Eduskuntavaalit 2027

Ei tule Ekman Johanna menemään läpi. Viimeksi oli hilkulla ja se oli se hetki jolloin olisi pitänyt päästä läpi.
Nyt tilanne on se että hän on painunut unholaan ja mitään meriittejä ei ole vuosien aikana kertynyt.
Mitä hän ylipäätään tekee työkseen?

Mutta vaaleissa paremmuusjärjestys tulee olemaan seuraava:
1) SDP selvällä yli 25% kannatuksella vaalivoitto - ansaittu sellainen.
2) Kokoomus noin 18% kannatuksella toiselle sijalle.
3) Keskusta nousee kolmanneksi noin 14 % kannatuksella
5) Vihreät nostaa suosiotaan etenkin kaupungeissa.
6) Vasemmistoliitto menee persujen ohi
7) Persussuomalaiset joilla kannatusta alle 10% jää kauas kärjestä.
Muut saa sitten ne jäännösäänet.

Hallituksen muodostaa SDP, Keskusta ja Vasemmistoliitto sekä KD.
Suomen suunta kääntyy noilla puolueilla nousuun ja järki voittaa nykyisen tyhmyyden.
391102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kerta kaikkiaan hyvä alotus. Ei voi muuta kuin peukuttaa sillä juuri noin käypi.
Tämä Ekman hukkasi pelikorttinsa. Viimeinen sinetti oli kaupunkin johtajan tapaus jossa ei hän laittanut nimeään listaan. Kyllä kansa muistaa.

1Äänestä

Juu ei pääse Ekman koskaan kansanedustajaksi. Osaaminen melko hiljaista. Puolueenkin alamäki jatkuu.

2Äänestä
  • Ei sinne meikillä mennä. Saahan laittaa rahansa kiinni seuraaviin eduskuntavaaleihin, mut siihen se jää. Kova tulos viimeksi, mutta sen jälkeen ihan floppi kunta- ja aluetasolla plus pwrsujen floppi, niin se on morot ekmanin haaveille mennä eduskuntaan räpyttelee.

    Äänestä

Mitä hän edes tekee, kummallisia mainintoja omassa listassaan.
Naamataulu oli esillä liikaakin. Toivottavasti miettii omia prioriteettejään uudelleen, mitä kannattaa uhrata uran eteen.

Äänestä

Kun SDP ottaa voiton, niin aion juhlistaa sitä juomalla savukossua ja simaa.

Äänestä
  • Unohda sima sillä se on vappu juoma.
    Toivottavasti Laura on ehdokkaana. Siinä on toimelias nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Unohda sima sillä se on vappu juoma.
    Toivottavasti Laura on ehdokkaana. Siinä on toimelias nainen.

    Mahtaa olla kova paikka joillekin persuille kun tulee uusi ja kiinnostavampi henkilö mukaan kuvioihin. Laura Jokela pesee mennen tullen kannatuksessaan Ekmanin ja monen muun

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mahtaa olla kova paikka joillekin persuille kun tulee uusi ja kiinnostavampi henkilö mukaan kuvioihin. Laura Jokela pesee mennen tullen kannatuksessaan Ekmanin ja monen muun

    Se on just näin. Laura on niin huippu osaaja, että hänestä kannattaisi Kokoomuksen kiinnostua.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se on just näin. Laura on niin huippu osaaja, että hänestä kannattaisi Kokoomuksen kiinnostua.

    Kyllä. Persuissa hän menee aivan hukkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä. Persuissa hän menee aivan hukkaan.

    Laurassa on kyllä potentiaalia politiikkaan. Hänellä on paljon tietoa ja taitoa. Harmi jos ei lähde eduskuntavaalien ehdokkaaksi. Kirjoitti muuten nimensä vetoomukseen kaupunginjohtajan touhujen tutkimiseksi. 👍

    Äänestä

Minä pääsen. Olen kelankäsittelijä koulutuksena sosionomi.

Äänestä

Ei ole ennää Eekmannilla asijaa eduskuntaan kuin lehtereille. Nytten Orimattilan pitäs yli puolueitten rajojen mennä Lauran taakse. Hänellä on paljon kokemusta politiikasta vaikka onkin vasta nuori.

Äänestä

Ettei vaa olis jotain vispilä kauppaa?

Äänestä

Juu ei ole J E ennää kansan suosikki. On sen verran ollu jälkijunassa asioitten kanssa.

Äänestä

Ei ole noussut sille tasolle mitä sillä äänimäärällä olisi pitänyt. Täysin huomaamaton.
Viimeksi äänestin. En enään.
Onko sanonut valtuuston kokouksessa mitään?

Äänestä
  • On sanonu nimen huudossa että on paikalla.

    Äänestä

  • Ei ole mitään puheenvuoroa käyttäny. Ei jatkoon joten saa unhottaa tulevat eduskunnan vaalit.

    Äänestä

Äänesti viime eduskuntavaaleissa kyseistä ehdokasta. Onkohan hän vielä ehdolla?

Äänestä

JE olisi ollut hyvä valinta elinvoimajohtajaksi. Yrittäjänä hänellä on kokemusta ja koulutusta Hankenin korkeakoulusta. Myös osaa kieliä.

Äänestä
  • Tässä olisi itua. Elinvoimajohtaja on Orimattilan paras käyntikortti.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tässä olisi itua. Elinvoimajohtaja on Orimattilan paras käyntikortti.

    Kuka tämä nykynen elinkeinoihminen on?
    Johannassa olisi kieltämättä potentiaalia.

