Mika, mika, mika

(Ismo kävelee lavalle, raapii takaraivoaan ja virnistää yleisölle)
”Tota... ootteko te koskaan miettineet poliisin työtä? Se on jännä ammatti. Niillä on ne kaikki vehkeet ja tietokoneet, mut sit niillä on se kaikkein vaikein vastustaja... eli ihminen, joka osaa puhua.
Mä olin kerran poliisilaitoksella – olin hakemassa passia, en mä muuten... tota... mut siinä mun edessä oli sellainen perinteinen romanimies. Sillä oli upea suora takki ja se seisoi siinä passitiskillä sellaisella itsevarmuudella, että se näytti siltä kuin se ois juuri ostanut koko poliisitalon ja miettis nyt, että mihin kohtaan se laittaa verhot.
Se oli siinä antamassa sormenjälkiä. Ja se dialogi sen virkailijan kanssa... se oli taidetta.
(Ismo muuttaa ääntään: matkii romanimiehen leveää ja kohteliasta puhetapaa ja virkailijan hieman monotonista virastovirkamies-ääntä)
Virkailija sanoi: ’Noniin, laitetaanpa etusormi tähän lukijalle.’
Romani laittoi sormen ja sanoi: ’Katsokaa nyt, hyvä rouva, onko ne varmasti tarpeeksi kiiltävät ne jäljet? Mä oon rasvannut käsiäni koko aamun, että valtio saa parasta mahdollista laatua.’
Virkailija naputteli tietokonetta, ja yhtäkkiä sen ilme muuttui. Se katsoi näyttöä, katsoi romania, katsoi näyttöä ja sanoi: ’Tota... tässä on nyt sellainen ongelma, että kun mä ajoin nää teidän tiedot, niin täältä pamahti ruutuun etsintäkuulutuksia.’
Romani nosti kulmakarvojaan: ’Etsintäkuulutuksia? No mut sehän on hienoa! Sehän tarkoittaa, että mua on kaivattu! On se kiva, että joku muistaa vanhaa miestä tässä kiireisessä maailmassa.’
Virkailija kuiskaasi: ’Herra, tässä on niitä... aika paljon. Täällä lukee: luvaton haltuunotto, niskurointi, petos, toinen petos, kolmas petos... tässä on itse asiassa neljä sivua näitä.’
(Ismo raapii päätään ja naurahtaa yleisölle)
Siinä kohtaa kuka tahansa muu ois lähtenyt juoksemaan, mut tää mies ei räpäyttänyt silmääkään. Se nojasi tiskiin ja alkoi... se alkoi kutoa sellaista verbaalista verkkoa, että siinä ois hämähäkkikin mennyt solmuun.
Romani sanoi: ’Kuulehan nyt, hyvä rouva. Katsotaanpa noita papereita vähän tarkemmin. Lukeehan siellä varmasti, että ne on etsintäkuulutuksia? Eikä esimerkiksi löytökuulutuksia?’
Virkailija sanoi hämmentyneenä: ’Mitä väliä sillä on? Teitä etsitään.’
Romani levitti kätensä: ’No onhan sillä valtava ero! Jos jotain etsitään, niin sehän tarkoittaa, että se on hukassa. Ja jos mä oon tässä teidän edessänne, niin mä en oo hukassa. Eli ne paperit on vanhentuneita! Te ette voi etsiä sellaista, minkä te olette jo löytäneet. Se ois looginen virhe, ja mä uskon, että te olette viisas nainen ja ymmärrätte logiikan päälle.’
Virkailija yritti änkyttää: ’Mutta tässä lukee, että teidät pitäisi ottaa kiinni...’
Romani keskeytti heti: ’Ottaa kiinni mistä? Katsokaa nyt mua. Mä oon tässä passia hakemassa. Passi on matkustusasiakirja. Se tarkoittaa, että valtio suorastaan kehottaa mua poistumaan maasta! Ja nää teidän etsintäkuulutukset taas yrittää pitää mut täällä. Teillä on nyt sisäinen ristiriita teidän omassa organisaatiossa! Toinen osasto haluaa mut ulos ja toinen sisään. Mä en haluaisi olla hankala, mut mun on pakko kysyä: kumpi teistä on se pomo?’
(Ismo tekee hölmistyneen ilmeen ja elehtii käsillään)
Virkailija katsoi sitä ruutua ihan loppuunpalamisen partaalla. Romani jatkoi samalla lempeällä äänellä:
’Ja katsokaapa tuota kohtaa ”petos”. Sehän on vaan sana. Jos mä myyn miehelle hevosen, joka ei halua juosta, niin onko se petos vai onko se hevosen vapaa tahto? Mä sanoisin, että se on eläinsuojelua! Mä oon suojellut hevosen lepoaikaa, ja valtio haluaa siitä sakottaa. Onko tää se Suomi, jonka puolesta meidän papat on suolla tarponut?’
Virkailija sanoi: ’Mutta teillä on täällä myös niskoittelu poliisia vastaan...’
Romani naurahti: ’Niskoittelu? Hyvä rouva, mulla on jäykkä niska! Se on lääketieteellinen fakta. Jos poliisi käskee mua katsomaan oikealle ja mä en pysty, niin onko se rikos vai onko se hieronnan puute? Mä oon tässä uhri! Mä oon yrittänyt tulla poliisin luokse hakemaan apua tähän niskaan, mut täällä mulle tarjotaankin vaan käsirautoja, jotka on muuten todella huonot niskan ergonomialle.’
(Ismo nauraa ja pudistaa päätään)
Virkailija oli jo ihan pyörällä päästään. Se alkoi varmaan uskoa, että tää mies oli joku ihmisoikeustaistelija. Sitten tuli se lopullinen isku.
Romani sanoi: ’Ja kuulehan... jos te nyt soitatte ne partiot tähän ja ne vie mut pois, niin kuka täällä antaa ne sormenjäljet? Tää kone on jo lämmennyt mun sormesta. Jos te keskeytätte tän prosessin, niin se on valtion omaisuuden haaskausta. Ja mä tiedän, että te olette tunnollinen virkamies. Te ette halua hukata veronmaksajien sähköä tällaiseen.’
Virkailija tuijotti näyttöä, katsoi neljää sivua rikoksia ja sitten tätä miestä, joka hymyili kuin aurinko. Virkailija huokaisi syvään... ja painoi ’DELETE’.
Virkailija sanoi hiljaa: ’Mä... mä laitan tänne merkinnän, että tietoja ei voitu vahvistaa teknisen virheen vuoksi. Menkää nyt äkkiä, ennen kuin joku muu tulee tähän.’
Romani oikaisi takkinsa, nosti hattuaan