Olen ollut onnellisempi kuin koskaan

Saa ja pitää aina ensimmäiseksi. Sen jälkeen vasta huolehditaan muista!

Laitan korvan taa. Sitten kun vanhemmat on kuolleet ja aikuiset lapset pärjäävät ilman mua, lupaan harkita.
Naiselta

Tämä olisi hyvä. Olen joutunut kantamaan liikaa muiden ihmisten taakkoja.

Joo, oli yhdessä vaiheessa sitä, että en saanut sairastaa rauhassa. Olin tosi kipeänä kotona ja sitten soiteltiin, että pitäisi olla auttamassa. Se oli ihan hirveää.

Niin. Tulen epävakaasta perheestä, jossa on paljon ongelmia ja todella vakavia mt-ongelmia. Tämä on aiheuttanut itselle trauman ja omia tarpeitaan on oppinut häivyttämään. On joutunut olemaan liikaa muista huolissaan tai tukena vanhemmalle tai sisarelle. Nyt olen aivan loppu, käsittelen paljon vihaa ja surua. Ymmärrän, että on parempi keskittyä omaan elämään ja nähdä ongelmallisia ihmisiä vähemmän. Tarvitsen normaalisti käyttäytyviä ja tunnetaitoisia elämääni, kun kokemusta on kaikesta muusta. Perhe on kuluttavin, ja antaisin aika paljon että tulisin normaalista perheestä. Täytyy vaan uskoa että itse voin rakentaa parempia ihmissuhteita jatkossa.

Ihana kuulla. Haluatko jakaa, mikä on erityisesti auttanut parempaan hyvinvointiin?

Jos kaikki pitäisivät kyllin hyvin huolta itsestään kukin voisi keskittyä omaan hyvinvointiinsa.

Itsestä huolehtiminen ei ole itsensä hemmottelua, se on itsesuojelua, voimasntumista, ja sanoutumusta irti kulttuurista jossa arvostetaan epäitsenäistä turvautumista lähipiiriin tai virallisiin tahoihin jotka tehneet tästä itselleen leipäpuun.

Itse valehtelen nykyään usein olevani kovin kiireinen. Olenkin kiireinen, mutta en sillä tavalla, jonka useimmat ihmiset ymmärtävät. Tässä nykyisessä kiireisyydessäni vain hengitän syvään ja vaiennan kaikkia järjettömiä ajatuksia päässäni. Rauhoittelen pamppailevaa sydäntäni ja sanon itselleni olevani kunnossa. Tämä on nyt minun polttavin kiireeni enkä aio pyydellä sitä anteeksi.

Läheisestä on kova huoli. Ihan suoraan sanottiin tänään, että mun täytyy pitää omasta terveydestäni huolta. Vain vahvana pystyy olemaan toisten tukena. Tuo mun murehtiminen ei ole normaalia tai tervettä, koitan päästä siitä vähitellen irti. Kyllä sitä elämää pitää elää joka päivä, vaikka läheinen ei voisikaan hyvin. Mutta on tässä samanaikaisesti minustakin kyse ja tunteista, mitä on nyt kohdattava. Ihan kaikki saa tulla. Tuli mieleen että jos tulee sellainen että haluaa huutaa, niin kuinka kauas täytyy mennä asutuksesta?

Avain on kädessäsi. Voit itse valita miten käytät sitä. Voit kokea taakaksi kantaa pyytävän anelua tai avata sillä oven millä pääset rakkaan ihmisesi luo. Itse päätät miten raskas avain on.
Muista kuitenkin, että se avain on äärettömän tärkeä.

Moni torjuu tai rankaisee itseään saatuaan ikävää kohtelua osakseen vaikka silloin pitäisi päinvastoin varjella omaa osuuttaan. Suojella ja löytää terveellinen tapa ilmaista tuska.

Aito elämä vaatii taitoa hallita päässään toisille tuottamansa pettymys ja järkytys. Se että tulee väistämättä loukanneeksi tavoitellessaan onneaan. On lopulta monille se ikävä ihminen jota ei voi hyväksyä. Helppoa se ei ole mutta jos haluaa elämänsä heijastavan itseään, välttämätöntä.