    Äänestä

Mitä kokemusta sillä on elinkeinojohtajaksi? Täytyy olla jotain näkemystä muustakin kuin poseerauksesta, pelkkä Hankenilla kirjoilla oleminen ei auta.

Äänestä
  • Kyllä Johanna osaa hyvin markkinoida. Sitten hänellä on kieli taitoa.

    Äänestä

  • Auttaako hygeniapassi , traktorikortti , EA 1 ja 2 , kalan perkuu ja koirien trimmaus taito ?

    Äänestä

pärstä lehdessä teki ensimmäisen aloitteen muutti valtuustoaloitetta. Osaamisen taso on nyt virallisesti todistettu.

1Äänestä
  • Menetti loputkin äänensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Menetti loputkin äänensä.

    Älkää kiusatko toista. Kyllä siinä varmaan on laitettu johannalle kassäri eteen mitä pitää ja kuuluu sanoa.

    Äänestä

Johanna pelasi korttinsa väärin sillä hänellä oli hieno kannatus eduskunta vaaleissa mutta nyt on kannatus ennää muutaman kymmenen äänestäjän verran.

Äänestä
  • Heikolta näyttää jatko. Ensi vaaleissa Laura saa ääneni.

    Äänestä

Ei jatkoon. Se juna meni jo joka vie eduskuntaan.

Äänestä

Johanna hoitaa asiat kuntoon. On järkevästi Orimattilan puolella ja haluaa kaupungin parasta. Ei lähde näiden lynkkaajien matkaan tuhlaamaan medän kaupunkilaisten rahaa ja hyvinvointia.

Äänestä
  • Se on just näin. Kyllä Orimattilan menoa kummastellaan Lahtea myöten. Voi myötähäpeä mitä touhua. Kandeeko käyttää kaikki rahat riitelyyn ja oikeustaisteluihin vai yrittää saada tänne elinvoimaa ja hyvinvointia.
    Hallitus ei muuten muuttanu aloitetta vaan valmisteli asian valtuuston päätettäväksi ja teki muutetun päätösehdotuksen. Ehdotuksesta sitten valtuusto päättää tai tekee uuden muutetun eli vaikka sen alkuperäisen ja sit ne äänestää. Ihan normaalia päätöksentekoa ja demokratiaa.

    Jos oisit viranhaltija: tulisitko tällaseen räyhääjien ja virheiden etsijöiden kuntaan, jossa on oman elämänsä sheriffejä päättämässä ja antamassa tuomioita ilman että ensin tutkitaan? Kaupunginjohtajalle 4v välein potkut.
    Valot päälle! Onneksi hallitukselta löytyi järkeä.
    Nyt on käsillä vuosien riita ja kymppitonnit kaupunkilaisten veroeuroja tulee vilisemään kankkulan kaivoon ja naapurikunnat nauraa. Hieno homma! Maanantain jälkeen on myöhästä saada valoja päälle. Viimene sammuttakoo kylän valot, tällä menolla ei mene kauaa.

    Äänestä

Johannan laulut on laulettu. Ei jatkoon.

Äänestä
  • Minun luotto oli kova. Kovaa puhetta ja jämäkkyyttä mutta tässä se nähtiin. Valta imaisee ihmisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Minun luotto oli kova. Kovaa puhetta ja jämäkkyyttä mutta tässä se nähtiin. Valta imaisee ihmisen.

    Näin kävi. Kallen suuri ihailija.

    1Äänestä

Mulla menee vähän näitten ketjujen lukeminen sekaisin, kun toi emojitrolli nostelee niitä niin tiuhaan tahtiin. Jännän vastaavaa täällä silti kuin silloin 2 vuotta sitten, kun sama tapahtui.

Tänne tulee yhä ihan pokkana random politiikkaviestejä, jotka ei ollenkaan huomioi että täällä on niinku kaaos meneillään. Eivät katso että MIKÄ ketjun nosti. Nyt jo vissiin kaksi ihan perustylsiä viestejä tullut, mikä ei ole realistista näissä olosuhteissa.

Äänestä

Me tarvitsemme yhteisen ehdokkaan jota äänestää, todellisen kansan edustajan !!

Äänestä
  • Samaa mieltä. ja yli puoluerajojen on vain Winston. Tämä talous osaaja .

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Samaa mieltä. ja yli puoluerajojen on vain Winston. Tämä talous osaaja .

    Ei huono, mutta miten saahaan demarit sen taakse?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei tule Ekman Johanna menemään läpi. Viimeksi oli hilkulla ja se oli se hetki jolloin olisi pitänyt päästä läpi.
Nyt tilanne on se että hän on painunut unholaan ja mitään meriittejä ei ole vuosien aikana kertynyt.
Mitä hän ylipäätään tekee työkseen?

Mutta vaaleissa paremmuusjärjestys tulee olemaan seuraava:
1) SDP selvällä yli 25% kannatuksella vaalivoitto - ansaittu sellainen.
2) Kokoomus noin 18% kannatuksella toiselle sijalle.
3) Keskusta nousee kolmanneksi noin 14 % kannatuksella
5) Vihreät nostaa suosiotaan etenkin kaupungeissa.
6) Vasemmistoliitto menee persujen ohi
7) Persussuomalaiset joilla kannatusta alle 10% jää kauas kärjestä.
Muut saa sitten ne jäännösäänet.

Hallituksen muodostaa SDP, Keskusta ja Vasemmistoliitto sekä KD.
Suomen suunta kääntyy noilla puolueilla nousuun ja järki voittaa nykyisen tyhmyyden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu