Ovatko eläkeläiset jätejengi vaiko lisäresurssi ?

Eläkeläiset nähdään häpeällisesti tuottamattomana harmaana massana.
Kuitenkin heidän elämänkokemuksensa, osaamisensa ja perinteiden jatkuvuuden turvaaminen on tärkeää yhteiskunnalle.

Sotien jälkeiset suuret ikäluokat ovat eläköityneet.
Siinä on markkinarako. Eläkeläisille suunnattu palvelu- ja tuotevalikoima on hyvin kehittymätöntä ikäihmisten tarpeisiin. Muutenkin eläkeläisissä on suuri, käyttämätön lisäresurssi yhteiskunnalle kokemuksineen, tieto-taitoineen ja suomalaisen perinnekulttuurin siirtäjinä.

Eläkeläisiä loukkaa ahneiden päättäjien näkemykset eläkeläisten pitämisenä jätejenginä ja tarpeettomina kuluerinä tehoyhteiskunnan tuotantorattaissa.

Syytä olisi muistaa, että jokainen sukupolvi on aikanaan eläkeiässä vuorollaan.
18186
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jätettä.

Loispummieläkeläiset=yhteiskunnan loiset.

Suuret loispummi-ikäluokat kuolee kyllä pikkuhiljaa pois. Tilalle tulee nuorempia ikäluokkia, jotka ovat pitempään työelämässä, mutta tulevat kuitenkin yhteiskunnan rasitteeksi hekin vuorollaan. Nuoremmat ikäluokat ovat pienempiä määriltään. Periaatteessa pummien määrä tulee vähenemään jatkossa.

Ongelmaksi tulee enenevässä määrin elättävien ikäluokkien pieneneminen. Eli käytännössä pummien suhteellinen osuus tulee säilymään ennallaan.

Näin se vain on.

=DW=

Äänestä
  • Väärin, tulevat ikäpolvet eivät tee yhtä pitkiä työuria mitä nykyiset työeläkeläiset.
    Olet vaan niin tanan tyhmä ja idiootti, ettet ymmärrä asioista mitään ja ajatteluasi johtaa suurikateus ja se taas johtuu laiskuudestasi tai kyvyttömyydestäsi toimi kuten normaali kansalainen joka pärjää.

    Äänestä

  • Ite olet loispummi.

    Äänestä

Onpa rumasti sanottu.

1Äänestä

Niin, miten se Sanna Marin sanoikaan boomereista, ilkeili ja piikitteli?

1Äänestä
  • No. mitä Sanna sanoi ???

    Äänestä

  • Tosikot evät sitä ymmärtäneet.

    Äänestä

Tosikot närkästyvät kaikesta varsinkin kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan.

Äänestä

Boomerit on juuri niitä.

Äänestä

Hallitukselle eläkeläiset on taakka ja riesa. Vanhuksille ei ole enää riittävästi
hoivapaikkoja leikkausten takia. Monisairaat avuttomat vanhukset joutuvat
pärjäämään kotonaan kotihoidon avulla, joka piipahtaa vartin 2-3 kertaa päivässä.
Apua tarvitsevat vanhukset ovat käytännössä yksin 23 tuntia vuorokaudessa.

Äänestä
  • Purralla ja Orpolla ei ole mitään arvostusta iäkkäitä kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Purralla ja Orpolla ei ole mitään arvostusta iäkkäitä kohtaan.

    Purra ei arvosta ketään ja itse on niin veloissa, että ei voi luopua tehtävästään, vaikka selvästi se on liian vaikea ja siksi kostaa kaikille joille vain uskaltaa. Rikkaille kuitenkin pitää antaa hyvää ja toiveissa onkin hyvä rahakas palkkiovirka tämän kauden päätteeksi.

    Äänestä

Oikeastaan vain persut näkevät eläkeläiset, työttömät ja muut heikompiosaiset ihmisroskana ja merikityksettömänä. Kokoomuslaisille nuo ihmisryhmät eivät merkkaa mitään

Äänestä
  • Se tuossa onkin jännä juttu kun jokainen on jossain vaiheessa vanhus ja useita tulee kohtaamaan työttömyys yhä useammin ja Persujen kannattajista 90% on juurikin näitä heikompiosaisia, tosin omasta tahdostaan ja laiskuuttaan.

    Äänestä

Maailmassa on aina ollut myös vanhuksia, tämä on normaali elämänjärjestys.

Vanhuudessa on ainakin aikaa ajatella, mahd. toimia toisin kuin ehkä kevytmielisessä nuoruudessamme. Jumala on järjestänyt tämän ajanjakson meille, jotta edes tällä iällä tekisimme tiliä itsestämme lähinnä itsellemme ja Jumalalle ja jos asia vaatii, niin myös läheisillemme ja voisimme vielä muuttua eli kehittyä, tulevaa varten. Kukaan ei voi sitten myöhemmin sanoa, "ettet antanut tilaisuutta!"

Äänestä

Jos eläkeläiset kovin harmittaa nuorempia, niin heidän tulee pyrkiä eduskuntaan päättämään ja nostamaan eläkeikää vaikka 85 vuoteen, niin silloin tuo eläkeläisten määrä putoaa kovasti.

Äänestä
  • No ei.

    Äänestä

Kaikki noista eivät ole eläkelöityneet: Suomessa suuret ikäluokat syntyivät vuosina 1945–1950 (joissain lähteissä myös 1945–1956[1] tai jopa vuoteen 1964 saakka[2]), mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa suuriin ikäluokkiin kuuluvat lasketaan vielä vuonna 1964 syntyneet eli juuri ennen X-sukupolven alkua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eläkeläiset nähdään häpeällisesti tuottamattomana harmaana massana.
Kuitenkin heidän elämänkokemuksensa, osaamisensa ja perinteiden jatkuvuuden turvaaminen on tärkeää yhteiskunnalle.

Sotien jälkeiset suuret ikäluokat ovat eläköityneet.
Siinä on markkinarako. Eläkeläisille suunnattu palvelu- ja tuotevalikoima on hyvin kehittymätöntä ikäihmisten tarpeisiin. Muutenkin eläkeläisissä on suuri, käyttämätön lisäresurssi yhteiskunnalle kokemuksineen, tieto-taitoineen ja suomalaisen perinnekulttuurin siirtäjinä.

Eläkeläisiä loukkaa ahneiden päättäjien näkemykset eläkeläisten pitämisenä jätejenginä ja tarpeettomina kuluerinä tehoyhteiskunnan tuotantorattaissa.

Syytä olisi muistaa, että jokainen sukupolvi on aikanaan eläkeiässä vuorollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu