Pitkäaikaistyöttömiä ja pienituloisia on nyt Suomessa enemmän kuin pitkään aikaan, kirjoittaa Kauppalehden toimittaja Tuomo Hyttinen.
Lähes miljoona syrjäytymisriskissä
Köyhyys ei ole uusi asia Suomessa. Moni keskeinen tilastotieto osoittaa nyt kuitenkin väärään suuntaan.
Pienituloisia henkilöitä oli vuoden 2023 lopussa 345 000, mikä oli Tilastokeskuksen tilastoissa suurin määrä tällä vuosituhannella. Köyhyys- ja syrjäytymisriskissä eläviä suomalaisia oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 noin 930 000.
Vuoden 2024 tilastoja ei ole vielä saatavilla. Turun yliopiston johtama lippulaivaprojekti Invest kuitenkin arvioi syyskuussa, että pienituloisten määrä nousee 110 000:lla vuosina 2024–2025. Syynä tähän ovat Petteri Orpon (kok) hallituksen tekemät sosiaaliturvaleikkaukset.
Tutkimusprojekti Investin mukaan tuosta 110 000 henkilöstä lapsia on noin 27 000. Samaan kokoluokkaan on päätynyt myös sosiaali- ja terveysministeriö, joka arvioi 31 000 lapsen putoavan köyhyysrajan alle vuosina 2024–2026.
Eikä virta pienituloisuuteen näytä olevan tyrehtymässä, päinvastoin. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut tasaisesti vuoden 2024 elokuusta lähtien. Marraskuussa yli 133 000 ihmistä oli ollut työttömänä yli vuoden.
Lähes miljoona syrjäytymisriskissä
Köyhyys ei ole uusi asia Suomessa. Moni keskeinen tilastotieto osoittaa nyt kuitenkin väärään suuntaan.
Pienituloisia henkilöitä oli vuoden 2023 lopussa 345 000, mikä oli Tilastokeskuksen tilastoissa suurin määrä tällä vuosituhannella. Köyhyys- ja syrjäytymisriskissä eläviä suomalaisia oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 noin 930 000.
Vuoden 2024 tilastoja ei ole vielä saatavilla. Turun yliopiston johtama lippulaivaprojekti Invest kuitenkin arvioi syyskuussa, että pienituloisten määrä nousee 110 000:lla vuosina 2024–2025. Syynä tähän ovat Petteri Orpon (kok) hallituksen tekemät sosiaaliturvaleikkaukset.
Tutkimusprojekti Investin mukaan tuosta 110 000 henkilöstä lapsia on noin 27 000. Samaan kokoluokkaan on päätynyt myös sosiaali- ja terveysministeriö, joka arvioi 31 000 lapsen putoavan köyhyysrajan alle vuosina 2024–2026.
Eikä virta pienituloisuuteen näytä olevan tyrehtymässä, päinvastoin. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut tasaisesti vuoden 2024 elokuusta lähtien. Marraskuussa yli 133 000 ihmistä oli ollut työttömänä yli vuoden.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Perskokkareille köyhyys ei ole ongelma. Se ei kosketa heitä.
Taitojensa puolesta heikommille wähäpoika-persuille riittää että on kalijaa ja pensaa
Ei puutu enää kuin bolśevikkien vallankumous, niin talous alkaa koheta rymisten, kuten Venäjällä tapahtui 1917. Siitä lähti sadan vuoden nousukausi, kun ihmisillä oli kaikilla töitä, ja leipää, rikollisuus katosi riiston myötä. Neuvostoliiton menestystarina on vertaansa vailla.
Olisiko sinusta miellyttävämpää olla punaviherhallituksen alainen köyhä?
ja pitäähän ”köyhällä” olla nettiyhteys ja muut digivärkit, että pääsee purkamaan pahaa oloaan someen
Kokoomusloiset tuhosivat suomen.
Tuo loiset on osuva ilmmaus kokkareista. Nyt kun potkulaki astuu voimassa olisi syytä antaa eduskunnalle ja hallitukselle potku pesrsiille. Ei mitään hyvää ole saanet tehtyä, kun omiin etuihin.
Kuin monia vasemmistoliittolaiset työllistävät? Puhutaan nyt tuottavasta työstä.
Vain varakkaiden kannataa lisääntyä.Nyt kannattaa sitten elää säästäen.Jos mahdollista ja tarvetta niin viinat ja tupakat vaikka Virosta.Kannattaa kokata itse ja unohtaa ravintolat.Tärkeintä on pitää kämppä,jossa asua.Kaikki ylimääräinen kulutus pois.Velaton elämä on parasta.Ihminen voi nauttia elämästä vaikka ei olisi kalliita harrastuksia.Kaikki ylimääräiset kampaamo ja kosmetologi jutut pois.Ei ole mitään syytä ostaa kaikkea tehdäkseen vaikutuksen toisiin ihmisiin.Elää säästöliekillä.Jos rahaa on vähän niin sitten elää sen mukaan.Täytyy vain sopeutua.Suomessa elämä tulee olemaan entistä vaikeampaa.
Ihan sama. Sähköä saa pistorasiasta ja olutta Salesta.
