Maaliskuussa 2025 maailmassa oli noin 3028 miljardööriä ja heidän kaikkien rahamäärä yhteensä oli yli 16,1 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Tuo on aivan mieletön määrä rahaa.
Rupesin siis tuossa vähän aikaa sitten miettimään, että mikseivät he jakaisi varallisuuttaan muille. Heistä halukkaat voisivat vaikkapa tehdä oman valtionsa kanssa sopimuksen, että antaisivat osan rahastaan valtiolle ja valtio jakaisi tämän summan rahaa tasavertaisesti osan kansalaisista kesken aloittaen huonoimmassa asemassa olevista edeten varakkaampiin kansalaisiin. Tämä olisi mielestäni hyvä sijoitus, koska kansalaisten hyvin voinnin noustessa heidän ostovoimansakin nousisi, jolloin valtio itsekin vaurastuisi, työttömyys vähenisi, miljardöörit itsekin voisivat jonkin ajan kuluessa hyötyä, jos he omistavat jonkun kotimaisen yrityksen, joten kaikki hyötyisivät. Tästä voisi alkaa siis hyvien asioiden ketjureaktio.
Tämä ei kuitenkaan toimisi yhtä hyvin valtiossa, jossa on suurempi määrä ihmisiä, luulisin.
Ihmisiin sijoittaminen
Anonyymi-ap
2
194
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Ideana hyvä, mutta perustuu väärään olettamukseen ihmisten hyvyydestä ja rehellisyydestä. Heti tilaisuuden tullen lähes jokainen meistä suhruroisi nuokin rahat omaan taskuunsa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771600
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.105807En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493