Arvonlisävero

Anonyymi-ap

Ehdotus:
Miksi tätä veroa ei lasketa, jotta kansa saataisiin kuluttamaan?

Alvi ei lisää kulutusta, muutos olisi kuitenkin hyvin vähän, prosentti, puolitoista?
Muutos on niin vähän, ettei se innosta ostamaan, ei rikkaita, eikä varsinkaan köyhiä.
Ja rikkaat ovat jo muutenkin ostaneet mitä ovat tarvinneet, köyhät eivä voi ostamista lisätä koska kaikki menee jo nyt on rahaa ja velkaa saatu.

8

530

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ajatuksena sosiaalidemokratiassa on se, että rahat kerätään valtiolle.
      Se on todella huono ajatus, että kuluttaja saisi vastinetta rahalleen ja ostettua jotain.
      Sehän voisi aiheuttaa elintasoeroja.

    • Anonyymi00002

      Valtio tarvitsee veronsa ja alvi on ollut siitä hyvä vero, että sen maltillisella korotuksella ei ole juuri kulutusta laskevaa vaikutusta. Eli valtio saa kerättyä verotulonsa ilman, että kulutuskaan juuri muuttuu. Laski tai nosti, kulutus junnaa samaa rataa....siis maltillisesti tehtynä. Ruuan alvin lasku 0,5% oli vain yritystuki kaupalle. Alennuksesta jäi suuri osa siirtymättä kuluttajille ja vaikka olisi siirtynytkin, niin noin pienestä alesta ei tosiaan kysyntä kasva, mutta valtion verotulot kääntyivät yritystueksi.

      Kansalaiset ovat laittaneet kulutuksen rahahanat kiinni, koska hallitus on tehnyt virheen. Se virhe on ollut työelämän merkittävät uudistukset siinä tilanteessa kun TYÖTTÖMYYS ON KASVUSSA ja samalla myös säästetään niin työllistämistoimista, valtion investoinneista ja työttömyysturvasta. Kansalaiset ovat alkaneet kasvattamaan omaa taloudellista puskuria siltä varalta, että työttömyys osuu omalle kohdalle, ENNEN noususuhdanteen käynnistymistä.

      Oikeasti nuo hallituksen työelämäuudistukset ja myös työttömyysturvan alentaminen olisivat kaikki järkeviä toimenpiteitä, silloin kun työmarkkinoilla on vetoa ja kärsitään työvoimapulasta. Osan toimenpiteistä olisi kuitenkin pitänyt olla jo lainsäädäntövaiheessa kirjoitettu niin, että ne eivät ole voimassa tulevissakaan laskusuhdanteissa kun työttömyys esimerkiksi ylittää 8% rajan. Silloin lainsäädäntö olisi järkevää niin nousukaudella kuin myös silloin kun työvoimasta EI OLE PULAA.

      Itsellä on muutaman vuoden nettopalkkaa vastaavat säästöt ja sijoitukset (n. 7) ja silti oma kantani on se, että ehkä seuraavan kahden vuoden aikana kannattaa mieluummin säästää vielä yhden vuoden nettopalkan verran omalla kireällä kulukurilla, eikä pistää sitä rahaa kulutukseen.

      Tuo nettopalkkojen määrä säästössä on ainakin itsellä se mittari jolla pyrin riittävään turvallisuuden tunteeseen. 7 vuoden nettopalkka tarkoittaa omissa laskelmissa sitä, että heikossa tilanteessa sillä pärjää noin 14 vuotta ilman mitään tukea mistään ja olettaen, että työttömyyskorvaustakin saa jokusen vuoden niin tuo riittää jo 20 vuotta, eli omalla kohdalla hyvin eläkeikään. Toisaalta se pohtimani yksi nettopalkkavuosi lisää, niin myös eläkeleikkuri alkaa tylsyä riittävästi. SIKSI EN KULUTA...kovin hövelisti seuraavanakaan parina vuonna.

    • Anonyymi00005

      Nyt kun alarajahuojennus on poistettu, niin maksettavan alvin määrä nousi huomattavasti eräällä pienyrittäjällä.

    • Anonyymi00006

      Minä ehdotan koko byrokraattisen himmelin purkua. Ei ole edes ympäristön kannalta hyväksi perustaa verottamista kulutuksen maksimointiin.

      Järkevintä on rajoittaa käytössä olevia tuloja ja lisätä tuotteille mahdolliset haittaverot, joita ei voi vähentää kikkailumielessäkään.

    • Anonyymi00007

      alvi 10% niin kulutus 3kertaistuu 🙂

      • Anonyymi00008

        raha lähtee liikkeelle !!! sillä seuraava vajakki hallitus voisi taas korottaa 😠


    • Anonyymi00009

      Jos arvonlisäveroon tehdään muutos yhteen kantaan, niin todennäköisesti se olisi korkein kanta kähellä nykyistä 25,5 kantaa.

      Tuohon edelliseen kommenttiin, ruoka arvonlisävero on hyllyhinnassa lähellä kymmentä. Mutta esim lääkkeitten hyllyhinnasta vero saisi olla ihan reilusti nolla.

      Mä heitän rohkean väitteen. Porukka ei tajua sitä kohtaa missä arvonlisävero laitetaan tuotteen hintaan eikä toisaalta osaa laskea prosenttilaskua.

    • Anonyymi00010

      Ei ALV:n laskeminen lisää sellaista luottamusta, että kansa alkaisi kuluttamaan kun kokoajan hallitus vaan pelottelee tulevista huonommista ajoista ja puutteesta ja leikkauksista.
      Hallitus on vienyt luottamuksen ja sitä ei ihan helpolla takaisin saa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      151
      2548
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      54
      1099
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      927
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      52
      808
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      767
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      170
      718
    7. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      709
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      159
      657
    9. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      647
    10. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      646
    11. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      624
    13. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      175
      598
    14. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      578
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      54
      568
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      528
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      120
      524
    18. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      519
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      507
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      498
    Aihe