Isä ja poika ostivat vanhan omakotitalon. Molemmat maksoivat asuntolainan puoliksi. Talo tuli pojan nimelle, koska ensiasunnon leimavero hänen ikäiselleen oli pienempi.
Voiko isä kuitenkin esiintyä talon toisena osakkaana, kun on siitä puolet maksanutkin?
Voiko isä kuitenkin esiintyä talon toisena osakkaana, kun on siitä puolet maksanutkin?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mutta taloa ei omista.
Tuollaiset rekisterit täyttävät lain kirjaimen, mutta ei käytännön omistussuhteita! On vähän kuin "johanssonin palotikkaat." Kuinkahan usein esim. Kaupparekisterin tiedot vastaavat todellisia olosuhteita?
Jos poika omistaisi koko talon, minun pitäisi maksaa vuokraa! Olen maksanut vain talon käyttökulut, verot ja vakuutukset puoliksi! Kuka voisi kiistää omistukseni talon puolikkaaseen? (Hänen olisi syytä varata etukäteen elvytys- ja tehohoitoyksikkö...)
lahjaverollinen lahjoitus sen isän maksaman lainanpuolikkaan osalta.
Ensikertaa kuulen tällaisesta "lahjoituksesta." Kaupantekohetkellä oli useampi asiantuntija paikalla, jotta kaikki olisi laillista. Ensiasunnon leimavero oli pojalla pienempi, sentähden poika sai talon nimelleen. Keskinäisillä sopimuksilla kuulemma omistussuhteet saataisiin käytäntöä vastaaviksi?
En ole osuuttani lahjoittanut, vaan hyödynnän sitä itse!
Varmasti lahjavero olisi suurempi, kuin täysimääräinen leimavero. Verottaja myös tietää asian, olenhan saanut korkovähennystäkin.
sopimuksilla kuulemma omistussuhteet saataisiin käytäntöä vastaaviksi...no tuota, kun maakaaren säännösten mukaan kiinteistön omistussuhteet täytyy muuttaa määrämuodossa, eli kaupanvahvistajan vahvistamalla kaupalla tai lahjalla ja omistusosuuden saajan täytyy hankkia saannolleen lainhuuto...eli kenellä on kiinteistöön lainhuuto, pojalla vai teillä molemmilla puoliksi?
Pojalla yksinään on lainhuuto, mutta laki saa huudella mitä tykkää...!
Et omista kuin moraalisesti, poika voi myydä tönön koska tahansa ja kauppa on laillinen. Sitten voitte siviilioikeudessa riidellä rahoista.
Olisit nyt ostanut vaikka 10% ja maksanut siitä leimaveron, kukaan ei ostaisi 90%:a talosta ja monella muullakin järjestelyllä asian olisi voinut hoitaa. Onkohan sinua jymäytetty?
se lain huutelu ratkaisee asian. Jos kauppakirjaan ei sinulle ole omistusoikeutta merkitty, ei jalan polkeminen ja inttäminen 50 prossan omistusoikeudesta auta ollenkaan.
Tuo pienempi osaomistus ei ole tullut mieleen. Minun jälkeeni poika joko myy talon, tai eräs tyttäristä ottaa minun osuuteni ja maksaa muut perilliset pois. Perheetön poika voisi jäädä omaan asuntoonsa. (Olen jo lähes kahdeksankymppinen.) Aina rehelliseksi osoittautunut poika ei rupea kieroilemaan. Jos talo myytäisiin nyt, saisin kyllä häneltä osuuteni, vai olisiko siinä jokin juriidinen tai verotusjuttu pukinsorkkana?
Ensinnäkin minut täytyy saada ryöstövoudin ja väkivaltakoneiston avulla häädettyä asunnostani! Häätö saisi runsaasti julkisuutta. Uuden asukkaan olisi melko sietämätöntä asua riistetyssä asunnossani. Itselläni olisi kyllä aina alibi...
Jos normaali laki ei toimi, astuu tilalle korpilaki, joka on ankara ja mutkaton!
"Jos talo myytäisiin nyt, saisin kyllä häneltä osuuteni, vai olisiko siinä jokin juriidinen tai verotusjuttu pukinsorkkana?"
Jos poikasi antaisi sinulle puolet myyntihinnasta, niin joudut maksamaan lahjaveroa, jos kerta et omistanut kohdetta.
Mikäs lahja se olisi, kun olen sen itse maksanut? Onpas merkillisen kieroa ja ahnetta lainsäädäntöä? Juuri tällaisesta kaikenlaiset pommi-iskut maailmalla saavat oikeutuksensa!
Lipposen tila-auto tosin kyllä nielee verovaroja.
Meillä oli pojan kanssa yhteinen asuntolaina. Voin helposti todistaa, että sijoitin pojan omistamaan kiinteistöön 50 % sen arvosta. En ole osuuttani luovuttanut kenellekään. Luovutuksesta täytyisi olla asiakirja.
Millä ihmeen lakipykälällä tämä sijoitus voitaisiin minulta riistää? On kai vielä olemassa omaisuuden suoja? Eläkeläisiltä se kyllä osittain riistettiin!
En kai tarvitse räjähteitä tämän asian tehostamiseen? Ei olisi kivaa, jos jonkun julkisen rakennuksen paikalla olisi pelkkä savuava kuoppa...
täytyy olla vaikeaa. Koska KAUPPAKIRJASSA vain poika on ollut ostajana, hänelle on myönnetty lainhuuto koko kiinteistöön.
Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterillä on Suomessa positiivinen ja negatiivinen julkinen luotettavuus. Positiivinen julkinen luotettavuus tarkoittaa sitä, että lainhuudatettu saanto on pätevä. Se, joka on luottanut lainhuudatusratkaisun oikeellisuuteen ja sen perusteella syntyneeseen omistajaolettamaan, saa pitää kiinteistön. Eli poika voi myydä kiinteistön ilman Franssonin suostumusta ja ostajan saanto on pätevä.
Negatiivinen julkinen luotettavuus merkitsee taas sitä, että vilpittömässä mielessä toimivalla on oikeus luottaa siihen, ettei kiinteistöön kohdistu
muita kuin kirjattuja oikeuksia. Jollei rekisterissä ole tietoa omistajanvaihdoksesta, oikeustoimen tekijä voi lähteä siitä, ettei lainhuudon saaja ole luovuttanut kiinteistöä kenellekään toiselle.
Koska kiinteistön omistusoikeus ei ole Franssonille siirtynyt noudattaen maakaaren muotomääräyksiä (kirjallinen kauppakirja kaupanvahvistajan vahvistuksin), Fransson EI OMISTA kiinteistöstä osaakaan. Täysin eri asia on sitten se, että Franssonin ja hänen poikansa välille ON VOINUT syntyä saamissuhde eli velkasuhde sillä perusteella, että Fransson on maksanut luottoa, jolla poika on kiinteistön kaupan rahoittanut.
Kysymys ei ole ollenkaan siitä, että viranomaiset olisivat ilkeitä Franssonille, vaan siitä, että on aikanaan laadittu huono kauppakirja. Mitäs on poika mennyt sellaisen tekemään, ja mitäs on isä mennyt maksamaan vaikkei omistusoikeutta ole saanut.
Eikö myyjän edustajan, tunnetun espoolaisen toimiston edustajan olisi pitänyt varoittaa omistusoikeuden menetyksestä? Entä kaupanvahvistaja, väestörekisterin paikallinen päällikkö, hänen olisi pitänyt tuntea asia? Joku läsnäolleista ehdotti kaupantekoa pojan nimiin, itse en tuollaisesta mahdollisuudesta edes tiennyt. Oikeusrurva näyttää olevan täysin pielessä!
Lainhuuto on tehty pojan nimeen, mutta siitä ei ilmene, omistaako hän koko kiinteistön? Kyllä minun osuuteni on kuitenkin rasite kiinteistölle, kuten esim. syytinki? Kyse on siitä, kuinka lakia sovelletaan oikeudenmukaisesti. "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan." (Vanha tuomarinohje)
Entäpä jos poika allekirjoittaa todistajien läsnäollessa asikirjan, jossa myöntää osuuteni kiinteistöön? Jätän paperin perikunnalle, sitten kun se aika tulee...
pojalle osuuteen 1/1 niin silloin omistaa koko kiinteistön.
En oikein tajua miksi te ja poikanne ette itse kaupanteon yhteydessä ymmärtäneet omistusoikeuden menetystä tai siis sitä, että omistusoikeus tulee vain pojalle. Kun onhan se nyt maallikollekin selvää, että jos henkilöä ei sopimukseen ostajaksi merkitä, niin henkilö ei sitten omistusoikeutta sen sopimuksen perusteella saa. Toki kaupanvahvistaja ja muutkin ovat ymmärtäneet, että omistusoikeus tulee vain pojalle, ja ovat tietysti olettaneet teidänkin sen ymmärtäneen. Vaikka kiinteistön kauppa on tiukasti määrämuotoihin sidottu, lähtökohtaisesti vallitsee sopimusvapaus. Osapuolet ovat siten voineet sopia ostajaksi vain poikanne.
Yksi vaihtoehto olisi se, että te ja poikanne teette kaupan, jolla hän myy teille puolikkaan tilasta. Maksuehdoksi täytyisi sitten muotoilla jotain siitä, että se tapahtuu luoton lyhentämisellä ja että jo tapahtuneet luoton maksut kuitataan kauppahinnan suoritukseksi. Teille tulee kyllä sitten varainsiirtoverovelvollisuus.
Tämä palsta on ihan liian suppea forum ruveta selvittämään erityisiä oikeuksia eli esim. syytinkiä. Muutoinkin on sanottava, että kauppakirjaa näkemättä jne. on mahdotonta antaa täysin varmoja vastauksia. Senpä vuoksi teidän ja poikanne olisi syytä kääntyä oman juristinne puoleen, voitte aloittaa vaikkapa oikeusaputoimistosta.
Tästä on ollut Teille vaivaa. Kauppakirjassa on vain pojan nimi. Se oli valmiiksi laadittu kiinteistövälityksessä. Ilmeisesti lainhuudosta on ollut puhetta jo tuolloin. Mutta kun on ensimmäinen asuntokauppa, niin ei sen kaikkia hienouksia voi tuntea. Joka tapauksessa meillä on ollut "taloyhtiö" kohta 12 vuotta! Eipä ole lain edustaja ovelle koputtanut!
Jatkossa jätän asian perikunnan huoleksi. Jos myytäisiin, niin poika kyllä luovuttaisi osuuteni. Ottaisin sen käteisenä rahana ja ostelisin kaikkea kivaa. Ei pääse verottaja nuuskimaan.