettu ja kehittämisen kärki-ideat vaihtoehtoineen nähty`?
Talouden ja elinvoiman taso on tilastoitu , alemmas on vaikea päästä kuntaluokaan CC- kertonee suunnan, entäs mahdollisuudet?
Pyhäjärvi ei ole kiinnostava sijoittumiskunta, työllisyys heikkoa, elinvoimasta näyttelevät toimialat kapea-alaisia , kiinteistöjen arvot sulaneet, vapaa-aika harrastamiseen kohtuuttoman isot investoinnit eivät pidä työttömien nenänpäätä pinnalla.
Toimintojen optimointi: Resurssien, kuten tilojen, ajan, tuotteiden ja palveluiden, käyttö on harkittua.
Entäs todellisuus?
Yhdistelmävirka? Jossa sama henkilö hoitaa useampaa tehtävää tai roolia, voi tarjota
hyötyjä kuten monipuolisuutta, oppimismahdollisuuksia, resurssien tehokkaampaa käyttöä (esim. hallinto) ja tiiviimpää yhteistyötä eri toimijoiden välillä!?
Resurssitehokkuus:?
Voi vähentää päällekkäisyyksiä ja säästää hallinnollisia kustannuksia, kun samoja ihmisiä käytetään useissa tehtävissä,--Hyötyä syntyy lähinnä teoriassa eli päättäjien pelialustan pyörittämisessä.
Konkretia jää ohueksi, rahaa liikku kassasta toimitusjohtajahenkilölle, ja aika kuluu suunnitelmien sepustamiseen, vailla todellista toteutusta. Vertautuu tuhannen tarinan turhuuteen. ELIKKÄS EI kaupunginjohtamisessa eikä yhtiöiden toimitusjohtajan tehtäviäyhdistelemällä.
Kysymys kuuluu, onko yhdistelmätehtävään valitun henkilön kyvykkyys todettu ja kehittämisen kärki-ideat vaihtoehtoineen nähty`?
Talouden ja elinvoiman taso on tilastoitu , alemmas on vaikea päästä kuntaluokaan CC- kertonee suunnan, entäs mahdollisuudet?
Pyhäjärvi ei ole kiinnostava sijoittumiskunta, työllisyys heikkoa, elinvoimasta näyttelevät toimialat kapea-alaisia , kiinteistöjen arvot sulaneet, vapaa-aika harrastamiseen kohtuuttoman isot investoinnit eivät pidä työttömien nenänpäätä pinnalla.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ei ole tarpeeksi töitä siinä virassa mihin on valittu kun on aikaa muuitakin hommia tehdä .ja saada palkkaa kaikista.
Kyllähän tulos on näkyvillä.
Kaikkein helpoin tie valittu..
Tuulivoimskoijarit tulevat kuntiin missä näytetään vihreää valoa. Ei tarvitse itse uurastaa.
Kuntavaaleissa äänestäneenä ja te muut äänestäneet, resurssiäänemme menivät harakoille.
Valitettavasti. Poliittisesti olemme valinneet johtajiksi cee ja dee miehet, joiden kannukset kiiltävät yliminuuden ja kehumisten ristitulessa.
Paljon porua, vähän villoja. Sanonta kertoo kuluneenakin phj valtuutettujen tason, heikkoa ainesta. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Enemmistön edustajat ajelehtivat sameassa vedessä. Pelehtivät 90% keskenään ja sommittelevat kaunaisten ajatustensa suuntaamista syyttömiin--kuten meihin, kuntalaisiin ja valtuustossa niihin, jotka rohkeasti ovat sanomassa mielipiteensä.
Hallintosäännön muutoksilla.
Pyhäjärvi siirtyi CC-luokan "vapaaherra" - hallintojärjestykseen. Vapaaherra on taloudellisesti riippumaton eikä hänen tarvitse käydä ns. töissä elantonsa vuoksi. Kunhan on muodollisesti työpaikalla, eikä ole tulosvastuussa kenellekkään.
Valtuuston enemistö Kepu ja Vasemmisto ovat sätkynukkeja jotka tekevät just eikä melkein mitä pomot käskevät heidän tekevän.Tulos on kaikkien näkyvissä mihin se johti.Olemme pikapuolin kriisikunta.
Pyhäjärven hallinnon lieveilmiöissä, tuhlataan rahaa rajattomasti.
Työttömyysluku -luvut järkyttäviä.
Joku vääräleuka eturiviltä, veisaa virsiään aivan omassa atmosfäärissään, joku tolkku on saatava Pyhäjärven kaupungintaloon.
Liian vahva miehitys leikkii johtoportaan ylimmällä orrella.
Väkeä vähennettävä rajusti, kuntien toimintaa yhdistettävä, kyllä siihen pystytään ja homma toimii, vain tahdosta kiinni.
Paljon on rahaa irrotettavissa, toimivan johdon otettava vastuuta ja turhat rillat ja hilut pois.
"Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas isänmaa", lieneekö tuo enää paikkansa pitävä?
Siinä tekstitystä, juuri sellaisista asioista, ajatuksista, joihin on helppo samaistua.
Oikea aatos, oikea suunta.
Korjausefektit käytäntöön, kiitos.
Koko kommuunilta puuttuu, OMA TAHTO ja ajatus.
Siinä se vikatikki.
On helppoa hiljainen olla ja tyytyä puolikkaisiin jos vahvemmat vaativat niin. Kukaan ei pane vastaan.Nyökyttelykokouksia on valtuuston kokoukset.Täyttä sirkusta.
Onko monta henkilöä jotka ovat oikeasti perehtyneet asioihin.?
Suurin osa valtuutetuista ei koko neljän vuoden aikana käytä yhtään puheenvuoroa..Istuvat hiljaa kuin olisivat kirkossa.Onko puheenvuorot edeltä päätetty ,kuka puhuu ja mitä???
Valtuutetun luottamustoimen käytännössä on mykkyyttä. Läpimätää., missä istumisella tuetaan valheita, vihreää valoa sekä ihastellaan yhdessä heikon kuntatalouden siunausrituaalia. Elikkäs osaamisen taso on hävettävän surkeaa.
Kokouksissa vallitsee liioitellun yksituumainen henki.
Kun ei yleensä mitään kysytä, ei vastuullisilla ole syytä antaa selontekoa. Ja kun ei anneta tietoa, kurjistumiseen johtavat päätekijät voivat katsella tuimasti niitä, joilta vielä ääntä lähtee ja kyseenalaistusta kuuluu murskakritiikin kera.
Näin on varsinkin, kun jäivät omasta tahdostaan pois kaikilta paikoilta mm. valtuustossa.
Änkyrä vei heidät pois sieltä, missä asioita suunnitellaan.
Ja miten sattuikasn ettei osattu lukea äänestys lappuja.
Lain mukaan mukaan lapussa saa olla vain yksi numero ei mitään muuta.
Olisiko ollut parempi, että valehtlija ei pääsisi valtuustoon?
Miten onkaan unohdettu yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein resurssiviisaus?
Yhteistyö ja tiedonvaihto yritysten ja yhteisöjen kesken! KUOLLUTTA
Eläkeliitto ei edusta kuin joutilaisuutta, sekä juorujen päivityspisteitä.
Metsänhoitoyhdistys, kunta ostaa palvelun , ja kunnan metsäomaisuus on yhteistä, moninko kuntalainen, saati valtuutettu tietää, missä määrin metsien omaisuutta on jäljellä?
Yristysten huomiointiosuus Pyhäjärvellä - hallinto-yritys- yhteistyökuvioissa on suoraan sanoen mallia varamiehen varjon arvoista. Eli nolla. Kun perustat kahvilan, joku kk-palkkainen käy tuomassa kukan.
Kuntalaisille on tarjolla velvollisuudet eli maksajan rooli, kysymättä mistään yhteisömme mielipidettä esim. tuulivoimarakentamisen, hyvinvointitalon, yms sijoittumisesta.
Itseään täynnä oleva alkoholisti estää yhteistyön. Ensiksi Kepussa, sitten Proossa ja nyt persuissa.
Mietitkö yhtään, mitä ja miksi kirjoitat toistuvasti xxhenkilöä halventaen?
Tuon tapaiseen yksilökohdennettuun mollaukseen ryhtyy tyhmä tahi kylmä, kummin vaan tai molemmin, ja sitä sinä olet! Olet omassa elämässäsi epäonnistunut monesti ihan takuulla! Olet henkisesti epäkypsä, rajoitta rampautunut hlö- ihminen joka olet sisimmästäsi patamusta ja mieli palaa sanoilla pahantekoon!
Kuka täällä haukkuu nimeltä kepulasia ja kunnanjohtajaa?
He ovat julkisuuden henkilöitä ja päättäjiä, joten heidän tekemisiään saakin arvostella.
Onko joku Teistä päättäjistä niin resurssiviisas, että tekee aloitteen kaupungin maaomaisuuden, erityissti metsäomaisuuden nykytilasta.
Tekninenjohtaja(lienee ainoa asian tuntija) kertoo monisanaisesti ja luotettavalla äänenpainolla ja tiedon syvällä rintaäänellä: "Kun tämä metsäkauppa tehdään,
kaupungilla ei ole tällähaavaa metsiä enää myytäväksi." Tämä vuosia sitten valtuustossa.
Kuitenkin männä vuosina (joka vuosi) on metsäkaupoilla siistitty kaupungin tilinpäätöksiä.
Odotetaan, että firma, Metsähoitoyhdistys, antaa avoimen selostuksen metsäpalsta
kerrallaan ja jokaisesta erikseen valtuustosalin seinälle heitetyllä kartalla, mikä on
metsätilojen nykytilanne. Palsta kerrallaan, onko otettavaa, vai joko olisi syytä jättää
tuleville sukupöolville!?
Tätä me odotamme tässä suuressa viisaudessanne! Mielikuvat ja valtuustossa esitetyt
luotettavat "lupaukset" EIVÄT RIITÄ.!
Sekin on mikelenkiintoista tietää , mitä kaupunki maksaa Metsänhoitoyhdistykselle
kaupungin metsien hoidosta?
Pitäisi laskea kenen nimi on eniten mainittuna tai mikä puolue on eniten hankittuna.
Muuten miten joku puhui kunnanjohtajasta? Ei täällä ole kunnanjohtajaa.
Kuka täällä haukkuu taviksia oikein nimet mainiten.Kepun Emoji Pelle syyllistyy siihen.Muut kylläkin vastaavat siihen mainiten tasapuolisuuden merkeissä mainiten emojin nimen.Hän aina ALOITTAA taviksien nimien julkaisun. Ken riidan aloittaa ,se riidan kestäköön.sanotaan.
Eli Hei kin eli Ko sken emojin saa mainita.MOT Haukut muuten väärää henkilöä.Syyteharkintaan menee.
Onko kylähullumme nykyään mielestään syyttäjäkin?? Taisi se lento jonka sait vaalituvalta pimentää aivosi lopullisesti?? Jakomielitauti???
Kuuleman mukaan ovivahtina oleva Heikki esti tulemisen vaalituvalle.Hänen mukaan sinne päästettiin vain Kepun jäsenkortin näyttävät henkilöt.Eihän tuossa mitään puhuttu "syyttäjästä" Vaan syyte h a r k i n n a st a .Olet jakomielisairas ja luulotautinen
Yksinpuhelu jatkuu ja jatkuu.......