Monen taloudellinen tilanne kiristyy ensi vuonna mm. siksi, että työmarkkinamaksut eivät enää ole vähennyskelpoisia verotuksessa.
Tämä sataa salakavalasti kirkon kassaan, koska veropohjan kasvun takia, sille sataa jokaiselta kirkollisverovelvolliselta automaattisesti enemmän rahaa, vaikka tulot ja kirkollisveroprosentti pysyisivät entisellään.
Veropohjan kasvun ansiosta kirkko sai vuonna 2024 n. 20 miljoonaa 'ylimääräistä' ja kirkon verotulot olivat peräti 1 054 miljoonaa euroa. Ja nyt on siis tulossa uusi Jackpot kirkolle.
Nyt voi kuitenkin helposti vapautua tuosta kummallisesta ja alati kasvavasta kirkollisverosta, jota joutuu maksamaan, taas, jos ei ymmärrä erota kirkosta viimeistään 31.12.2025.
Keskimääräinen kirkollisvero vuodelle 2026 oli ennakkoarvailujen mukaan n. 500€:n luokkaa, mikä on kyllä melkoinen jäsenmaksu sekin. Mutta nyt tämän uusimman kirkon Jackpotin takia, saattaa maksajalta mennä useampi kymppi lisää, samalla kun ihmiset joutuvat itse maksamaan työmarkkinamaksunsa – kaikkien muitten kohonneiden kustannusten lisäksi.
Ei tarvitse olla erityisen hyvin ansaitseva pariskunta, niin joutuu maksamaan yli 2 000€!
Ei pitäisi olla kauhean vaikea tehdä kannattava päätös!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Erotkaa tänään kirkosta säästätte ensi vuoden kirkollisveron maksusta, miksi maksaa turhasta kun rahaa tarvitsee kipeästi muuhunkin..
Eroaminen käy helposti oheisen linkin kautta..
Itse säästänyt sievoisen summan kun erosin 90 luvun alkupuolella..
https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/
Nyt on pakko kommentoida edellisessä ollutta lausetta:
samalla kun ihmiset joutuvat itse maksamaan työmarkkinamaksunsa – kaikkien muitten kohonneiden kustannusten lisäksi
Mitä väärää on siinä että ihminen joutuu itse maksamaan työmarkkinamaksunsa? Tai kohonneet kustannukset? Kenen ne pitäisi maksaa? Jos työmarkkinamaksut on verovähennyskelpoisia niin sehän tarkoittaa vastaavasti korkeampaa veroprosenttia koska valtion verotulo on pienempi. Viime kädessä veronmaksaja joka tapauksessa maksaa kaiken. Kirjoittaja ei ymmärrä että kyseessä on nollasummapeli eikä raha tule seinästä. On tietysti kaunis ajatus että naapurin Pertti maksaa sinun ay-maksusi. Tyypillinen vasemmistoideologia. Käsi on aina toisen taskussa 💩