Vain kunnioittamalla itseään voi todistaa muille olevansa sen arvoinen vaikkeivät muut seuraisikaan esimerkkiä. Pari huonoa päivää silloin tällöin kuuluu asiaan. Parantuminen epäitsekkyydestä voi näyttäytyä negatiivisena asenteensa. Itseä kohtaan oltava etääntyneen myötätuntoinen. Ei täysillä mukaan omiin hullutuksiinsa. Ja aina kun selvittää jotain itselleen se säteilee ympärille. Psyykkistä vapautumista. Kuten uhrautuminen uuvuttaa ympärillä olevat.

Yritätkö kiillottaa peiliäsi? Sekin saattaa kulua puhki selityksiisi. Kohtaa ihmiset ja tekemäsi vääryydet suoraan, pyydä anteeksi vajavaisuutesi. Älä käännä toisten tarvitsemaa apua torjunnaksi vaan kerro suoraan kokemasi riittämättömyys. Selkää ei tarvitse aina kääntää.

Kunhan kaiken itsehemmottelun lomassa uskaltaa viimein kohdata, surra ja päästää irti raastavista muistoista, asioista ja ihmisistä noissa kiperissä paikoissa, joihin ei olisi koskaan uskonut joutuvansa. Ja tehdä tämän surutyön vielä reilulla tavalla. Sillä kukaan täällä ei ole täydellinen.

Auttaminen lähtee pyytettömyydestä, ei velvollisuudesta. Kun sen ymmärtää, ei auttamisesta tule taakka vaan nauttii, kun pystyy olemaan apuna.
Maailma on menossa koko ajan itsekeskeisempään kulttuuriin. Mitään ei voisi saada, ellei siitä maksa jollain tavalla. Ja mikään ei ole kamalampaa kuin pyytää apua ja joku tekee sitä marttyyriasenteella.

Yleensä vaan ne jotka eniten huolehtii itsestään ei koskaan näe syytä itseruoskintaan. Että ihmisenä kasvaminen melko kyseenalaista. Ollaan sitä mitä ollaan loppuun asti.

Mitään sosiaalista velvoitetta huolehtia muista kuin lapsistaan täysiköisiksi asti. Isovanhemmatkin haluaa elää täysillä. Onko viisautta lakata tasoittamasta kenenkään elontietä loputtomiin. Kasapäin yksilöllisiä selviytymisstrategoita joita tulee rahaa vaativa itsehuoltobisnes. Höltyneisiin verisiteisiin vetoaminen kun hyvinvointijärjestelmä natisee liitoksistaan.

Itsekkäimmät jättää itsestään huolehtimisen toisten kontolle. Se on mahdoton tehtävä joka polttaa tekijänsä loppuun.

Itseään on kohdeltava kai siksikin hyvin että osaa arvostaa muissakin näiden ihmisyyttä. Itseään kohtaan on myös huomaavainen olemalla jättämättä tulevalle itselleen kauheaa sotkua selvitettäväksi.

Voihan tuota omaatuntoaan puhdistaa täällä kirjoittelemalla tyhjänpäiväisiä tekstejä. Auttaminen lähtee sydämestä jos sellainen sattuu olemaan. Harvoin nykyään kellään.
Jokainen tekee valintansa sydämensä, rakkautensa mukaan. Itse pistän peliin kaiken kun rakkaudesta kyse. Tuota maallista kun ei saa kukaan mukaansa. Enkä halua asiasta marttyroida. Se vaan on niin, joka kerta.

Taivaassa taas🎶.. miten se jatkuikaan🤔

Tottakai jokainen saa nauttia elämästään kun raskas taakka, vaikka kuinka rakas velvollisuus olisikaan ollut, on saattanut siirtyä pois. Voi alkaa nauttimaan omasta elämästään. Sehän on kuin kevätlaitumille pääsy. Mahtavuutta. Elämä on ihanaa parhaimmillaan.