Tupauuno, rautavaara. Savo.
Syynä ei ole sosiaaliturvan leikkaukset vaan Suomen huono taloustilanne eli ei oo rahaa jaettavaksi.
Ja hallitus omilla toimillaan upottaa Suomen entistä syvemmälle nevaan.
Jos herettäs paapomasta koko maailmaa ja keskityttäis Suomeen.
Kyllä rahaa on jaettavaksi, se täytyy vain kohdentaa oikein eli köyhille, ei rikkaille kuten hallitus nyt tekee! Syynä on juurikin sosiaaliturvan leikkaukset. Rahaa on!
Kyllä sitä näköjään rikkaille jaetaan
👺👺👺👺👺🤣👺🤣🌺😭👺
Voi pyhä yksinkertaisuus! Vain täysin tollo uskoo, että velkaantumisen pysäyttämiseen ainoat keinot on lapsiperheiden köyhyyden lisääminen ja kaljan halpeneminen sekä lääkkeiden hinnan nostaminen. Tämä Orpon hallitus on aivan väärällä polulla, jos yritetään taloutta tasapainottaa.
Äänestä SDPSija
Tuen saaja
Maksettu
1
UPM-Kymmene Oyj
60 997 150,83
2
Viking Line Abp
54 143 228,25
3
Finnlines Oyj
41 749 129,7
4
Tallink Silja Oy
32 502 729,82
5
Metsä Board Oyj
20 863 622,3
6
Outokumpu Stainless Oy
20 520 535,38
7
Nokia Solutions and Networks Oy
19 142 163
8
Vermon Ravirata Oy
18 264 947,54
9
Stora Enso Oyj
17 769 031,64
10
Rauma Marine Constructions Oy
17 671 530
11
Boliden Kokkola Oy
17 424 277,08
12
ESL Shipping Oy
16 845 665,58
13
Kemira Chemicals Oy
16 290 803,52
14
Rederiaktiebolaget Eckerö
15 508 111,41
15
MIELI Suomen Mielenterveys ry;MIELI Psykisk Hälsa Finland rf
13 385 000
16
Outokumpu Chrome Oy
12 366 341,37
17
Neste Oyj
11 513 326,02
18
Oy Trailer-Link Ab
11 131 782,58
19
Stora Enso Publication Papers Oy Ltd
10 520 626,4
20
SSAB Europe Oy
10 463 366,81
21
Sappi Finland Operations Oy
10 206 442,27
22
Bore Oy Ab
10 153 829,46
23
Tampereen Ravirata Oy
8 548 772,15
24
NoHo Partners Oyj
8 385 560,28
25
Scandic Hotels Oy
8 362 384,71
26
Finnpilot Pilotage Oy
8 117 138
27
ICEYE Oy
7 377 324
28
KONE Oyj
7 105 833
29
Lahden Hevosystäväinseura ry
7 024 099,72
30
Sandvik Mining and Construction Oy
6 920 743
Sivu 1/34
Lähde: TEM
No, talouspoliittinen asiantuntija: mitkäs olisivat sinun mielestäsi kansantalouden suostanostamisen loitsut?
Mutta, sittenhän meillä olisi taas saman verran köyhiä ja rikkaita, vai pitäisikö maallinen hyvä jakaa puolueeseen kuulumisen perusteella, kuten Neukkulassa, jolloin entiset köyhät varastivat rikkaiden omaisuuden lisäksi heidän vapautensa, usein vielä hengenkin?
Liian yksinkertaista. Pitihän Aatuvainaankin keksiä poliittisia ja taloudellisia salaliittoja jos jonkinnäköisiä - jotta pääsisi valtaan.
Kannattaa lähtä anon joukkoihin venäjän ihmemaahan persujen paratiisiin. Purra on paras mainos rautarouva ei leikkaa köyhiltä "päätä" ei ainakaan itse. Nekun on kaikki työt hälläkin olu aina tekemistävaille valmiita
Eikös tuolla itärajan takana nautita juuri alun perin vasemmiston aikaansaamaa onnea ja autuutta?
Sdp 2019-2023 eikä muuta tarvittu, kaikki päin persettä.
Voiko edes Persu olla noin tyhmä?
Oletko kenties itänaapurin hämmentäjä?
Persuilla on tapana haikailla mennyttä aikaa, jolloin kaikki oli heidän mielestään paljon paremmin. Kieltämättä vuoteen 2008 saakka Suomessa oli vahvaa talouskasvua ja hyvinvoinnin kehitystä. Olivatko persut tuolloin vallassa? Ei todellakaan. Vallassa olivat kepulaiset ja demarit. Persut kaihoavat siis punamultahallituksen aikakautta.
"Vallassa olivat kepulaiset ja demarit. "
Eli samat jotka olivat vallassa myös 2019-2023 JA SILLOIN PASKOIVAT SUOMEN TALOUDEN JA HYVINVOINNIN KAIKILLA MITTAREILLA!!!!!
Mulla ja. Muilla ainakin meni hyvin kun hallituksen käsi ei ollut meidän palkansaajien taskussa kokoajan
Olivatkos persut vallassa v. 1918?
