Voin ihan helposti myöntää kenelle tahansa, että minulla on skitsofrenia. Siinä ei ole mitään ongelmaa. Elämässäni on tapahtunut paljon paljon häpeällisempiä asioita kuin sairaus. Yritän olla ajattelematta niitä. Jokaikinen päivä käyn niitä läpi kuitenkin. Kaikki liittyy kaikkeen. Kaikki on minun kannalta häpeällistä. Tulee mieleen tilanteet, ihmiset, paikat. Häpeän niitä jälkikäteen moneen kertaan. Nimeni on häpeä.
En häpeä skitsofreniadiagnoosia
11
244
Vastaukset
- Anonyymi00001
Oletko paennut skitsofreniaan sitä ettet oikein osaa olla oma itsesi.
- Anonyymi00006
Miten voi paeta skitsofreniaan? En ole paennut. Se on tullut ihan muuten vaan.
- Anonyymi00002
Etkö sitten häpeän myötä tee mitään korjaus liikkeitä käytökseesi. Ei kai sinua vaan vaivaa tämä Tourette.
- Anonyymi00003
Mistä muuten edes tiedät millaisen kuvan annat itsestäsi. Onko joku suoraan joskus sanonut että sietäisi hävetä.
- Anonyymi00004
Ei pidä pyöriä noissa muistoissa. Sillä kai nyt on ennemmin tarkoitus unohtaa kaikki nuo elämänsä noloimmmat hetket. Muutkin tuskalliset. Lopulta sitä onnistuessaan antaa itsensä kellua kaikessa rauhassa miten syvissä vesissä hyvänsä silmät suljettuina. Ja säilyttää toimintakyky.
- Anonyymi00005
Itselläni oli nuoruudessa pahat päihde- ja mt-ongelmat. Muistan kyllä, että silloin häpesin itseäni, olemistani, olemustani, käytöstäni, elintapojani, ihan kaikkea.
Vuosia myöhemmin kun pääsin ylös siitä suosta, en ole enää kokenut tarvetta hävetä. En osaa hävetä vanhoja, jo tapahtuneita juttuja, koska ne on tapahtuneet siellä menneisyydessä. Ja nyt on nyt, asiat ovat toisella tavalla.
Kyllä sitä nykyäänkin tulee joskus ns. mokattua, mutta enää näin iäkkäämpänä ei tule niitäkään hävettyä, eikä edes nolota kuin ehkä pienen pienen hetken. Ja elämä taas jatkuu.
Olen aina kertonut kavereille ja tutuille ihan avoimesti, että minulla on taustalla ollut pahoja ongelmia, myös mielenterveyden kanssa, en ole saanut koskaan esim. huonoa palautetta, en ole kokenut syrjintää, tms.
Avoimuudesta on ehkä enemmänkin hyötyä, ihmiset alkavat juttelemaan enemmän myös omista vaikeuksistaan, avautuvat herkemmin, kun huomaavat, että toisellakin on kokemusta samantyyppisistä asioista.
Ei omaa elämää tarvitse hävetä, meillä kaikilla on " omat möröt " elämän varrella. - Anonyymi00007
Menneeseen et voi vaikuttaa mutta nykyiseen voit. Ei menneisyyd muutu häpeämällä. Jos tilanteen johtuneet käyttäytymisestä niin koita harjoitella ettei sama toistuis.
- Anonyymi00008
Onko kyse syyllisyydestä vai häpeästä,jolloin ajattelet että olet vääränlainen ja et arvosta itseäsi.
- Anonyymi00009
Mt-ongelmiin liittyy usein tämä, ettei ihminen jostain syystä arvosta itseään.
Onko se sitten häpeää, huonoa itsetuntoa, vai mitä ? Sekin varmaan yksilöllistä.
Ahdistukset ja masennukset voi syntyä juuri tuon kautta, kun menee arvostus omaa itseä kohtaan. Alkaa tuntemaan itsensä huonoksi, kelpaamattomaksi, epäonnistuneeksi, vialliseksi, ym. ym.
Kun yritetään enemmän mihin pystytään, tulee tunnetta osaamattomuudesta, riittämättömyydestä, huonoudesta, kelpaamattomuudesta, jne.
Kun verrataan itseä muihin, joku on kauniimpi, hoikempi, rikkaampi, kaikin puolin muka parempi kuin millainen on itse, riittäähän noita syitä, miksi saattaa itsetunto aleta ja mieliala alkaa menemään alaspäin, itsearvostus ja itsetunto heikkenemään.
Ehkä se on eniten itsensä syyttämistä ja syyllistämistä, kun tuntee ettei riitä, lähtien siitä ettei riitä edes itselleen. Eli ei häpeän tunnetta vaan juurikin sitä syyllisyyttä.
- Anonyymi00010
Ajattele niin ettet ole varmasti ainoa, joka on tehnyt jotain sellaista että se on tuntunut häpeälliseltä.
- Anonyymi00011
Varmaankin joka ikinen ihminen on jossain vaiheessa elämäänsä tehnyt jotain, mitä on jälkeenpäin hävennyt.
Terveemmät ihmiset pääsevät kuitenkin häpeän tunteensa helpommin irti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1052653Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1061840- 671545
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje181250Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi231083Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe49986- 81983
- 95968
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta123961Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta342850