Olen erään kuuluisuuden tuttava ja tiedän maksetun jopa 2000e hänen toimesta erittäin kauniille mallitytölle suomessa. Kyseisellä miehellä on PALJON rahaa joten ei merkitystä sillä maksulla sinänsä. Hän on monesti aiemminkin maksanut, mutta ei näin isoa summaa aiemmin koskaan.
Kaunis mallityttö 2000e
maksaja
133453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
maksaa. Reppanat mallit huoraa.
Onkos tää kuukausipalkka (!) vai mistä palvelusta on kysymys?
Seiskan tähtityttönä ollutta parikymppistä 70 eurolla ja muotilehden kansikuvassakin ollutta mallityttöä 200 eurolla. Mainitulla 2000 eurolla saisi jo koko viikonlopun.
sinä ole nainut pelkästään omalla kätöselläsi omaa nakkiasi.
Ainahan kaikesta voi toki haaveilla runkatessaan.
Molemmat löytyivät "Iskuri"-treffipalvelusta. Nimimerkit "Jennica" ja "Kaunis Susanna". Ei tämä nyky-Suomessa kovin vaikeaa ole. Jos et muuten todeksi usko, niin käy itse testaamassa.
me uskotaan, että tyhmät pikkulikat jotka poseraa tissit paljaina seiskassa eivät voikaan olla muuta kuin huoria tai huoranalkuja. se on päivän selvää.
Susanna löytyi helposti (ja nätti likka olikin), mutta oletko varma siitä Jennicasta? Oliko tosiaan tuolla nimellä? Haluaisin tavata hänetkin...
Jennican ilmoitusta ei enää löydy eikä tyttö myöskään vastaa puhelimeensa. Hän sanoi tekevänsä ulkomaanmatkan näihin aikoihin, joten toivotaan että hän palaa "hommiin"!
vastaa puhelimeen, kun kaikki kaljamahaiset, elämästä pudonneet, irstaat pöhöttyneet VANHAT äijät soittelee. Hyi helvetti!!!
että pysyt wandan tasoisissa katuhuorissa. Ei nuoret likat anna teille kuin suurta rahasummaa vastaan ja senkinhän te hölmöläläiet olette varmaan valmiita laittamaan. Kyllä likat nauraa "partaansa" näitä hömöjä vanhoja äijiä jotka luulee että rahalla saa oikeita kiihkeitä tunteita ja halua sekä miehistä egoa nostettua! Ääliöitä!!!
Ettei vaan olisi kateutta niille nuorille, jotka saavat rahaa ja kunnollista seksiä halutessaan...
puuhaa ole kuin antaa rahasta jonkun hikisen huohottajan nussia itseään.
TOSI ÄLLÖÄ!!
Ei kiinnosta tässä asiassa pätkääkään tunteet tai naisen nautinto. Peli on selvää molemmin puolin. Itse asiassa saan lisänautintoa kun ajattelen, että tuokaan kaunis nuori nainen ei oikeasti haluaisi pätkääkään antaa minulle pimperoa tai anaalia, mutta rahan mahdin ansiosta hän sen tekee. Tulee suoraan sanottuna hyvä fiilis. Rahalla saa nimittäin sellaista naista, ettette äkkipäätään uskoisi!