Oikeiston neuvo näille ihmisille on perustakaa yritys johon työllistätte itsenne.
sellainen josta valtion tuista tulee palkat 🤣
Kaikille ei takuulla riitä töitä vaikka jokainen aikuinen työtön perustaisi oman firman
No eivätkös silloin sekä yrittäjien että proletaarien tulot koostu samoista tulonsiirroita, vähän eri momenteilta?
Hallituksemme tekee Suomesta sellaisen yhteiskunnan, että täältä on pikkuhiljaa viisainta häipyä sivistyksen pariin.
Meidän kaikkien suuresti ihailema Ano Turtiainen lähti jo toiseen maahan.
"Meidän kaikkien suuresti ihailema Ano Turtiainen lähti jo toiseen maahan."
No, onhan se tiedetty, että se on teidän äärivihervassudemareiden ihannemaa... Suomi ja suomalaiset ensin ajattelu on vahingollista!!!!
Mikä estää?
Pakolaiseksi.
Pakoon velkojia?
Jo vuosikymmeniä jatkunut ongelma. Kaikinpuolinen Suomen alasajo.
Taloudellisesti ja kulttuurisesti.
Onko se systeemi-ongelma yhdistettynä harhailu-politiikkaan `
Menoja keksitään, ja tuloja ei...
-Tilannekatsaus ;
https://youtu.be/64cF7CKzr40?si=yJGAeyEAFjcL2x6g
Jos kärsit unettomuudesta, tämä video auttaa varmasti :))))))))))
Siis: kenen etu sinun mielestäsi olisi tuo ”alasajo” mikäli sellaista olisi tapahtunut tai tapahtuisi?
Ei kiinnosta. Meillä on hyvin asiat! T. Orpo ja Purra hillotolpalta
Kun tyytyy vähään, voi olla onnellinen. Ei sillä ole mitään tekemistä politiikan kanssa.
Riikka: Me rakennamme uudestaan luokkayhteiskuntaa. Demokratia kuuluu menneisyyteen. Kansaa täytyy hallita lujalla kädellä ja kepillä.
2020-2025 punavihreän, kepulaisen ja kokoomuslaisen siirtolaispolitiikan saavutuksena n. 100000 uutta työtöntä vieraskielistä. Eikös maahanmuuton pitänyt siivittää Suomi uuteen nousuun, eikä työttömyystilastoa? "Mutku se on oikeiston vika! UIiuIi!"
☝️😂
Oikeassa olet Mr.peflet, oikeiston vika se on, ei siitä muita voi syyttää.
Perusteletko, miksi näet vihervasemmiston ja kepun oikeistolaisina.
Vihreät ovat tunnetusti kokoomuksen apupuolue. Kepulaiset osin poliittisesti varakkaine maajussineen tai firman pyörittäjinä keikkuvat kokoomuksen ja kepun välimaastossa. Joten kepulaiset voidaan hyvin laskea oikeistoon. Kunnostautuvat hyvin julkisten varojen kuppaamiseen
"Vihreät ovat tunnetusti kokoomuksen apupuolue"
Tais mennä sulla ihan puurot ja vellit kekaisin!!?? SSDP ei Hirveistä luovu!!
Köyhiä on suhteessa enemmän kuin 100 vuoteen. Tuo "pitkiin aikoihin" on todellinen kokoomuksen kaunistelema tarina
"Köyhyys ei ole uusi asia Suomessa."
Ei ole EI, tuosta alla olevasta tilastostahan se hyvin selviää, milloin 2020 tuli piikki!!!
https://www.sijoittaja.fi/438831/suomi-on-ollut-taantumassa-kaksi-vuotta-ostovoima-sukelsi-ja-kansa-koyhtyi/
HUPS!!!! MUTTA EIHÄN TUO OLLUTKAAN ORPON HALLITUKSEN AIKANA!!!!
Aino mitä äärioikeisto diktatuuri hallitus tekee on jakaa verorahat rikkaille jotta saisivat lisää rahaa
Z🎩💩💩💩💩💩💯
Se on kokoomusken keino siirtää kuntalaisten verovarat rikkaille yrityksille jotta sinä et pääse hyötymään niistä verorahoista mitenkään millään palveluilla jotka maksat Vantaalle menee ne rikkaille kaivureille ja maansiirto yrityksiin soran myyjille ja asfallittimkaedelliin
Äänestä SDPKokoomus kerää vihaa niskaansa. Mutta kun sen äänestäjät on EK, yrittäjät ja pääoma. Niin eihän se ihan heti kaadu.
Äänestä SDP
Purra tuhoaa Suomen.
Venäjältä Persut ovat aina saaneet rahaa ja tukea.
PERSUT ajavat Suomea ja suomalaisia itä-naapurin syliin, Ano on jo siellä suunnittelemassa seuraavia siirtoja Vladimirin kanssa. Liekkö jo tehty orpopurra-xxxx hyökkäämättömyyssopimus. Voi Suomi raukkaa mihin jamaan on ajettu parissa -kolmessa vuodessa. Ja atlantin takaa ei apuja tule, sekin on jo käyty neuvottelemassa